Mars 1,8 miljardin pikselin kuvassa – Curiosityn uusi panoraama julkistettiin

Nasa on julkaissut historian suurimman panoraamakuvan Marsin pinnalta. Marras–joulukuussa 2019 otetuista lähes 1 200 kuvasta koostettu näkymä sisältää 1,8 miljardia pikseliä.

Kuvauspaikkana on Glen Torridon -nimen saanut alue Sharp-vuoren rinteellä. Vuoren huippu on mönkijän rungon takana. Galen kraatterin reunavalli näkyy horisontissa kuvan keskellä.

Curiosityllä on mastossaan kaksi Mastcam-kameraa, jotka ottavat eri laajuisia kuvia. Mönkijätiimi otti 360 asteen panoraamat molemmilla kameroilla viikon aikana. Kuvaukseen kului yhteensä 6,5 tuntia. Sitä tehtiin vain Marsin keskipäivän aikaan, jotta valaistus olisi yhtenevä.

Kapea-alaisempi kamera ei pysty tarkentamaan läheisimpiin osiin mönkijän runkoa, joten ne puuttuvat isommasta panoraamasta. 

Laaja-alaisemman kameran panoraama on kooltaan 650 megapikseliä ja näyttää lähes koko mönkijän. Kuvassa erottuvat esimerkiksi renkaan vauriot ja mönkijän kannelle kerääntynyt pöly.

Panoraamojen yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan helpoiten niiden zoomattavista versioista. Maiseman kohteita nimetään ja esitellään myös videolla. Nasan sivuilta löytyy täysikokoinen panoraama, jonka tiedostolla on kokoa peräti 2,43 gigatavua.

Tätä ennen suurin panoraama oli Curiosityn vuonna 2013 kuvaama 1,3 miljardin pikselin näkymä Rocknest-alueelta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)