MeerKAT-radioteleskooppi koostuu 64 yksittäisestä radioantennista. Kuva SKA SA

Vieraiden sivilisaatioiden lähettämien signaalien etsintä harppaa eteenpäin

Maailman suuri vierasta älyä etsivä ohjelma, Breakthrough Listen, aloittaa yhteistyön Etelä-Afrikan radio-observatorion kanssa. Käyttöön otetaan MeerKAT-radioteleskooppi ja kohteeksi miljoona tähteä.

"MeerKATilla on nykyään kuuntelutehoa saman verran kuin sadan metrin kokoisella radioteleskoopilla", Breakthrough Initiatives -ohjelman johtaja Pete Worden kertoo Tähdet ja avaruus -lehdelle IAC 2018 -kongressissa Bremenissä. 

Breakthrough Listen on tähän asti käyttänyt lähinnä yhdysvaltalaista 100-metristä Green Bankin radioteleskooppia sekä Australiassa sijaitsevaa Parkesin observatorion 64-metristä radioteleskooppia.

"Koska MeerKAT on teleskooppiryhmä, joka yhdistetään synteettisesti, pystymme kuuntelemaan pääkohteen lisäksi 64 toissijaista kohdetta kerralla. Tietyllä tavoin se nostaa suorituskykyämme kahdella kertaluokalla", Worden selittää.

Aiemman tuhannen tähden sijaan ohjelmassa otetaan tavoitteeksi peräti miljoonan tähden kuunteleminen vieraiden sivilisaatioiden lähettämien signaalien varalta. Mikäli niitä joskus löytyy, ovat toimintatavat selvillä.

"Meillä tietysti menisi aikaa varmistaa signaalin aitous, mutta sen jälkeen kun itse olisin vakuuttunut, asiasta tiedotettaisiin maailmalle välittömästi", Worden lupaa.

Aiheesta lisää Breakthrough Initiatives (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto