Bennu-asteroidinäyte saatiin viimein auki - selvästi pienempi kuin toivottiin

Osiris-Rex-luotaimen näyte on vihdoin saatu tutkittavaksi Nasan Johnsonin avaruuskeskuksessa. 122 grammaa asteroidiainesta on historian suurin näyte lajissaan, mutta vähemmän kuin Nasa haaveili.

Luotainlennon tavoitteeksi oli alkujaan asetettu 60 grammaa asteroidia. Pikkuplaneetta Bennun pinnalta tehdyn näytteennappauksen jälkeen Nasa kuitenkin arvioi, että ainesta olisi saatu vähintään neljänneskilon, kenties jopa 400 gramman verran.

Vaikka näytekapseli saapui maanpinnalle jo 24. syyskuuta 2023, sen avaaminen osoittautui arvioitua hankalammaksi. Sisäkapselin ulkopuolella oli jo runsaasti näyte materiaalia, mutta kaksi sen kiinnikkeistä oli jumissa.

Viimein tammikuussa Nasa sai uusilla, varta vasten operaatiota varten kehitetyillä työkaluilla kapselin auki. Lopullinen näytemäärä julkistettiin tällä viikolla.

Tavoitteena on kategorisoida ja luetteloida näytteet kevään aikana. Sen jälkeen osa näytteestä jaetaan tutkimustiimeille Yhdysvalloissa ja pieni määrä myös ulkomaisille yhteistyökumppaneille. 

Näytekapselin maapallolle tuonut Osiris-Rex-luotain muutti kapselin irroituksen jälkeen rataansa ja vältti näin törmäyksen Maan ilmakehään.

Luotaimelle jäi vielä niin paljon polttoainetta jäljellä, että Nasa aikoo ohjata sen tutkimaan Maan läheltä ohittavaa Apophis-asteroidia vuonna 2029.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)