Odysseus-kuulaskeutujalta saatiin kuvia

Intuitive Machinesin ensimmäiset kuvat Kuun pinnalta julkaistiin tällä viikolla. Laskeutuja on kuvattu myös Nasan LRO-luotaimella Kuun kiertoradalta.

LRO:n kuva paljasti ensi kertaa tarkan laskeutumispaikan, joka sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä tavoitteesta. Sijainti on 80,1 astetta Kuun eteläistä leveyttä eli lähempänä Kuun etelänapaa kuin yhdelläkään laskeutujalla aiemmin.

Laskeutumistarkkuus on sangen hyvä etenkin kun ottaa huomioon, että laskeutumisessa hyödynnettiin vian vuoksi lopulta eri instrumenttia kuin oli tarkoitus.

Tietoa laskeutumisen yksityiskohdista saatiin vasta viikonloppuna. Tuolloin Intuitive Machines paljasti, että ongelmat tiedonkulussa johtuivat luotaimen kaatumisesta kyljelleen heti Kuun pintaan koskettamisen jälkeen.

Kaatumisen vuoksi Odysseuksen tietoliikenne on ollut huomattavasti hitaampaa kuin oli tarkoitus. Yritys julkaisi maanantaina kaksi Kuuhun laskeutumisen jälkeen otettua kuvaa pienehkössä koossa.

Kallellaan oleva asento vaikuttaa myös aurinkopaneelien tehoon. Maanantaina Intuitive Machines arvioi, että yhteyttä saadaan ylläpidettyä ainoastaan tiistaihin asti. Tiistaina kuitenkin todettiin, että toiminta saattaa jatkua vielä 10–20 tuntia.

Toistaiseksi on epävarmaa, kuinka tarkkoja kuvia ja miten paljon tiedeinstrumenttien dataa lopulta vastaanotettiin.

Pehmeä laskeutuminen Kuun pinnalle ja toiminta siellä ovat jo iso saavutus, etenkin kun kyseessä on tiimin ensimmäinen yritys. Silti kaatumisesta aiheutuneet ongelmat ovat tuntuva pettymys niin luotaintiimille, Nasalle kuin myös suurelle yleisölle.

Aiheesta lisää Intuitive Machines (englanniksi)