Tilitarkastus ei muutu

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 15.01.2007, 20:57:25

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Hei!

Pikku-uutinen Helsingin Sanomissa 14.1.2007

"Yhdistysten tilintarkastus ei muutu

Tavanomaisten yhdistysten ja asunto-osakeyhtiöiden tilintarkastus jatkuu toistaiseksi nykyisellään. Kauppa- ja teollisuusministeriö ja oikeusministeriö ovat ehdottaneet, että eduskunnan käsittelyssä olevaa tilintarkastuslakia tarkistetaan vielä tältä osin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk) sanoi lauantaina STT:lle, että muutos on tarpeen tehdä, jotta julkisuudessa esiintyneiltä vääriltä väitteiltä saadaan siivet katkaistuksi.

Yleisin väärä väite on Pekkarisen mukaan ollut, että pienetkin yhdistykset joutuisivat palkkaamaan kalliin auktorisoidun tilintarkastajan esimerkiksi sen vuoksi, että yhdistys on saanut avustusta kunnalta.

Tämä ei Pekkarisen mukaan ollut hallituksen alkuperäisenkään esityksen tarkoitus. STT"

Siis minkään tähtiyhdistyksen ei tämän asian takia kannata olla huolissaan.

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi

Horus

Olisihan se hölmöä, että jos yhdistys saa kaupungilta/kunnalta vaikka 500e avustusta, niin sen pitäisi palkata älyttömän kallis tilintarkastaja joka ottaisi monta kertaa enemmän maksua kuin itse avustus on. Muutenkin pienien yhdistyksien talous on sen verran pientä byrokratialtaan, että se ei kaipaa kallista ammattilaista.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

LissuVa

Sitä kyllä ihmettelen, että pieniltä osakeyhtiöiltä tilintarkastuspakko POISTUU, mutta yhdistyksillä pysyy? Sinänsä kummallista. Tosin onneksi saamme edelleen käyttää maallikkotilintarkastajia, mutta hommansa siinäkin.
Onko tällä aluksella yhtään teetä?

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: LissuVa - 27.06.2007, 10:24:05
Sitä kyllä ihmettelen, että pieniltä osakeyhtiöiltä tilintarkastuspakko POISTUU, mutta yhdistyksillä pysyy? Sinänsä kummallista. Tosin onneksi saamme edelleen käyttää maallikkotilintarkastajia, mutta hommansa siinäkin.

Voisi oikeastaan sanoa, että se on aika erikoista, että osakeyhtiön, joka sentään on voittoa tekevä liikeyritys, ei tarvitse teettää tilintarkastusta, mutta vähävaraisilta yhdistyksiltä se vaaditaan... Osoittaa ilmeisesti vain sen, kenen ehdoilla eduskunta päätöksensä tässä maassa tekee?
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

VeikkoM

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 27.06.2007, 12:50:36
Voisi oikeastaan sanoa, että se on aika erikoista, että osakeyhtiön, joka sentään on voittoa tekevä liikeyritys, ei tarvitse teettää tilintarkastusta, mutta vähävaraisilta yhdistyksiltä se vaaditaan... Osoittaa ilmeisesti vain sen, kenen ehdoilla eduskunta päätöksensä tässä maassa tekee?

Se on erikoista, että pieniltä osakeyhtiöiltä tarkastuspakko poistuu.  Toisaalta ymmärrän kyllä,
että yhdistysten tilipitoa on syytä valvoa.  Yhdistyksiä on monenkokoisia, kaikki eivät ole ihan
pieniä eikä ihan vähävaraisiakaan.  Tilintarkastus hiukan painostaa hoitamaan yhdistyksen raha-asioita
asiallisella tavalla.  Sehän on jäsenten oikeus yhdistyksen koosta riippumatta.

Sinäänsä, jos ei vaadita autorisoitua tilintarkastajaa, vaan maallikkotarkastaja kelpaa, niin sehän
ei *välttämättä* aiheuta kustannuksia yhdistyksille.  Toki tarkastuksen ammattitaidon ja
rahaliikenteen määrän pitäisi kulkea käsikädessä.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: VeikkoM - 27.06.2007, 13:39:19
Sinäänsä, jos ei vaadita autorisoitua tilintarkastajaa, vaan maallikkotarkastaja kelpaa, niin sehän
ei *välttämättä* aiheuta kustannuksia yhdistyksille.  Toki tarkastuksen ammattitaidon ja
rahaliikenteen määrän pitäisi kulkea käsikädessä.

Suurin ongelma tilintarkastuspakossa pienten yhdistysten kannalta on lähinnä se, ettei yhdistyksestä yleensä löydy niin paljon aktiivijäseniä, että heidän keskuudestaan löydettäisiin tilintarkastaja. Ja vaikka aktiivijäseniä löytyisikin niin yleensä mihinkään vastuullisiin tai vastuuttomiin hommiin ei juuri tunnu olevan tunkua (jos vaikka joutuisi tekemään jotain)... Tarkastuspakon poistaminen säästäisi ainakin yhden toimihenkilön etsinnältä... :-\
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Horus

Toisaalta on kyllä ihan hyvä, että yhdistyksissä on jonkinlainen tilintarkastus. Se tuo avoimmuutta (pakostikkin) toimintaan. Jos pakkoa ei ole, niin periaatteessa yhdistyksen hallitus ja toimihenkilöt voi tehdä kerätyillä/saaduilla varoilla ihan mitä lystää ilman mitään seuraamuksia. Tilintarkastus "pakottaa" hallituksen ja muut toimihenkilöt vastuulliseen varojen käyttöön joka on varmasti kaikkien mielestä vain hyvä asia. Toisaalta jo monet säätiöt yms. vaativat selvitystä myöntämiensä rahojen käytöstä ja saattavat tehdä suurien summien kyseessä ollessa jopa tarkastuskäyntejäkin. Joten jos toiminta ja ennenkaikkea hankinnat perustuvat säätiöltä yms. saatavalle rahoitukselle, niin jonkinlainen tilien "tarkastelu" pitänee kuitenkin tehdä.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

LissuVa

Tilintarkastuspakon poistuminen lisää ennenkaikkea hallituksen vastuuta talouden valvonnassa ja raportoinnissa. Osakeyhtiön kohdalla hallitus joutuu raportoimaan toimistaan omistajille (jotka tosin pienissä yrityksissä saattavat olla aika lailla samaa porukkaa). Yhdistyksen hallitus on vastuussa jäsenistölleen, ja raportoi toiminnastaan jäsenistölle yhdistyksen kokouksissa.

Periaatteessa siis käytäntö ja vastuu on sama.

Perun kuitenkin hieman edellisiä puheitani tilintarkastuspakosta yhdistyksissä, kun ajattelen hieman pidemmälle..
Osakeyhtiön ollessa kyseessä on kiinnostus taloutta kohtaan varmasti hieman erilaista, mitä yhdistystoiminnassa (jos ei ole omavelkaisia takauksia tai sitten ylimaallisen rikas yhdistys), kun oy:ssä on omistajan omat rahat kiinni. Miettikääpä niitä yhdistyksen kokouksia, missä olette olleet -- montako kysymystä on jäsenistön puolesta esitetty tilinpäätöksestä tai budjetista? Nämä asiat ovat usein hankalia maallikon ymmärtää, ja saattaapa olla niin, että rivijäsenen mieltä huojentaa se, että yhdistyksen taloudenhoidon on tilintarkastaja tarkastanut. 

Itse olen jäsenenä sekä ns. rikkaassa että köyhässä yhdistyksessä. Toisaalla jäseniä kiinnostaa jaettavien avustusten määrä, ja toisaalla omavelkaisella takauksella taatun lainan pääoman lyheneminen. Muusta ei juuri raha-asioihin liittyen kysellä.

Toisaalta, jos taloudenhoito on kaikilta osin läpinäkyvää ja ymmärrettävästi sekä säännöllisesti raportoitua, tuntuu tuo tilintarkastajan nimmarin lyöminen turhalta, kun kyseessä on pieni ja vähävarainen yhdistys. Ehkäpä tilintarkastuslaki on vielä muotoutumassa yhdistyksien osalta - ainakin tästä aiheesta on paljon yhdistysrintamalla puhuttu.
Onko tällä aluksella yhtään teetä?

vhinkkan

LainaaEhkäpä tilintarkastuslaki on vielä muotoutumassa yhdistyksien osalta - ainakin tästä aiheesta on paljon yhdistysrintamalla puhuttu.

Näin on. Tilintarkastuslain hyväksymisen yhteydessä (EV 293/2006 vp., lausuma 2) eduskunta edellytti, että "hallitus aloittaa välittömästi yhteistyössä järjestöjen kanssa yhdistysten talouden ja hallinnon tarkastusta koskevien säännösten valmistelun niin, että yhdistyksissä tarkastus voidaan suorittaa sekä yhdistyksen sisäisiä että ulkopuolisia tarpeita varten tarkoituksenmukaisimmalla tavalla". Yhdistysten tilintarkastuksen kehittäminen otettiin myös osaksi hallitusohjelmaa.

Oikeusministeriössä on laadittu keväällä arviomuistio, jossa ehdotetaan, että pienimmät yhdistykset vapautettaisiin pienten osakeyhtiöiden tavoin lakisääteisestä tilintarkastuksesta. Samalla yhdistyslakiin otettaisiin yksityiskohtaiset säännökset hallinnon tarkastamisesta, joka vastaisi lakisääteiseen tilintarkastukseen sisältyvää hallinnontarkastusta. Laissa säädettäisiin tarkastajan valitsemisesta, tarkastuksen sisällöstä, raportoinnista ja tarkastajan vastuusta. Talouden tarkastus jätettäisiin siis ammattitilintarkastajille.

Tilintarkastuslain valmistelijoiden alkuperäinen ajatus kaiketi oli, että tilintarkastuspakon poistuttua yhdistykset kehittelisivät tällaisia maallikkotarkastusjärjestelyjä omissa säännöissään - tällehän ei periaatteessa nykyään ole mitään estettä. Lienee kuitenkin helpompaa, että hallinnontarkastuksesta säädetään yhdistyslaissa eikä kaikkien yhdistysten tarvitse miettiä asiaa erikseen. Ehkä uusi hallinnontarkastus riittää myös pienimpien avustusten myöntäjille eivätkä kaikki avustuksia saavat yhdistykset tarvitse kallista ammattitarkastusta.

Muistio löytyy verkosta OM:n sivuilta (www.om.fi -> Vireillä -> Säädöshankkeet -> Yhtiöoikeus -> Yhdistyslain tarkistaminen).
Ville Hinkkanen

vhinkkan

Lainaus käyttäjältä: vhinkkan - 29.06.2007, 22:43:51
Näin on. Tilintarkastuslain hyväksymisen yhteydessä (EV 293/2006 vp., lausuma 2) eduskunta edellytti, että "hallitus aloittaa välittömästi yhteistyössä järjestöjen kanssa yhdistysten talouden ja hallinnon tarkastusta koskevien säännösten valmistelun niin, että yhdistyksissä tarkastus voidaan suorittaa sekä yhdistyksen sisäisiä että ulkopuolisia tarpeita varten tarkoituksenmukaisimmalla tavalla". Yhdistysten tilintarkastuksen kehittäminen otettiin myös osaksi hallitusohjelmaa.

Nyt uudistus on tullut voimaan. Maallikkotilintarkastus korvautuu pienissä yhdistyksissä toiminnantarkastuksella, jollainen tehdään ensimmäisen kerran keväällä 2012 eli tarkastettaessa vuoden 2011 tilejä. Pidin tähän liittyen talvella kerhoseminaarissa esityksen. Jotkut yhdistysten edustajat kyselivät toiminnantarkastuskertomuksen mallia, jollaista en kuitenkaan tuolloin vielä laatinut.

Nyt verkkoon on kuitenkin alkanut ilmaantua erilaisia sekalaisia malleja, jotka eivät kuitenkaan oikein vastaa yhdistyslaissa omaksuttuja ratkaisuja. Asunto-osakeyhtiöiden mallit eivät sovi yhdistyksille, koska as.oy:n toiminnantarkastukselta edellytetään suurempaa yksityiskohtaisuutta kuin yhdistyksiltä. Suoraan tilintarkastuskertomuksiin perustuvat mallit ovat vielä huonompia, koska toiminnantarkastuksen on tarkoitus olla olennaisesti yleisluontoisempi kuin nykyisen tilintarkastuksen eikä toiminnantarkastajien esimerkiksi ole tarkoitus lähtökohtaisesti lausua vastuuvapaudesta mitään.

Yhdistyslaki edellyttää ainoastaan, että tarkastuskertomuksessa on mainittava, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa tai yhdistyslakia tai sääntöjä on rikottu (38 a § 4 mom.). Lisäksi lakivaliokunnan mietinnössä todetaan, että kertomuksessa on mainittava, jos tarkastuksessa on ilmennyt olennaista huomautettavaa (LaVM 8/2010 vp.). Hallituksen esityksessä ajettiin yksityiskohtaisempaa tarkastusta, mutta eduskunta lievensi vaatimuksia.

Ohessa on ehdotus lain vaatimusten mukaiseksi ns. vakiomuotoiseksi yhdistyksen toiminnantarkastuskertomukseksi, jota voi käyttää siinä tapauksessa, että tarkastuksessa ei löytynyt mitään erityistä. Mallin voi ottaa käyttöön keväällä 2012 eli tarkastettaessa vuoden 2011 tilejä.

Jollei joku auktoritatiivisempi taho julkaise parempaa mallia, (tähti)yhdistykset voivat käyttää esimerkiksi tätä. Malli on laadittu kuvitteelliselle tähtiyhdistykselle, jolla on kaksi toiminnantarkastajaa ja päättävänä elimenä on vuosikokous.

Terveisin

- Ville Hinkkanen

------------------------------------
TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUS - MALLI

Kaakkois-Uudenmaan Aldebaran ry:n vuosikokoukselle

Olemme tarkastaneet Kaakkois-Uudenmaan Aldebaran ry:n talouden ja hallinnon tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011. Hallitus on laatinut toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, joka sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Suorittamamme tarkastuksen perusteella annamme lausunnon taloudesta ja hallinnosta.

Hallituksen vastuu

Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta sekä siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Toiminnantarkastajan velvollisuudet

Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus.

Toiminnantarkastuksen tavoitteena on kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta yleiskuvan saaminen siitä, vastaako tilinpäätös olennaisilta osin yhdistyksen toimintaa ja taloudellista asemaa. Hallinnon tarkastuksen tavoitteena on yleiskuva siitä, onko yhdistyksen johto ja hallinto järjestetty muissa vastaavissa yhdistyksissä tavanomaisella ja yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisella tavalla, onko johto pannut täytäntöön yhdistyksen kokouksen päätökset, ovatko johdon ja hallinnon palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet yhdistyksen kokouksen linjausten mukaisia ja ettei yhdistyksen johto tai hallinto ole suosinut itseään, jotakin jäsentä tai sivullista.

Lausunto

Lausuntonamme esitämme, että tarkastuksessa ei ole ilmennyt yhdistyksen taloudesta tai hallinnosta olennaista huomautettavaa. Tarkastuksessa ei myöskään ole ilmennyt, että yhdistykselle olisi aiheutunut vahinkoa taikka että yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä olisi rikottu.

Krakovassa 14. päivänä helmikuuta 2012


Nikolaus Kopernikus                            Isaac Newton
toiminnantarkastaja, oikeustiet. maist.  toiminnantarkastaja, fil. maist.
Ville Hinkkanen

Seppo Linnaluoto

Ovatko nuo Ville Hinkkasen laatiman mallitoiminnantarkastuksen keskimmäiset kappaleet "Hallituksen vastuu ja Toiminnantarkastajan velvollisuudet" tosiaan tarpeelliset? Niissähän ei sanota mitään itse tarkastettavasta yhdistyksestä. Minusta riittäisivät ensimmäinen ja viimeinen kappale. Minusta lyhyt tarkastuskertomus on kenties parempi?

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi

Horus

Lainaus käyttäjältä: Seppo Linnaluoto - 04.05.2011, 15:12:25
Ovatko nuo Ville Hinkkasen laatiman mallitoiminnantarkastuksen keskimmäiset kappaleet "Hallituksen vastuu ja Toiminnantarkastajan velvollisuudet" tosiaan tarpeelliset? Niissähän ei sanota mitään itse tarkastettavasta yhdistyksestä. Minusta riittäisivät ensimmäinen ja viimeinen kappale. Minusta lyhyt tarkastuskertomus on kenties parempi?

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi


Tuskin ne nyt niin paljon mustetta kuluttavat vaikka ne tulostaakin  ;-)
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

vanhakauko

Lainaus käyttäjältä: vhinkkan - 03.05.2011, 11:18:08

Lausunto

Lausuntonamme esitämme, että tarkastuksessa ei ole ilmennyt yhdistyksen taloudesta tai hallinnosta olennaista huomautettavaa. Tarkastuksessa ei myöskään ole ilmennyt, että yhdistykselle olisi aiheutunut vahinkoa taikka että yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä olisi rikottu.

Krakovassa 14. päivänä helmikuuta 2012


Nikolaus Kopernikus                            Isaac Newton
toiminnantarkastaja, oikeustiet. maist.  toiminnantarkastaja, fil. maist.


Miksi tärkättyä ja negaatioita sisältävää kapulakieltä viimeisessä kappaleessa?  Sehän voisi kuulua näinkin:

Lausunto :toimintatarkastuksen mukaan yhdistyksen hallinto ja talous ovat hyvin hoidettuja sekä yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaisia.


Jutte

"Miksi tärkättyä ja negaatioita sisältävää kapulakieltä viimeisessä kappaleessa?  Sehän voisi kuulua näinkin:
Lausunto :toimintatarkastuksen mukaan yhdistyksen hallinto ja talous ovat hyvin hoidettuja sekä yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaisia"

Varmasti voi kuulua noinkin ja jokainen yhdistys päättää ja vastaa loppupelissä itse sananmuodoistaan.
Ville tuossa heitti oikeasti lainoppineena hyvää hyvyyttää mallia yhdistyksille uuden yhdistyslain mukaisesta toiminnasta ja kuten hän itse toteaa:
"Jollei joku auktoritatiivisempi taho julkaise parempaa mallia, (tähti)yhdistykset voivat käyttää esimerkiksi tätä. Malli on laadittu kuvitteelliselle tähtiyhdistykselle, jolla on kaksi toiminnantarkastajaa ja päättävänä elimenä on vuosikokous"

Mikä siis on ongelma?
J-P


J-P Teitto

Jorma Koski

Lainaus käyttäjältä: vanhakauko - 04.05.2011, 18:20:30

Miksi tärkättyä ja negaatioita sisältävää kapulakieltä viimeisessä kappaleessa?  Sehän voisi kuulua näinkin:

Lausunto :toimintatarkastuksen mukaan yhdistyksen hallinto ja talous ovat hyvin hoidettuja sekä yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaisia.

Tarkastajat tahtovat ilmaista, että huomautettavaa voi olla, mutta olennaista ei ilmennyt ja että vahinkoa ja lainrikkomustakin saattaa olla, mutta he eivät sitä löytäneet.
Jorma Koski "Respondeo veritatem profunda"
Twitter
Facebook