Celestron CPC putkien käyttö kovilla pakkasilla.

Aloittaja JaakkoK, 21.01.2010, 21:16:04

« edellinen - seuraava »

JaakkoK

Onko kokemuksia minimilämpötilasta missä putki plus sen tietokone ja "hand control" toimivat vielä hyvin ja ilman että siitä on riskiä laitteiden vaurioitumiselle. Kysyin sitä Celestronin tuotetuesta, mutta vastaus sieltä oli lähinnä "liirun..laarun" - eivät suostuneet antamaan mitään suositusta minimi lämpötilasta.
Muuten laite on toiminut aivan erinomaisesti. Hyviä tähtikelejä vaan ei ole ollut pitkään aikaan.

-Jarz-

Taitaa omalla putkella olla pakkasennätys jossain -15 - -18 pakkasasteen välilltä yön kestävällä kuvaussessiolla (n. 10t). Toimi kaikinpuolin hyvin kunhan sen virtapiuhan sai sopivasti asetettua, niin ettei rautalangan kovaksi kangistunut muovijohto kammennut liitintä irti putkesta kun putki liikkui gotoa käytettäessä.
Käsikapula toimii ja siitä pystyy lukemaan tekstin hyvin. Tosin se näyttö hiukan hidastelee silloin kun siinä skrollaa teksti, mutta kun alkurutiinit ovat jo tuttuja ei enää tarvitse kaikkia noita lukeakaan vaan muistista kuittailee eteenpäin rutiinit.

Tuolla on vanhempaa juttua ensimmäisistä pakkaskokemuksista. Tuon jälkeen on oltu aika monta kertaa pakkaskeleillä ulkona putken kanssa  :smiley:.
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=751.0

JM
Jari
CPC 800 XLT - Skylux 70/700 - Pentax K10D - QHY5 - Atik 314L+

Miikka Sikkilä

Oma putki hyrisee vielä hyvin pikkaisen alle -20 asteessa, mutta silloin ei kyllä enää kapulasta kannata yrittää lukea tekstejä. Ja tietysti se ei ole läppärillekään kovin mieluisa käyttölämpötila, kun dewheater pitäisi olla jo näyttöäkin varten. Mutta putki kyllä mennä huristaa vielä noissa lämpötiloissa.
Valmistajat vetävät yleensä alalämpötilan rajan 32f (eli 0 celciukseen), koska laitteita suunniteltaessa ei usein huomioida arktisia olosuhteita. Suuri osa harrastaja astronomeistahan ei asu 60-70 asteen tuntumissa (kuten Suomessa), vaan kuten Keski- Eurooppalaiset ja jenkitkin esim. 40-50 asteen tietämillä. Tästä syystä ei ole varsinaisesti syytä suunnitella erilaisia laitteita. Lisäksi ekvatoriaalisissa perusjalustoissa on usein latituden säädössä yläraja jossakin 60 asteen tietämillä, mutta tämä nyt ei enää liity niin paljon tuohon kysymykseesi... eli kyllä CPC:llä voi huristella kylmälläkin, mutta kannattaa aina miettiä maalaisjärjen kanssa, missä olosuhteissa sitä lähtee pystyttämään.
Miikka Sikkilä - Oulu

Kaizu

Amerikkalaisen tuotevastuu käytännön huomioiden en ihmettele ettei valmistaja sano tuohon mitään. Ehkä voisi kieltää että ei saa käyttää liian kylmässä.
Näitä vempaimia korjatessani olen huomannut että ne on rakennettu hupielektroniikkakomponenteista joiden speksattu lämpötila-alue on yleensä 0...+55 C eli nämä laitteet on suunniteltu sisäkäyttöön. Kyllä ne saattavat toimia kylmemmässäkin mutta kukaan ei voi sitä taata. Itse olen esim kameran kohdalla todennut että kenno tykkäisi kymästä mutta saman chipin kello-oskillaattori pysähtyi -15 C kohdalla. Mekaniikka toimii kylmemmässäkin jos eivät vaihteistojen hammasvälykset kutistu olemattomiin. Osa voiteluaineista jähmettyy ja ruuvivaihteessa saattavat metallipinnat hankautua vastakkain ilman voitelua, siitä voi taas aiheutua jumituksen lisäksi pikku muutoksia PE-käyrään kun metalli vaihtaa paikkaansa rattaalta toiselle. Ennen kylmäkäyttöä on voitelu syytä tarkistaa. Voitelu on myös suunniteltu sisäkäyttöön, niinkuin elektroniikkakin. Joissakin metalliseoksissa saattaa esiintyä kylmähaurautta eli on syytä käsitellä näitä, yleensä kevytmetallivalu, osia hellästi. Useat muovit kovenevat ja haurastuvat, patterikoteloita yms. luukkuja ei pidä aukoa liian kylmänä.

Kaizu
Kai Forssen

TH

Tapani H.     Celestron Skymaster 20x80, Barlebach report 8043

vesku55v

Minulla on cpc 9,25" putki ulkona jatkuvasti.
Lopetettuani kuvauksen otan käsikapulan ja kamerat sisälle.
Muu eletroniikka kuten focuser, usb Hub ovat laatikossa, jossa on myös virtalähteet.
Pidän virtalähteet jatkuvasti päällä, joten niiden tuottama lämpö lämmittää laatikkoa.
Myös joskus laitan tavallisen lampun teleskoopin suojuksen, joka on tavallinen jätesäkki, sisään.
Ei ole ollut ongelmia teleskoopin toiminnassa.

t vesa k

zenith

Lainaus käyttäjältä: -Jarz- - 22.01.2010, 02:11:02
Taitaa omalla putkella olla pakkasennätys jossain -15 - -18 pakkasasteen välilltä yön kestävällä kuvaussessiolla (n. 10t). Toimi kaikin puolin hyvin kunhan sen virtapiuhan sai sopivasti asetettua, niin ettei rautalangan kovaksi kangistunut muovijohto kammennut liitintä irti putkesta kun putki liikkui gotoa käytettäessä.

Minä muutin kaikki muovijohdot kumijohtoihin ja rautalankailmiö päättyi siihen vaikka CPC on käynyt - 23 asteen pakkasessa. Havainnoitsijan rautakanki-ilmioon sillä ei valitettavasti kuitenkaan ollut vaikutusta :azn:

Kokoonpanossani itse rakentamastani akkupakista tulee kumikaapeli yhteen CPC:n haarukkaan ja siinä on tarrateipillä kiinni parin tulitikkulaatikon kokoinen rasia. Rasiasta on viisi pistokelähtöä mm. putken virransyötölle ja lisälaitteille, kuten lämmittimien ohjausyksikköön yms. Myös lämmittimien ohjausyksikön ja itse lämmittimien johdot olen vaihtanut kumijohdoiksi, jolloin olen samalla saanut johtojen pituuden oikeanlaisiksi. Syöttöjohto ei pääse kiertymään putken ympärille sen pyöriessä, kun syöttöjohdon pujottaa haarukan kanto-/nostokahvan lävitse, jossa minulla on vielä pieni rissa kiinni. Näillä toimenpiteillä olen saavuttanut se, että virtalähteestä ei tule kuin yksi sähkönsyöttöjohto kaukoputkeen ja kaikkiin muihin sähköä tarvittaviin laitteisiin johdotus jakantuu rasiasta kaukoputken "sisällä". Kompastelut johtoihin, liittimen/liittimien irtominen pistokkeesta tarkoituksetta on poistunut, kokoonpano on "siistimpi" johtohässäköiden poistuessa ja kokoonpano sekä purkaminen on nopeaa. Kaukoputken tarvikepakissa kumijohtojen säilytys on helpompaa ja vie alkuperäiseen setuppiin verrattuna vähemmmän tilaa eikä johtosolmuja synny.

Käsikapulaan on tarkoitus vielä rakentaa lämmitin niin saa tekstinkin näkymään pakkasessa. Myynnissä olevat kaupalliset kapulanlämmittimet ovat törkeän kalliita. Näytöstä saa tosin ilman lämmittimiä kovimmilla pakkasilla enemmän selvää kun asettaa hitaamman näyttönopeuden.

Okulaarilämmitin on osoittautunut erittäin toimivaksi. Varsinkin "kakkosen" okulaarit huurtuvat jostakin syystä herkemmin ja nopeammin kuin "normaalit" okut. Kaukoputken lämmityspantaaa (huurtumisen estoa varten) olen pitänyt huurresuojan päällä ja se on kyllä estänyt täysin huurtumisen, myös kun katselee ylöspäin eli lähelle zeniittiä jolloin huurtumista tuntuu esiintyvän selvästi enemmän. Minä olen pitänyt lämmityspantaa huurresuojan päällä ja joidenkin käyttäjien olen kuullut pitävän sitä putken ympärillä huurresuojan alla. Jälkimmäinen vaihtoehto lisää minusta hieman väreilyä visuaalisessa havaitsemisessa, varsinkin kun pantaa ei pysty laittamaan aivan putken nokalle. Väreilu on kuitenkin vähäistä ja saattaa olla pelkästään sairaan mielikuvitukseni aiheuttamaa. Mielestäni lämmittimien jokaisen lähtökavan tehonsäätö on erittäin perusteltua (=pakollinen) verrattuna on/off ratkaisuun.

Lämmittimiä en ole tarvinnut kuin kovimmilla pakkasilla ja tätä putkea minulla ei ollut vielä havaintokauden alussa, eli kosteilla keleillä. En siis tiedä lämmittimien vaikutuksesta niillä keleillä. Aikaisempaan putkeeni kosteus kyllä tiivistyi ilman huurresuojaa ja myös huurresuojan kanssa jos kohde oli kovin zeniitissä ja havainnointi sinne pitkäaikaista.

Kuten "Kaitzu" (tietää kyllä mistä kirjoittaa) jo asiantuntavasti mainitsikin niin minua huolestuttaa paljon rattaissa käytetty huono vaaseliinin "kopio". Tällä foorimilla joku purki HEQ6 jalustan ja totesi vaseliinin olevan jotain sontaa. Purin itse myös aikaisemman HEQ5 jalustan ja ne rasvat, jos niitä nyt voi rasvoiksi kuvailla, olivat täysin sopimattomat niiden käyttötarkoitusta nähden edes lievässä pakkassäässä. Sama tilanne on todennäköisesti myös CPC:ssä. En ole vielä uskaltanut avata haarukoita ja vaihta "vaseliinin" oikeaksi vaseliiniksi. Tämä lähinnä takuuasian turvaamiseksi mikäli kyseessä sattuissi olemaan "maanantaipäivä" kappale, koska putkeni on vasta sisäänajo vaiheessa.

Edellä minun CPC 800 pakkaskokemuksista, osittaisista ongelmien ratkaisuista sekä erittäin vahva epäily vielä tekemättömästä, mutta pakollisista, voitelun varmistamisesta.
Celestron CPC800
Canon EOS 350D
Meteoriitteja ja tektiittejä

Lauri Kangas

Kuvailin eilen marsia ja kuuta kaivopuiston tornilla ja uudempi CPC 800 -putki oli aika jähmeänä pakkasesta. Putkivirtaukset oli ihan kamalia eikä tarkennusnuppi meinannut kääntyä. Kun irroitti otteen nupista, peili vääntyili ja kääntyili vielä omia aikojaan muutaman sekunnin. Kuvaus piti hoitaa vanhemmalla NexStar 8:lla.

TeroP

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 24.01.2010, 14:42:21
Kuvailin eilen marsia ja kuuta kaivopuiston tornilla ja uudempi CPC 800 -putki oli aika jähmeänä pakkasesta. Putkivirtaukset oli ihan kamalia eikä tarkennusnuppi meinannut kääntyä. Kun irroitti otteen nupista, peili vääntyili ja kääntyili vielä omia aikojaan muutaman sekunnin. Kuvaus piti hoitaa vanhemmalla NexStar 8:lla.
Allekirjoitan tuon CPC 800 omistajana. -23C kun oli pakkasta, niin teki tiukkaa että focus-nuppia sai käännettyä. Kun napin kääntämisen lopetti niin kuva vaelti/tarkentui viel noin 5 sekuntia sen jälkeen. Moottori toimi kyllä ihan ok, mutta koska kohteena oli Mars niin en edes yrittänyt katsoa mitä mieltä käsikapula oli pakkasesta. Jos -17C pakkasella käsikapulan näyttö jumitti oikein urakalla niin tuossa -23C se ei varmaan olisi toiminut ollenkaan :laugh:

Toiste en ole viemässä CPC:tä ulos -18C tai kovemmilla pakkasilla, alkaa olla siinä rajoilla käytön järkevyys.
Celestron CPC 1100 GPS (XLT) SCT (279mm/2800mm)

Baader Hyperion Clickstop Zoom 8-24mm
Celestron E-lux 40mm plössl, Omni Barlow 2x, Focal Reducer F/6.3

Imaging Source DBK21 AU618.AS
Baader UHC-S, UV/IR-cut, Neodymium

William Optics 1.25" Dielectric Diagonal

Timpe

Lainaus käyttäjältä: TeroP - 31.01.2010, 11:49:44
...teki tiukkaa että focus-nuppia sai käännettyä. Kun napin kääntämisen lopetti niin kuva vaelti/tarkentui viel noin 5 sekuntia sen jälkeen...

Itselläni on saman suuntaisia kokemuksia SkyWatcher 150 Pro MCT:n käytöstä, joten kysymys kuuluukin näin: minkä valmistajan SCT/MCT putket toimivat oikeasti -20°C pakkasissa? Ovatko esim. venäläisen IntesMicron (link) putket tässä suhteessa kiinalaisputkia parempia? Siperiassa luulisi pakkasia riittävän testaustarkoituksiinkin...  :wink:
- Timo Inkinen

Mikko_L

Tuli kokeiltua Celestronin pakkasrajaa, putkena C5 ja lämpötila noin -25°C.  Huomasin saman ilmiön, eli tarkennusnuppia sai vääntää voimalla ja jossain siellä peiliä liikuttavassa välityksessä on joustoa niin että isomman liikkeen (okulaarin vaihto) jälkeen fokus vaeltaa yli omia aikojaan.  Ei ole 10 vuodessa rasvan tyyppiä vaihdettu Syntalla  :cry:  Ei sen puoleen, visuaalihavainnoitsijan oma pakkasraja ylittyi myös noin vartin jälkeen..

-Mikko
36/50/76/127/250mm