Vihjeitä tulevalle (?) astronomille

Aloittaja Ayashi, 18.11.2006, 19:29:52

« edellinen - seuraava »

Katri

Vastailen aika vanhaan viestiketjuun, mutta kun en uudempaakaan tähän aiheeseen liittyvää ketjua löytänyt niin vastasin tähän...

Itsekin olisin kiinnostunut tähtitieteen opiskelusta ihan ammatiksikin asti. Nyt olen 9. luokalla. Lukioon olen menossa, mutta mitä kursseja ehdottomasti kannattaisi ottaa? Tällä hetkellä arvosanani ovat matematiikasta 10, fysiikasta 9 ja kemiasta 9, mutta vielä olisi aikaa ja mahdollisuuksia nostaa myös kaksi viimeisintä kymppiin.
Tutkimustyö kiinnostaa eniten, joten mitkä tähtitieteen alat kuuluisivat siihen? Onko astrobiologia yksi niistä?

Kaizu

Tuo kova luonnontiede näyttäisi olevan kunnossa. Kieliä on hyvä osata. Jatko-opinnoissa materiaali on pääosin muuta kuin suomenkielistä. Opinnot saattavat viedä nyös ulkomaille.

Kannattaa myös uhrata ajatus sille miten aikoo isona elättää itsensä ja perheensä. Mihin tähtitieteen opiskelijat menevät yliopistosta, vai menevätkö minnekkään. Aika moni valitsee tähtitieteen sivuaineeksi ja hankkii leipänsä muualta.

Itse haaveilin pikkupoikana tähtitieteilijän urasta mutta päädyin lopulta suunnittelemaan paperin jälkikäsittelylaitteita. Joitain tuttuja ja sukulaisiani juuttui yliopistomaailmaan. Minun on välillä käynyt sääliksi kun suuri osa tehokkaasta työajasta kuluu tutkimusprojektin rahoituksen kerjäämiseen jotta saisi olla seuraavat puoli tai puolitoista vuotta töissä. Nyt näyttää olevan vireillä jotain "professoripolkuja", mutta kaikki opiskelijat eivät millään mahdu yliopistoon professoreiksi (eikä mihinkään muuhunkaan tehtävään). Tavallisissa ammateissa olevat perustavat samaan aikaan perheitä, rakentavat omakotitaloja  ja
kesämökkejä. Jotkut innokkaimmat harrastajat jopa tähtitorneja.

Omasta mielestäni tähtitiede on kiinnostavaa juuri sen vuoksi että se on harrastus.
Se on tosin myönnettävä että perheen perustamisen jälkeen lasten harrastukset syrjäyttivät omat harrastukset pariksi kymmeneksi vuodeksi.

Kaizu
Kai Forssen

Katri

Suomessa ei siis ole tarjolla vakituisia työpaikkoja tähtitieteen aloilta, vaan on mentävä ulkomaille töihin?
Eli siis jos haluaisi tehdä tähtitiedettä työkseen, siihen ei Suomessa ole juurikaan mahdollisuuksia muuta kuin sitten toimimalla professorina yliopistoissa ym., toisin kuin esimerkiksi Amerikassa, jossa voisi toimia tutkijana vaikka NASAn palveluksessa.
Nähtävästi tähtitiede on aika vaikea ja vähätyöpaikkainen ala, jonka eteen on tehtävä paljon töitä, eikä senkään jälkeen ole varmaa, pääseekö töihin. Ja ulkomaille muuttaminen on aika iso kynnys, johon suurin osa ei rupea. Tietystihän sekin riippuu ihmisestä.

Taitaapi tämä homma sitten kuivua kokoon ja on ruettava miettimään jotain muuta vaihtoehtoa ammatiksi.

Lauri Kangas

Kun kysyin tähtitiedettä opiskelevalta kaveriltani mitä tähtitieteen opiskelijoista tulee isona, vastaus oli jatko-opiskelijoita. Allekirjoitan täysin Kaizun näkemyksen siitä että harrastus on kiehtovaa koska se on harrastus. Otinkin tähtitieteen sitten sivuaineeksi.

Tosin ehkä vielä tärkeämpi ohje mielestäni on ettei muita kannata kuunnella omia tulevaisuudennäkymiä suunnitellessa.

Kaizu

Tietämäni mukaan tähtitieteilijöitä olisi yliopistojen lisäksi Suomessa työllistynyt ainakin Ilmatieteen laitokselle ja Opteonille. En osaa sanoa ovatko koulutusta vastaavissa tehtävissä mutta jossain tehtävissä kuitenkin. Saman laitoksen tuottamille fyysikoille on työmarkkinoilla enemmän kysyntää.

Kaizu
Kai Forssen

RJ

Lainaus käyttäjältä: Katri - 10.10.2010, 18:32:25
Vastailen aika vanhaan viestiketjuun, mutta kun en uudempaakaan tähän aiheeseen liittyvää ketjua löytänyt niin vastasin tähän...

Itsekin olisin kiinnostunut tähtitieteen opiskelusta ihan ammatiksikin asti. Nyt olen 9. luokalla. Lukioon olen menossa, mutta mitä kursseja ehdottomasti kannattaisi ottaa? Tällä hetkellä arvosanani ovat matematiikasta 10, fysiikasta 9 ja kemiasta 9, mutta vielä olisi aikaa ja mahdollisuuksia nostaa myös kaksi viimeisintä kymppiin.
Tutkimustyö kiinnostaa eniten, joten mitkä tähtitieteen alat kuuluisivat siihen? Onko astrobiologia yksi niistä?


Lainaus käyttäjältä: Katri - 11.10.2010, 17:09:35
Suomessa ei siis ole tarjolla vakituisia työpaikkoja tähtitieteen aloilta, vaan on mentävä ulkomaille töihin?
Eli siis jos haluaisi tehdä tähtitiedettä työkseen, siihen ei Suomessa ole juurikaan mahdollisuuksia muuta kuin sitten toimimalla professorina yliopistoissa ym., toisin kuin esimerkiksi Amerikassa, jossa voisi toimia tutkijana vaikka NASAn palveluksessa.
Nähtävästi tähtitiede on aika vaikea ja vähätyöpaikkainen ala, jonka eteen on tehtävä paljon töitä, eikä senkään jälkeen ole varmaa, pääseekö töihin. Ja ulkomaille muuttaminen on aika iso kynnys, johon suurin osa ei rupea. Tietystihän sekin riippuu ihmisestä.

Taitaapi tämä homma sitten kuivua kokoon ja on ruettava miettimään jotain muuta vaihtoehtoa ammatiksi.

Kovat luonnotieteet on kutsumusala. Niitä kannattaa opiskella, jos luonnonilmiöt kiinnostavat enemmän kuin mikään muu. Harva vain päätyy esim tähtitieteilijäksi. Pelkkää järkeä seuraamalla todennäköisesti tulee mentyä varmempiin ja parempi palkkaisiin hommiin, mutta omat ambitiot voivat jäädä silloin suurelta osin toteuttamatta. Vähän riskipeliä se on, kuten elämä yleensä. Paras lopputulos opiskeluissa tulee, kun saa tehdä sitä mistä välittää eniten. On suurella osalla tutkijoitakin hyvä ja turvattu toimeentulo, perhe, jne. Kannattaa muuten selvittää itselleen mitä tutkimustyö pitää nykyään sisällä. Se on aika kaukana 1900-luvun alkupuoliskon sankaritiedemiehistä, jotka löysivät ensimmäistä kertaa kvanttifysiikan salat ja maailmankaikkeuden rakenteen.

Sinulla on vielä hyvin aikaa miettiä mitä haluat lukion jälkeen opiskella. Ei kannata hätiköidä, ja noin hyvillä numeroilla luonnotieteitä kannattaa kaikesta huolimatta opiskella lukiossa. Tutkijanuran ensimmäinen askel on väitöskirjan tekeminen, jota ennen menee perustutkintoon keskimäärin 5-6 vuotta, ja senkin jälkeen voi hyvin vaihtaa tutkimusalaa, tai mennä ihan muihin hommiin. Joka tapauksessa opinnoista on hyötyä. Kuten sanottu niin tutkimusmaailmassa täytyy nykyään osata paljon kaikenlaisia asioita, kuten projektityötä, opetusta, rahoituskuviot, asioiden organisointia. Nämä ovat ihan kysyttyä osaamista tieteen ulkopuolellakin.

Nuoria on mielestäni tärkeämpää kannustaa seuraamaan omia kiinnostuksen kohteitaan ja taipumuksiaan, kuin varmistelemaan tulevaisuuttaan. Aika harva pystyy vielä lukiossa tai edes yliopistossa varmasti sanomaan mitä isona tekee. Lisäksi maailmassa voi mennä paljon vikaan itsestä riippumatta. Oman tiensä kulkijoilla on sellaista pääomaa, mitä kukaan tai mikään ei voi ottaa pois.

maailmankaikkeus92

Kannattaa ottaa luonnontieteistä kaikki syventävät kurssit, jos luonnontieteet kiinnostavat, vaikka ei vielä olisi aivan varma tulevasta koulutusalasta. Itsellänikin on ollut jo vuosia suunnitelmissa lähteä opiskelemaan tähtitiedettä. Ensi vuonna olen ajatellut hakea opiskelemaan fysikaalisia tieteitä Turun yliopistoon. Tähtitieteeseen erikoistutaan siellä vasta myöhemmin. Koulutukseen pääsy ei pitäisi olla kovinkaan vaikeaa, ja pääsykokeenkin voi hyvällä yo-kirjoitusmenestyksellä välttää.

"Laitoksen monipuolinen perustutkimus toimii laaja-alaisena kasvualustana tieteelliselle jatkokoulutukselle sekä  monimuotoisille teollisuussovelluksille ja tuotekehittelylle. Huomattava osa laitoksen tutkimustyöstä tehdään kiinteässä yhteistyössä teollisuuden kanssa, mikä näkyy myös valmistuneiden fyysikkojen erinomaisessa ja monipuolisessa työllistymisessä."

Näin sanotaan ainakin Turun yliopiston sivuilla  fysiikan laitoksesta. En ole varma vastaako se myös tähtitieteilijöiden tilannetta.  

Sanoisin, että kannattaa varmaan opiskella sitä mikä kiinnostaa. Eikä ysiluokalla tarvi vielä päättää ammattiaan. Tähtitieteessä matikkaa ja fysikkaa nyt ainakin tarvii. Englantiakin olisi varmaan hyvä osata.

Ja tuossa on myös astrobiologiasta: http://www.sci.utu.fi/astrobiologia/opiskelu/

Katri

Näinhän se kyllä on. Tässä vaiheessa osa tietää varmasti miksi haluaa, osa joten kuten ja loput eivät vielä ollenkaan, eikä kyllä kiirettä ammatinvalinnan suhteen vielä ole. Kuitenkin jonkinlaiselle luonnontiedealalle olen menossa, sen tiedän ainakin aivan varmasti. Ja nykyäänhän monet opiskelevat/joutuvat opiskelemaan montakin ammattia.
Olisihan se tietysti hienoa, jos pystyisi tekemään jotain tähtitiedehomaa työkseen, mutta vaikkei ammatikseen mitään tähtitieteeseen liittyvää tekisikään, hienona harrastuksena se varmasti tulee pysymään. :azn:

Tomreal

Itse olen tässä pari vuotta vanhempana ottanut pitkän matikan ja fysiikan kursseja, joista en ole varma ovatko ne pakollisia vai vapaaehtoisia. Syventävää kemiaa en ottanut vaikka pari viimeistä koetta on ollut 8-9 numeroa. Elikkäs lukiolaisena en ole paras neuvomaan miten yliopistossa pärjätään, mutta itse suosittelen kuitenkin pitkää matikkaa ennen kaikkea.