Lucy-luotain kuvasi Dinkinesh-asteroidia – 2 kuukautta lähiohitukseen

Uuden asteroidin tarkastelu läheltä on aina yllätyksellistä. Lucy-luotaimen uusissa kuvissa erottuu Dinkinesh-asteroidi, jota se parhaillaan lähestyy ennen 1. marraskuuta koittavaa lähiohitusta.

Julkaistu kuvapari näyttää himmeänä valopisteenä erottuvan Dinkinesh-asteroidin liikkeen tähtitaustaa vasten. Kuvien ottamisen aikaan syyskuun alussa asteroidin kirkkaus oli vain 19 magnitudia.

Asteroidivyöhykkeellä sijaitseva Dinkinesh on arviolta 700 metrin kokoinen ja kiertää Aurinkoa ellipsiradalla noin kaksinkertaisella Maa–Aurinko-etäisyydellä.

Kappale on valikoitunut Lucyn kohteeksi sattuman kautta. Tammikuussa 2023 Nasa ilmoitti huomanneensa, että Lucyn ja Dinkineshin radat mahdollistavat lähiohituksen ja rataa päätettiin hienosäätää sitä varten. Luotaimen varsinainen kohde on Jupiterin radalla vaeltavat troijalaisasteroidit.

Suunnitelman mukaan Lucy ohittaa Dinkineshin 1. marraskuuta 425 kilometrin etäisyydeltä 4,5 kilometrin sekuntinopeudella. Ohituksen aikana Lucy testaa kameroitaan ja mittalaitteitaan ennen tieteellisesti tärkeämpien asteroidien kohtaamisia.

Yksityiskohtia kappaleesta erottuu ainoastaan ohituksen päivänä, siihen asti Dinkinesh pysyy pelkkänä valopisteenä Lucyn kuvissa.

Lucy laukaistiin matkaan lokakuussa 2021. Luotain kärsi aluksi aurinkopaneelin jumittumisesta, mutta ongelma on saatu lähes kokonaan ratkaistua.

Lucyn on määrä ohittaa 12-vuotisella matkallaan 10 asteroidia. Ensimmäinen troijalaisasteroideista kohdataan elokuussa 2027, mutta matkalle mahtuu sitä ennen asteroidivyöhykkeellä kiertävän Donaldjohnson-asteroidin ohitus huhtikuussa 2025.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)