Chandrayaan-2:n ikuistama maisema Kuun kiertoradalta 2 650 kilometrin korkeudelta 21. elokuuta kello 22.03 Suomen aikaa. Kuva ISRO

Intialaisluotain lähetti kuvan Kuun kiertoradalta

Chandrayaan-2-luotain asettui onnistuneesti Kuun kiertoradalle tiistaina. Keskiviikkona alus otti kuvan Kuun kääntöpuolesta.

Intian ensimmäinen yritys laskeutua pehmeästi vieraan taivaankappaleen pinnalle on luvassa kahden viikon päästä.

Siirtyäkseen Maan kiertoradalta Kuun kiertoradalle Chandrayaan-2 käytti tiistaina rakettimoottoriaan 29 minuutin ajan. Luotain asettui aluksi Kuuta kiertävälle ellipsiradalle, jolla se kävi lähimmillään 114 kilometrin ja kauimmillaan 18 000 kilometrin korkeudella Kuusta. Keskiviikkona kaukaisin piste laskettiin 4 412 kilometriin.

Seuraava manooveri on luvassa 28. elokuuta, kun rataa lasketaan edelleen. Lopulta kiertolaisluotain asettuu syyskuun 1. päivänä sadan kilometrin korkeuteen.

Syyskuun 2. päivänä kiertolaisluotaimesta irrotetaan Vikram-laskeutuja, jonka on määrä yrittää pehmeää laskeutumista Kuun eteläiselle napa-alueelle 7. syyskuuta. Laskeutujan mukana olevan 27-kiloisen Pragyaan-mönkijän on suunniteltu lähtevän liikkeelle vain muutama tunti laskeutumisen jälkeen.

Chandrayaan-2 starttasi matkaan 22. heinäkuuta. Alus on jatkoa Intian Chandrayaan-1-luotaimelle, joka toimi Kuun kiertoradalla vuosina 2008–09.

Aiheesta lisää ISRO (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto