Kuu paljastui hieman aiempia arvioita vanhemmaksi

Apollo 17 -lennolla otetun näytteen uusi analyysi arvioi Kuun jähmettyneen vähintään 4,46 miljardia vuotta sitten. Ajankohta on edelliseen arvioon verrattuna noin 40 miljoonaa vuotta aiempi.

Arvio perustuu kuunpinnan zirkoninäytteiden isotooppianalyysiin. Siinä hyödynnettiin radioaktiivisten isotooppien ja niiden hajoamisen seurauksena syntyneiden isotooppien suhteellisten määrien eroa. Isotoopilla tarkoitetaan yhden alkuaineen eri atomimuotoja.

"Kuun pinnan ollessa sula zirkonikiteet eivät voineet muodostua tai selviytyä. Siksi kuunpinnan kiteiden on täytynyt muodostua Kuun magmavaltameren jähmettymisen jälkeen, muutoin ne olisivat sulaneet ja niiden kemialliset sormenjäljet olisivat pyyhkiytyneet", selittää Philipp Heck Fieldin luonnonhistoriallisesta museosta.

Kuun uskotaan muodostuneen, kun Marsin kokoluokan kappale törmäsi protomaapalloon. Kuu tiivistyi Maan kiertoradalle lentäneestä aineksesta ja oli aluksi sula. Kuun pinta jäähtyi vähitellen.

Osa Apollo-lentojen tuomista 382 kilosta näytteitä on vieläkin sinetöityinä. Näitä näytteitä avataan toisinaan uusia tutkimuksia varten. Analyysimenetelmien kehittyessä näytteistä saadaan irti entistä tarkempaa tutkimusdataa.

Aiheesta lisää Northwestern University (englanniksi)