Uusi arvio kyseenalaistaa eksokuiden löytymisen

Nykyään tunnetaan noin 5 300 varmistettua eksoplaneettaa, mutta ei vielä yhtään varmistettua eksokuuta. Kaksi vahvinta eksokuukandidaattia osoittautuvat uudessa arviossa hyvin epävarmoiksi.

Vuonna 2017 julkistettiin epäily Kepler-1625b:n kuun löytymisestä. Toinen kandidaatti oli vuonna 2022 julkistettu kuuhavainto Kepler-1708b:llä.

Molemmat tähän asti kiinnostavimmat eksokuusignaalit saatiin ylikulkumenetelmällä eli analysoimalla tähden valokäyrää planeetan ja mahdollisen kuun kulkiessa sen edestä.

"Olisimme halunneet pystyä vahvistamaan eksokuiden löytymisen Kepler-1625b:llä ja Kepler-1708b:llä, mutta valitettavasti analyysimme viittaa toiseen suuntaan", sanoo René Heller Max Planck -instituutista.

Analyysia varten tutkijat kehittivät planeettojen ja niiden kuiden ylikulkujen valokäyräanalyysia varten aiempia nopeamman tietokonemallin. Seurauksena oli arvio, että väärä positiivinen havainto eksokuusta on sangen yleinen.

"Kuun ja planeetan liike niiden massakeskipisteen ympärillä aiheuttaa monimutkaisen kuvion valokäyrään", Heller kertoo. "Lisäksi siihen liittyy muita ilmiöitä, kuten planeetan ja kuun pimennyksiä, tähden kirkkauden vaihteluja ja havaintovälineen kohinalähteitä."

Tulevaisuuden avaruusteleskoopit, kuten ESAn parhaillaan valmistelema Plato voivat muuttaa tilannetta. Ne pystyvät mittaamaan tähtien valokäyriä nykyisiä havaintovälineitä tarkemmin. Samalla saataneen parempia vastauksia eksokuiden olemassaoloon.

Aiheesta lisää Max Planck -instituutti (englanniksi)