Webb kuvasi Fomalhaut-tähden asteroidivyöhykkeitä

Fomalhaut-tähden vaikuttava pölyrengas ulottuu noin 150-kertaisen Maa–Aurinko-etäisyyden päähän. Webb-avaruusteleskooppi tutki tähden ympäristöä tarkemmin kuin koskaan aiemmin.

Infrapunakuvassa erottuu kolme eri pölyrengasta ja niiden väliset tyhjemmät alueet. Pölyä uskotaan syntyvän asteroidien ja komeettamaisten kappaleiden törmäyksistä. Kuvan yksityiskohtia on merkittyinä selitekuvassa.

"Tutkimalla renkaiden kuvioita voimme alkaa hahmotella, miltä planeettajärjestelmä voisi näyttää, mikäli pystyisimme ottamaan tarpeeksi syvän kuvan epäiltyjen planeettojen erottamiseksi", selittää András Gáspár Arizonan yliopistosta.

Kuva paljasti enemmän yksityiskohtia kuin tutkijat uskalsivat odottaa. On mahdollista, mutta samalla epävarmaa, että yksi ulommaisen pölyrenkaan pullistumista sisältää muodostumassa olevan planeetan.

Fomalhaut on kirkas ja nuori tähti, joka nousee eteläisimmässä Suomessa vain juuri ja juuri horisontin yläpuolelle. Etäisyyttä meihin sillä on vain noin 23 valovuotta.

Tähti ollut erityisen kiinnostuksen kohteena sen "Sauronin silmältä" näyttävän pölyrenkaan vuoksi. Vuonna 2008 epäiltiin, että Hubblen ottamissa kuvissa erottui eksoplaneetta. Jälkeenpäin kuitenkin todettiin, että kyseessä oli todennäköisesti asteroiditörmäyksen pölypilvi.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)