Perseverance laskeutui onnistuneesti Marsiin! - Ensimmäiset kuvat saatu pinnalta

Nasan Mars-mönkijän on onnellisesti perillä. Punaisen planeetan pinnalle Perseverance saapui torstaina kello 22.56. Tässä uutisessa oli live-seuranta.

Klo 2.05 Lehdistötilaisuus päättyy. Tiimi lupaa vastailla kysymyksiin myös sosiaalisen median kautta. Näillä näkymin seuraava lehdistötilaisuus järjestetään perjantai-iltana kello 20.00.

Klo 2.02 Jennifer Trosper projektin johdosta kertoo tavoista, joilla mönkijätiimi pystyy kokoontumaan virtuaalisesti ja hoitamaan kokouksia pandemian haasteiden aikana. Työntekijöiden määrä lennonjohdossa paikan päällä pidetään mahdollisimman pienenä tartuntavaaran vuoksi.

Klo 1.53 Ensimmäisen 10 Marsin päivän aikana mönkijä otetaan käyttöön ja sitä testataan. Seuraavaksi etsitään Ingenuity-helikopterin käyttämistä varten sopiva alue. Mönkijä tulee olemaan noin 100 metrin päässä helikopterista sen testauksen aikana. Tarkempaa aikataulua kuin "kevään aikana" ei vielä haluta antaa helikopterin lennolle.

Klo 1.41 Kuvamateriaalin julkistamisesta kerrotaan, että korkealaatuisia videoita äänellä varustettuina joudutaan vielä odottamaan. Kenties yksittäisiä isoja kuvia laskeutumisesta saadaan jo perjantain aikana. Kokonaisia videoita esitellään todennäköisesti vasta maanantaina lehdistötilaisuudessa.

Klo 1.39 Tiimi ei halua kommentoida tarkkaan, miten vaarallisia mönkijän aluetta ympäröivät kartassa punaiseksi merkityt alueet ovat. Punaisella värillä kuvataan kartassa vähintään 4 prosentin riskin laskeutumiselle aiheuttavaa aluetta.

Klo 1.36 "Ei ole tapaa kuvailla miltä tuntuu, kun kuulee laskeutumisen onnistumisesta. Tulee valtavan ylpeyden tunne", kuvailee Matt Wallace.

Klo 1.33 Mönkijän sijainti on lähellä kahden erilaisen alueen reunaa. Se on tiedetiimin mukaan jännittävää, koska alueet ovat geologisesti erilaisia. Saaduista kuvista näkyy noin 10 senttimetrin kokoisia kiviä Marsin hiekassa.

Klo 1.29 Mönkijän ja muinaisen jokisuiston välissä on alue, jolla on paljon kivenjärkäleitä. Tiimi saattaa joutua kiertämään alueen ennen kuin se suuntaa tieteellisesti kiinnostavalle suistoalueelle.

Klo 1.27 Tiimi odottaa saavansa lähiaikoina minikoon videoita laskeutumisoperaatiosta. Lisää kuvia on odotettavissa jo seuraavien tuntien kuluessa. Toistaiseksi ei ole julkistettu kuin tuoreeltaan lähetetyt kaksi kuvaa.

Klo 1.25 Laskeutumisoperaation päävastuullinen Al Chen kertoo, että mönkijä on 1,7 kilometriä kaakon suuntaan tähdätyn alueen keskustasta. Järjestelmä onnistui tuomaan mönkijän kohdekartassa hyväksi alueeksi luokitellulle kannakselle vaara-alueiden välillä. Mönkijä on vain 1,2 astetta nojallaan vaakasuoraan verrattuna.

Klo 1.20 Ilmajarrutuksen aikana mönkijä koki noin 10-12 g:n hidastuvuuden. "Luotain vaikuttaa olevan hyvässä kunnossa ja siirtyi pintamoodiin suunnitellusti", kertoo projektin varajohtaja Matt Wallace. Hän esittelee ruudulla tiimiläisiä reaaliaikaisesti videon kautta.

Klo 1.13 Perseverancen tiedeinstrumentit käynnistetään seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Myös laskeutumisen aikana kerättyä dataa lähetetään maapallolle vähitellen linkkikapasiteetin salliessa.

Klo 1.01 "Tämä on ihmeellinen lento niin tieteen, teknologian kuin näytteenpalauttamisenkin kannalta. Samalla valmistellaan miehitettyä lentoa Marsiin", sanoo Nasan väliaikaisena pääjohtajana toimiva Steve Jurczyk. "En ole viime öinä nukkunut, mutta ensi yönä nukun varmasti hyvin!"

Klo 0.57 Laskeutumisen jälkeinen lehdistötilaisuus JPL:stä alkaa.

Klo 0.40 Lehdistötilaisuus Nasa TV:ssä on viivästynyt, mutta se alkanee pian.

Klo 23.30 Nasa suunnittelee pitävänsä lehdistötilaisuuden kello 0.30 Suomen aikaa. Seuraavien kuvien julkaisemista voidaan joutua odottamaan vielä kauemmin johtuen Marsin kiertolaisluotainten radoista.

Klo 23.18 "Tulevaisuudessa helikopterit pystyvät antamaan tietoa mönkijöille", kertoo Ingenuity-tiimin jäsen MiMi Aung.

Klo 23.08 Seuraavien viikkojen aikana mönkijätiimi tulee toimimaan Marsin ajassa eli noin 24 tunnin 40 minuutin vuoroissa. Se tulee vaikuttamaan heidän päivärytmeihinsä. "Kokonaan uusi elämäntyyli", tiimiläinen kommentoi.

Klo 23.05 Myös toinen kuva on julkaistu. Pinta näyttää olevan hiekkaista eikä kovin kivistä, kuten etukäteen pelättiin laskeutumisen vaarojen kannalta.

Klo 22.59 Ensimmäinen kuva saatiin vastaanotettua Marsin pinnalta. Kuva on rakeinen, koska läpinäkyvä linssisuojus on vielä paikoillaan.

Klo 22.56 "Touchdown confirmed!", mönkijä lähetti signaalin Marsin pinnalta.

Klo 22.55 Lämpökilven takaosa irrotettu, mönkijä laskeutuu rakettinosturinsa varassa.

Klo 22.54 Perseverance on 4.5 kilometrin korkeudessa.

Klo 22.45 Kaikki vaikuttaa olevan valmista ja toiminnassa. Myös Maven-luotain nauhoittaa mönkijän signaaleja talteen, mutta ei lähetä niitä eteenpäin toistaiseksi.

Klo 22.44 Mönkijä tulee Marsin kaasukehään noin 15 asteen kulmassa. Noin 15 sekuntia ennen Marsin kaasukehään saapumista MRO-luotaimen pitäisi alkaa välittää telemetriaa suoraan mönkijältä lennonjohtoon.

Klo 22.42 Avaruuslennon aikana käytetty cruise stage eli ylläpitolaitteisto irrotettiin onnistuneesti. Nyt mönkijän ympärillä on jäljellä vain laskeutumiseen tarvittava laitteisto eli lämpökilpi ja sen takaosa sekä jarruvarjo ja rakettinosturi.

Klo 22.23 Nasa haastattelee mönkijän ja helikopterin nimenneitä koululaisia. Perseverance-nimiehdotuksen tehnyt Alexander Mather kertoo haluavansa tulevaisuudessa Nasalle töihin.

Klo 22.18 Lennonjohtohuoneessa on pandemiarajoitusten vuoksi vain puolet siitä henkilömäärästä, joka normaalisti olisi paikalla. Lennonjohtotiimin johtaja sanoi olevansa ylpeä työstä, kävi laskeutumisessa miten tahansa.

Klo 22.12 Mönkijätiimi selittää suunnitelmaa operaatiosta Perseverancen keräämien näytteiden tuomiseksi maapallolle. Nasan kontolla on näytteiden nostaminen kiertoradalle, ESA puolestaan huolehtii niiden tuomisesta maapallolle. Näytteet ovat maapallolla aikaisintaan vuoden 2031 lopulla.

Klo 22.05 Iso ero Perseverancen ja Curiosityn hyötykuormien välillä on, että Curiosity pyrki selvittämään Marsin muinaista ympäristöä ja sen soveltuvuutta elämälle, mutta Perseverance etsii merkkejä elämästä. Perseverancen arvioidaan myös pystyvän ajamaan kolminkertaisia matkoja päivittäin verrattuna Curiosityyn.

Klo 22.00 Tiimi kertoo, että laskeutumisessa käytettävä sky crane eli "rakettinosturi" pyrkii saamaan mönkijän Marsin pinnalle pehmeästi. Vaijerien katkaisemisen jälkeen se nousee aluksi suoraan ylöspäin ja sen jälkeen suuntaa pohjoisen suuntaan noin 500 metrin päähän ennen kuin sen polttoaine loppuu.

Klo 21.57 "60 metriä korkea jyrkänne, kraattereita, monia kivikenttiä, meille olisi todella huono päivä mikäli mönkijä osuisi sellaiselle laskeutumispaikalle", sanoo laskeutumisjärjestelmän parissa työskentelevä Al Chen. Hän on silti luottavainen navigoinnin suhteen.

Klo 21.55 Laskeutumispaikka Jezeron kraatteri on yksi Marsin elämän etsinnän kannalta lupaavimmista alueista, mutta niin riskialtis ettei sinne olisi aiemmin uskallettu laskeutua. Mönkijä pystyy hyödyntämään  kameroitaan ja ohjaamaan reittiään laskeutumisen aikana.

Klo 21.37 Kaikki laskeutumista seuraavat asemat maapallolla ilmoittavat olevansa valmiudessa eikä ongelmia ole. Laskeutumisen vaiheita voi tutkia omalla selaimellaan Nasa Eyes -ohjelmiston avulla. Nasan lähetyksessä tapahtumia visualisoidaan yleisölle lennonjohdon käyttämän Ranger-ohjelmiston avulla.

Klo 21.30 Lennonjohto antoi luotaimelle luvan täyteen autonomiaan. Tämän jälkeen laskeutuja on täysin omillaan laskeutumista kontrolloivan 500 000 rivin tietokoneohjelmistonsa varassa eikä laskeutumisoperaatioon enää voida vaikuttaa maapallolta käsin. 

Klo 21.23 Perseverance on tällä hetkellä 14 000 kilometrin etäisyydellä Marsista. Edestakaiselta signaalilta kestää Marsiin 22 minuuttia, tapahtumia seurataan siis 11 minuutin viiveellä. Kello 22.55 on hetki, jolloin signaali laskeutuneelta mönkijältä voidaan vastaanottaa, mikäli se toimii pinnalla.

Klo 21.15 Nasa TV:n suora seuranta yleisölle on alkanut. Myös lennonjohdon tapahtumia JPL:ssä voi seurata omassa lähetyksessään, jossa ei ole kommentointia yleisölle.

Klo 21.00 Nasan suoran lähetyksen on määrä alkaa kello 21.15 Suomen aikaa.

Vaikka Nasa on laskeutunut Marsiin onnistuneesti lukuisia kertoja, liittyy operaatioon aina isoja riskejä. On täysin mahdollista, että laskeutuminen epäonnistuu.

"Emme ole koskaan luoneet hyvää mallia riskien arvioimiselle. Järjestelmät ovat niin monimutkaisia ja ympäristö niin määrittelemätön, että on hyvin vaikeaa sanoa numeroarvoa", vastasi Matt Wallace mönkijätiimistä eilisessä lehdistötilaisuudessa.

"Perseverancella on kaksi miljoonaa riviä koodia, satoja tuhansia elektroniikkaosia, kilometrien pituudelta kuparijohtimia ja yli 70 pyroteknistä laitetta. Meillä on vain yksi yritys, ja sitä täytyy kunnioittaa", hän jatkoi.

Mönkijän laskeutumista pystytään seuraamaan sekä mönkijän lähettämillä heikoilla signaaleilla suoraan että kiertoradalla olevan MRO-luotaimen välittämien tarkempien tietojen perusteella.

Nasa toivoo pystyvänsä laskeutumisen minuutteina kertomaan signaalien saapuessa suoraan mönkijän korkeuden, nopeuden, kiihtyvyyden ja polttoainemäärän sekä esittämään sen etenemisen animaatiossa.

Mars sijaitsee tällä hetkellä 1,37 Maa–Aurinko-etäisyyden päässä maapallosta. Siksi signaalin kulku Marsista Maahan tuottaa yli 11 minuutin viiveen. Kun tieto laskeutujan tulosta Marsin kaasukehään saadaan, se on jo todellisuudessa laskeutunut.

Mikäli laskeutumisessa menee kaikki hyvin, odotetaan Perseverancen pystyvän lähettämään joitakin matalan erotuskyvyn kuvia. Niitä mönkijä ottaa vaarakameroillaan läpinäkyvien linssisuojusten läpi.

"Heti laskeutumisen jälkeen toivotaan kuvia. Ne ovat hirveän arvokkaita geologeille, kun tutustutaan maastoon", sanoo Ken Farley mönkijän tiedetiimistä.

Myöhemmin tietoa on luvassa jonkin verran lisää Mars Odyssey -luotaimen välittämänä muutamia tunteja laskeutumisen jälkeen sekä myös ExoMars TGO-luotaimen välityksellä. Mönkijä nostaa esimerkiksi pääkamerat sisältävän mastonsa ylös vasta myöhemmin.