Viime yönä pitkästä aikaa taas tekijät (vastassa olevaa työaamua lukuunottamatta) loksahtivat paikoilleen ja päätin lähteä havaitsemaan. Yleissuunnaksi valitsin Tampereelta Etelään, jotta saisin jokaisen hupenevan pimeänhetken tiristettyä irti ja toisaalta työaamua vasten ei yli tunnin matkan päähän viitsinyt lähteä. Päätin etsiä Itä-Etelä-sektorin antavan paikan kun omassa pihassa siinä suunnassa on valosaastetta ja lähdin sellaista etsimään Sastamalan, Urjalan ja Vesilahden rajamaillta. Päädyin Sastamalaan Halkivahantien varressa olevalle vanhalle soranottopaikalle (N 61° 14.238', E 23° 15.884') jossa oli ilman huonohko läpinäkyvyys huomioonottaen vallan riittävä Itähorisontti.
Pimeän laskeutuessa koin ensin pettymyksen, kun Tampere tuntui loimottavan vieläkin Pohjoisessa. Hetken kuluttua tajusin kyseessä olevan revontulien. Kaikenkaikkiaan kovasti tuntui olevan taivas valoisa jostain syystä reposten enimmin hellitettyäkin. Nautiskelin kevään pallomaisista (M3, M5, M53 yms) ja muutamasta galaksista. Kun lopulta kosteus sai Newtonin umpihuuruun, laitoin kameran sen kylkeen reppuselkään ja otin muutaman tähdistökuvan ja sillä välin 25x100 kiikareilla surffailua.
Unihedron L-malli antoi taustataivaan kirkkaudelle zeniitissä ensin 21,3 magnitudia neliökaarisekunnille, reposten hellittäessä päästiin 21,64:een. 45 asteen korkeudelta etelä antoi 21,11 ja itä 21,08. Rajamagnitudiksi sain 6. Kotipihan nurkilta sain verrokiksi zeniitistä 20,58. Tuo yksi magnitudi teki näkymiin jo melkoisen eron vaikkei mikään hyvä keli ollutkaan.