Jalusta itse tehden!

Aloittaja Pete, 05.05.2009, 22:29:40

« edellinen - seuraava »

Mauno

#150
Kyllä siinä on ne kiikarista tehdyt seuranta ja etsinputket. Niistä on SolidWorks-kuva edellisellä sivulla.

Kuva on koottu seitsemästä kuvasta joista yksi, 6min valotus on otettu seurantakorjauksien kanssa. Muut kuusi on noin minuutin valotuksia "sokealla" seurannalla samaan aikaan kun laitoin tietokonetta valmiiksi (pilvien tulo oli uhkana, joten piti toimia nopeasti)
Jonkun verran tuulenpuuskatkin häiritsivät (n. 5m/sek).

Kamera on Canon EOS 1100D, josta poistin punasuodattimen.

Mauno


Mauno

Ompas ollut huonoja havaintosäitä!
Tai oikeastaan niitä ei ole ollut.
Niinpä teinkin ajankuluksi lisäyksiä ja muutoksia kaukoputkeen.

Tein käsiajoboksin jolla voi kahden vivun avulla ajaa kahta seurantamoottoria kahteen suuntaan läppärin ruudulla näkyvän seurantatähden kuvan liikkeen perusteella . Seurannasta sai aika tarkan, kun zoomaa seurantatähden kuvaa riittävästi. (Automaattiajo ei toimi vielä tarpeeksi hyvin). Perusnopeus serantaan tulee synkronimoottorista.

Seurantamoottorien nopeutta pienensin noin kolmanneksella siirtämällä synronimoottorin vivun akselin paikkaa ja tekemällä lisävivun pystykorjaukseen.

Lisäsin myös valmiiseen putken lohenpyrstöuraan pallonivelen varassa kääntyvän kamerakiinnikkeen. Sen avulla voi nyt kuvata kahdella kameralla yhtä aikaa pitkiä valotuksia seurannalla,
samalta tai melkein samalta alueelta putken läpi ja kameran optiikalla. Saapa nähdä onko tuolla sitten käytännössä mitään virkaa. Onko jollain kokemusta vastaavasta.

Mauno

Piti laittaa vielä toinenkin kuva

Mauno

Hei!
Viime keväänä öitten vaalennuttua rupesin joutessani suunnittelemaan uutta seurantajalustaa kameralle. Jalustastan valmistuttua huomasin, että siitä tuli aika kätevä. Niinpä rupesin suunnittelemaan myös kaukoputkelle uutta jalustaa suunnilleen samalla periaatteella. Sain jalustat valmiiksi Cygnus-tapahtumaan mennessä. Otinkin ne mukaan Kannonkoskelle.
Testausten tekeminen on ollut hidasta huonojen säiden vuoksi. Uusi jalusta on kuitenkin jo osoittautunut kaikilta muiilta osin paremmaksi, yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi kuin vanha, paitsi ehkä tukevuuden osalta. Tukevuuskin on kuitenkin aika hyvä.
Tein myös seuranta- ja etsinputkipariin muutoksia. Siirsin pallonivelen putkiparin yhteisen painopisteen kohdalle, Tarkka suuntaus helpottui reilusti.
Toivottavasti perjantaina pääsee jo kuvaamaankin (vielä näyttää hyvältä). Perästä kuuluu! (toivottavasti pian).

Mauno

Hei !
Tammikuun viimeisenä päivänä oli pitkästä aikaa kohtalainen kuvaus-sää, tosin tuuli vähän haittasi.
Testasin uutta rakentamaani jalustaa ja ohjaus "salkkua". Tein vaneerista kannellisen kotelon johon laiton akun, läppäriä varten lämmitysvastuksen ja puhaltimen sekä releet kytkimineen ohjauksen korjausmoottoreita varten.
Nyt kaikki toimi hyvin, läppärikään ei jähmettynyt.
Laitan ohjausyksiköstä juttua rakentelunurkkaan lähiaikoina.
Kuvassa on vain yksi 112 sekunnin valotus Orionin sumusta.

J Piira

Aivan hieno pitkä valotus jalustallasi. Tuo oma vaijerivetoinen systeemininilkin alkaa olla loppuunsa viritetty ja näyttäisi toimivan ihan ok testauskelejä ei oikein ole ollut.
- Jukka -

Mauno

Kiitos J Piira !
Laitan vielä oikean valokuvan jalustasta.

pnuu

Jos steampunkista olisi versio jossa käytetään puuta messingin sijaan, niin tämä jalustakokonaisuus olisi sen ehdottomassa ytimessä! Putki vielä puiseen rööriin  :wink:
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

Mauno

Kiitos!
Onhan se kiva, jos taiteellinen vaikutelmakin oh hyvä. Minä kyllä pyrin ihan vaan käytännöllisyyteen.
Eilen oli kohtalaiset olosuhteet testaukseen, tuuli vain oli 4m/s japuuskissa 6m.
Oliko se Murphyn laki joka määrää että jokin menee kuitenkin pieleen. Tällä kertaa se oli Bahtinovin maski, joka unohtui paikalleen.
Kaikki muu toimi hyvin. Napasuuntauskin oli kohdallaan, kun korjausliikkeitä ei paljon tarvinnut tehdä.
Kuva on yksi 67sek otos.

einari

Aika monelle kuvaajalle on varmaan tuttu juttu tuo bahtinovin jääminen paikalleen.
___
Tapio

Mauno

Toivottavasti oppirahat on nyt näiltä osin maksettu.
Kuvassa jalusta on purettu kuljetuskuntoon. Putki mahtuu auton takapenkille ja muut osat takakonttiin.
Purkaminen ja kasaus onnistuu ilman työkaluja. Synkronimoottori puuttuu kuvasta.
Pystytys ja kuvauskuntoon laittaminen  tapahtuu alle kymmenessä minuutissa.

Mauno

Joutilaat aivot keksivät monenlaisia älyttömiä ajatuksia!

Minulla tuli mieleen mahdollinen tähtikuvausreissu Kanarian saarille.
Ajatus tuli mieleeni viimeaikaisten surkeiden havaintosäiden vuoksi.
Valmistamani jalusta  ei vain sovellu niin eteläisille leveyspiireille. Niinpä piti suunnitella uusi kevyempi (ilman vastapainoja toimiva) ja pieneen tilaan menevä jalusta. Sille pitää varmaan valmistaa myös kuljetuslaatikko. Jalusta ja putki painavat noin 25kg +laatikko

Lentorahdin hinta ja toimivuus vain arveluttaa. Onko jollain kokemusta oman putken rahtaamisesta esim. Kanarialle ja siellä kuvaamisesta. Olisin kiitollinen neuvoista.

Kuvan jalustaa ei ole vielä tehty... Pitää vielä miettiä ajatuksen järkevyyttä.

einari

Kukin tietysti itse tietää miten paljon kestää säätövaivaa,aikaa,rahaa isomman kaluston roudaamisessa, mutta itse ainakin olen sen verran mukavuudenhaluinen että matkalle otan vain jalustaosan ruumaan ja optiikkaosa sellainen että menee käsimatkatavarana.
Toinen vaihtoehto on tietysti hyödyntää paikallista kalustoa - käsittääkseni Kanarialta löytyy sellaista.
___
Tapio

mistral

Jos saat edullisesti käytetyn Astrotrac'in, sillä voi ottaa kameraoptiikkakuvia etelän taivaankannesta, varmaan SagittariusA löytyisi kanssa.

einari

Ja jos kaupallisista ratkaisuista puhutaan niin Astrotrackin lisäksi kannattaa mainita Skywatcherin Star Adventurer ja iOptronin SkyTracker, ehkä myös Fornax Lightrack.
___
Tapio