1800 kilometriä pitkä pilvi Marsissa ihastuttaa

Mars Express -luotain on kuvannut Arsia Mons -tulivuoresta alkavan pilven. Pituutta muodostelmalla on peräti 1 800 kilometriä.

Kyseessä ei ole tulivuoren purkaus, vaan pilvi koostuu jääkiteistä. Se syntyy sammuneen tulivuoren rinteen ja tuulen vuorovaikutuksesta.

"Olemme tutkineet tätä kiehtovaa ilmiötä ja odotimme sen muodostuvan näihin aikoihin", selittää Jorge Hernandez-Bernal Baskimaan yliopistosta.

Pitkulainen pilvi muodostuu joka vuosi tähän aikaan, eteläisen päivänseisauksen aikoihin.

"Ilmiö jatkuu 80 päivää tai jopa kauemmin. Emme kuitenkaan tiedä, ovatko pilvet aina näin näyttäviä", Hernandez-Bernal jatkaa.

Euroopan avaruusjärjestö julkaisee säännöllisesti Mars Express -luotaimen kuvia. Suurin osa niistä on kuitenkin otettu kaukana planeetasta.

Olisi jännittävää nähdä Arsia Mons kuvattuna lähempää pilven näkymisen aikoihin. Kenties Nasa tai ESA ottavat ja julkaisevat tällaisia kuvia lähikuukausina.

Arsia Monsin pilvi on kummastuttanut aiemminkin. Se on saanut monet nettifoorumeilla luulemaan, että kyse olisi tulivuorenpurkauksesta.

Parhaillaan Marsiin matkaavaa Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Hope-luotainta on kutsuttu "Marsin ensimmäiseksi sääsatelliitiksi".

Hopen havaintojen myötä Marsin kaasukehästä voi löytyä lisää erikoisia pilvimuodostelmia, jotka ovat aiemmin jääneet kuvaamatta.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)