Mitenkä ihmiset yleensä suhtautuvat tällaisiin öisiin tähtientuijottajiin? Itse olen tähän mennessä havainnoinut lähinnä omalta pihalta ja appivanhempien mökiltä, joten ns. julkisista paikoista ei ole kokemusta kertynyt.
Hankaluushan tulee juuri siitä, että harvaanasutulla pimeällä paikalla on yleensä sitten tiheä metsä. Ja kun avointa paikkaa tarvitsisi löytää, niin sehän on tuolloin yleensä ihmisen tekemä aukio tarkoittaen peltoa ja asutusta. Näin maalla asuvana tiedän, että kyllähän se uteliaisuutta herättää, jos hämärän tullessa joku nurkkiin asettuu viuhtomaan kollimointilaserien kanssa yms. Voipa sitä joku vanhempi ihminen kenties hiukan arastellakin.
Itse pyrinkin parkkaamaan siten, että ihan suoraa näköyhteyttä ei taloista olisi. Tällöin ei sitten pimeässä ketään häiritse pieni otsalampun/auton sisävalon/laserin tuike. Ja vastavuoroon ihmisten valot eivät sitten häiritse minua. Eli semmoinen kohtelias jokamiehenoikeuden henkeenkin kuuluva etäisyys pihasta, niin eihän siinä mitään. Jokin mukava peltotienliittymä tai muu sopiva pisto tai levennys on hyvä niin pääsee mahdollinen liikenne ohi. Jos on vilkkaampi tie, niin sitten jonkin puskan tai muun suojaan ettei ohikulkijoiden valot häiki. Jokatapauksessa siis kun pysyttelee sopivan loitolla ihmisten pihoista, rakennuksista yms. ja parkkeeraa paikalle joka on ikäänkuin tiealuetta, esim. jokin peltotieliittymä/muu levennys, kuitenkin tukkimatta kulkuja, niin homma on ihan o.k. Ja jos sitten kävelijöitä tms. sattuu paikalle, niin kohtelias tervehdys ja tarjotaan mahdollisuutta katsoa putken läpi. Paikan valintaan pätenee suunnilleen sama säännöstö kuin silloin kun pissahätä iskee autoilijalle yllättäen. Ainoa vaan, että silloin ei tarvita avointa näkymää etelään

Teenpä ajatusleikin, että tuossa peltoaukealla ikkunani alla menevällä pikkutiellä joku parkkeeraisi meidän tiehaaraan touhuamaan iltahämärissä, niin ihmetyttäisi se minua saatika edesmennyttä mummoani aikoinaan. Mutta jos tuolla 200m pidemmällä joku tuohon tielevikkeelle peltoliittymään parkkeeraisi, niin ajattelisin vaan että joku omilla asioillaan kulkee. Eli mitä hiljaisempi seutu ja mitä harvemmassa taloja, sen kauemmaksi parkkeeraan. Sitten taas jos on jopa jonkinlainen kylä ja useita taloja näköyhteydellä toisistaan, niin ihmisetkin ovat tottuneempia kulkijoihin ja puuhasteljoihin.
Meikäläisen suosikkejahan ovat sitten hakkuuaukeat. Niiltä löytyy sopivia umpiperä-metsäautoteitä ja liittymiä. Ainoa kriteeri oikeastaan on se, että hakkuut on jo päätöksessä ja puut viety pois, ettei pimeässä metsäkone yllätä ja mankeloi kaukoputkea ja havaitsijaa alleen. Samoin kaikenlaiset vanhat tienoikaisut, vanhat soranottopaikat ja syksyllä puintien jälkeen pellonpientareet ovat hyviä. Ja täällä meidän kylällä olen kyllä koittanut ihmisiä totuttaa putkeilijoihin, sen verran usein tulee tuossa pellolla oltua
