Uusi animaatio esittelee Marsin "Yön labyrinttia"
Valles Marineris on aurinkokunnan suurin kanjonialue. Animaatio hyödyntää Mars Express -luotaimen kuvia ja Nasan korkeusdataa virtuaalilentoon alueen länsiosissa.
Noctis Labyrinthus eli Yön labyrintti on alue, jolla kanjonit halkovat muutoin tasaista aluetta epäsäännöllisen ruudukon tavoin. Kanjonilaaksot ovat tyypillisesti 30 kilometriä leveitä ja 6 kilometriä syviä.
Valles Marineriksen keski- ja itäosissa kanjonit ovat paljon leveämpiä ja niissä on huomattavasti vähemmän haarautumisia. Noctis Labyrinthuksen seutu on siis aivan omanlaisensa.
Maastonmuodoiltaan koko kanjonialue on jyrkkä. Korkeuserot ovat suurempia kuin missään maapallolla. Animaatiossa korkeussuhteita on edelleen liioiteltu puolitoistakertaisiksi todellisuuteen verrattuna.
Valles Marineris kiinnostaa tutkijoita etenkin siksi, että sen seinämät tarjoavat mahdollisuuden kurkistaa planeetan menneisyyteen, kenties jopa Marsin alkuperäiseen kuorikerrokseen asti. Kanjonin pohjalla on myös runsaasti kerrostumia, joiden oletetaan muodostuneen virtaavan veden vaikutuksesta.
Euroopan avaruusjärjestön Mars Express on yksi pitkäikäisimmistä avaruusluotaimista. Se saapui Marsin kiertoradalle vuoden 2003 lopussa ja jatkaa edelleen toimintaansa. Aiemmin tänä vuonna luotaimelta julkaistiin suuri värimosaiikki Marsin pinnasta.
Aiheesta lisää DLR (englanniksi)