Marsiin lähtevän helikopterin testit saatiin valmiiksi

Ohuessa kaasukehässä lentäminen on mahdollista, mutta vaatii erityissuunnittelua. Kuuden vuoden työn jälkeen ensimmäisen vieraalla taivaankappaleella toimivan ilma-aluksen valmistelu on saatu päätökseen.

"Kaikki. Aivan jatkuvasti", vastaa Bob Balaram, kun haastatattelija kysyy häneltä, sanoiko kukaan helikopterin lähettämisen Marsiin olevan hullu idea.

Helikopterin pääsuunnittelijana toimiva Balaram valottaa Nasan julkaisemassa haastattelussa projektin taustoja. Aika on otollinen, sillä helikopterin viimeisten käyttötestien raportoitiin onnistuneen viime viikolla.

Kopteri on kokonaismassaltaan vain 1,8 kiloa, mikä on hyvin vähän tuhatkiloisen Perseverance-mönkijän rinnalla. Kopteri matkaa Marsiin mönkijän vatsan alle kiinnitettynä.

Balaram kertoo erityistä huomiota kiinnitetyn siihen, ettei pieni kopteri voisi aiheuttaa vaaraa yli kahden miljardin euron arvoiselle mönkijälle.

H-hetki kopterin käyttöönotossa koittaa noin 2,5 kuukautta mönkijän laskeutumisen jälkeen. Tuolloin kopterin testaamiselle on varattu 30 vuorokautta aikaa.

"Kuin Wrightin veljesten lennon hetki toisella planeetalla", kuvailee Balaram lentotestin merkittävyyttä.

Kopterin ei vielä odoteta toimivan hyödyllisenä tiedustelijana, vaan lähinnä demonstroivan lentämistä ja laskeutumista toisella planeetalla.

Lentomahdollisuudet muidenkin taivaankappaleiden kaasukehissä kiinnostavat Nasaa. Viime kesänä se teki päätöksen lähettää Saturnuksen Titan-kuuhun suuri Dragonfly-kopteri.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)