Taiteilijan näkemys Cassini-luotaimesta sukeltamassa Enceladus-kuun suihkujen läpi vuonna 2015. Suunniteltu luotain olisi huomattavasti Cassinia pienempi. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Miljardööri Juri Milner rahoittaa yksityistä luotainta Enceladus-kuuta tutkimaan

Ensimmäinen yksityinen planeettojenvälinen avaruusluotain saattaa lentää tutkimaan Saturnuksen Enceladus-kuuta. Nasa on tehnyt luotaimen suunnittelusta alustavan yhteistyösopimuksen Breakthrough Starshot -säätiön kanssa.

Luotainhankkeen rahoituksen takana on miljardööri Juri Milner ja hänen vuonna 2015 perustamansa Breakthrough-säätiöt.

Vaikka virallista lehdistötiedotetta hankkeesta ei vielä ole annettu, New Scientist -lehti nosti projektin uutisiin Nasan sivuilla julkaistun sopimuksen perusteella. 

Luotainhankkeen johtajana toimii Breakthrough Initiatives -säätiön puheenjohtaja ja puhemies Pete Worden. Hän on aiemmin toiminut Nasan Ames-tutkimuskeskuksen johtajana.

Worden on kommentoinut aiemmin lyhyesti, että hanke pyrittäisiin toteuttamaan kymmenillä miljoonilla euroilla. Perinteisesti planeettaluotainten budjetit kokoavat vähintään satoihin miljooniin euroihin.

Kyseessä olisi alustavien tietojen mukaan pieni, mahdollisesti aurinkopurjetta käyttävä luotain, joka tekisi ohilennon Enceladus-kuusta. Vain 500 kilometrin kokoinen Enceladus on erityisen kiinnostava, koska sen pinnan alla arvioidaan olevan laaja, sula valtameri. Se on Jupiterin Europa-kuun ohella aurinkokunnan lupaavimpia ympäristöjä maapallon ulkopuolisen elämän esiintymiselle. 

Sopimuksen mukaan Nasa tarjoaa konsulttiapua säätiölle luotaimen suunnittelussa. Säätiö puolestaan vastaa luotaimen toteutuksesta, johtamisesta ja rahoituksesta.

Sopimus koskee luotaimen hahmottelua ja suunnittelua ensi vuoden aikana. Lopullisen toteuttamispäätöksen tekemiseen tähdätään ensi vuoden joulukuussa.

Tähdet ja avaruus haastatteli Wordenia IAC-kongressissa Bremenissä lokakuun alussa vieraiden sivilisaatioiden signaaleja etsivän Breakthrough Listen -hankkeen kapasiteetin lisäyksestä. Worden kertoi myös Breakthrough Starshot -hankkeesta Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 4/2016. 

Nasan ja Breakthrough-säätiön sopimus luotaimen valmistelusta (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto