Ursan kirjojen "jäsenhinnat"

Aloittaja Tumppu, 13.11.2008, 22:28:27

« edellinen - seuraava »

hm

Markkinahinta ei missään tapauksessa ole sama asia kuin halvin markkinoilta löydettävä hinta. Luonnollista myös on, että kasvoton nettikauppa pystyy myymään tuotteensa kirjakauppaa edullisemmin.

Nettikauppa ei kuitenkaan voi tarjota sitä kirjakaupan ylevää atmosfääriä, joka huokuu ihmiskunnan jaloimpien ajatusten sanoiksi kiteytyneistä tuotoksista, jotka huumaavat hyllyrivien katveessa kulkevan tiedonjanoisen mielen. Nettikaupan kanssa asioidessa ei myöskään tavoita tunnelmaa, jonka kokee Helsingin keskustan Akateemisen kirjakaupan kahviossa nauttiessaan hävyttömän hintaista kahvia saatteen kera suomalaisen suunnittelun parasta osaamista vaalivassa ympäristössä.

Kirjakauppaan, Ursan jäsenhintaan ja nettikauppaan liittyy erilaisia lisäpiirteitä ja arvoja, jotka näkyvät hintalapussa. Niistä voi asiakas oman arvopohjansa mukaisesti valita.

Ursan julkaisutoimintaa hoitaa osaava henkilökunta, jolla on pitkä kokemus asioiden vastuullisesta hoitamisesta ja kirjojen hinnoittelusta. Ensi vuoden talousarvio Ursan julkaisutoiminnan osalta liikkuu hieman yli 400 000 euron lukemissa. Talousarvion mukaan jokaisesti liikevaihdon eurosta jää vajaat kolme senttiä kilisevää Ursan kassaan. Jos kaikki eivät katso Ursan jäsenhintoja lisäarvoksi, niin ehkä lisäarvoa edustaa se runsaat 55 000 euroa, jolla tuetaan jaostotoimintaa, Ursa minor -lehteä, planetaariota, tähtitornia, kirjastoa, nuorisotoimintaa ja havaintokeskusta.

Oikea foorumi vaikuttaa asioihin on Ursan syyskokous, jossa hyväksytään toimintasuunnitelma ja valitaan henkilöt hoitamaan Ursan asioita. Tänä vuonna kokous oli menneenä tiistaina, jolloin paikalla oli noin kaksi promillea jäsenkunnasta. Olin itse paikalla kun kokouksen puheenjohtaja nuiji päätöksiksi ilman suurempaa saatekeskustelua menneitä noudattelevan talousarvion ja toimintasuunnitelman.

Hannu Määttänen

J-P

Hei,

Arvot ja liiketoiminta?
Tässä on kysymys arvoista!

Ellei arvoja valvota, helposti lipsahdetaan tehottomuuteen ja monopolisuuteen.
Tämä keskustelu on sitä "arvojen valvontaa", hyvä niin.

Yhtä seikkaa haluaisin kuitenkin korostaa.
Muistakaa, että toiminta Ursassa perustuu yksilöiden suht' pyytettömään toimintaan ns.
kutsumus syistä.
Kaikki arvostelu helposti koetaan siten henkilökohtaisena arvosteluna huonosta työstä.
siinä voi nopeasti motivaatio romahtaa.
Keskivertoa älykkäämpää porukkaa pakkaa olemaan näissä kuvioissa, joten
jopa houkutus työllistyä muualle voi käydä ajankohtaiseksi.

J-P, PER ASPERA AD ASTRA

VeikkoM

Jotenkin tuntuu oudolta, että nousee iso metakka siitä, jos Ursan myymiä tuotteita löytyy
jostain yksittäisestä nettikaupasta halvemmalla kuin mitä Ursa itse myy, olkoonkin että
hinta jopa jäsenhintaa alhaisempi. Jos joku nettiyrittäjä pystyy myymään halvemmalla, niin
se varmaan on hänen asiansa.   Jos katsoo suurempia kirjakauppaketjua, esim. Akateemisen
ja Suomalaisen kirjakaupan nettikauppoja, niin saa hakea halvempia hintoja:

Maapallon mittaaja: Akateeminen 29,90, Suomalainen 31,20, Info.fi 29,00
Booplus panee halvemmaksi 23,95.

Otetaanpa toinen esimerkki:
Tähdet 2009 -vuosikirja: Ursan jäsenhinta 10,00, suositushinta 12,00
Adlibris 10,20, Akateeminen 12,90, Booplus 9,95, Info.fi 12,00, Suomalanen 12,90

Toisaalta ne, jotka katsovat kukkaroaan, ostavat sieltä mistä halvimmalla tai vaivattomimmin
saavat.  Minusta asian voi nähdä myös näin, että ostit sieltä tai täältä, ostit kuitenkin Ursan kirjan
ja raha kanavoituu tavalla toisella Ursan toimintaan. Ilman välikäsiä toki se tapahtuu suoremmin.

Kuten täällä aiemmin on sanottu, Ursa lienee muutakin kuin jäsenhinnat. Merkittävimpänä näkisin
Tähdet ja avaruus -lehden, jota en usko muuta kautta halvemmalla saavan.  Muitakin kuin
taloudellisia arvoja yhdistykseen sisältyy.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

auvi

Onko kellään kokemuksia URSA:sta saatavasta Sky Atlas 2000.0 Deluxe Unlaminated-kirjasta? http://www.ursa.fi/ursa/tuotteet/kirjakauppa/index.php4?TOIMINTO_1=nayta_tuotteet&TUOTE=194&ID_ASIAKAS=344819471
Hintahan on 50€ ja kielikin Englanti, mutta no problem I think.
Käsittääkseni myös Uranometria 2000.0 on hiukan samanlainen. Tietääkö joku tämän kirjan saatavuutta? (Onko Suomeksi?)

Eli ,jos siis jollakulla on jompi kumpi, tai molemmat, niin olisin todella kiitollinen pienestä yleiskatsauksesta. (Tietenkin vähän laajemmasta, kuin URSA:n sivujen sepustuksesta...)

Tietenkin topicin nimen huomioonottaen voisin kysyä:
Saako kyseisiä kirjoja jostain halvemmalla kuin URSA:sta?

Timpe

Lainaus käyttäjältä: auvi - 16.11.2008, 17:58:16
Onko kellään kokemuksia URSA:sta saatavasta Sky Atlas 2000.0 Deluxe Unlaminated-kirjasta? http://www.ursa.fi/ursa/tuotteet/kirjakauppa/index.php4?TOIMINTO_1=nayta_tuotteet&TUOTE=194&ID_ASIAKAS=344819471

Itsellni on Sky Atlas 2000.0 Desk Edition, jossa on irtolehtinä vastaavat kartat. Tähdet mustia, tausta valkoinen, ei muita värejä. Tuo kirja taitaa sisältää samat kartat, mutta Deluxe tuo mukanaan ds-kohteiden värikoodauksen ("deep-sky objects are color-coded by type for easy identification") ja painamisen kirjan muotoon (?). Liitekuvassa on osa desk edition kartan sivusta Kassiopeian kohdalta cropattuna (tähdistöviivat ovat omaa tuotantoani, koska alkuperäiskartoissa näitä ei ole). Muutoin kartat taitavat olla 1:1 samannäköisiä ja -tasoisia. Itse kallistuisin ehkä hiukan enemmän Uranometrian puoleen sen paremman erottelukyvyn takia, mutta tämä riippunee havaitsijasta ja havaintovälineestä. Mutta onhan tuollainen Deluxe-kirja tietysti komea opus nojatuolissa selailtavaksi...  :cheesy:
- Timo Inkinen

AP

Itse olen tuon joskus pukinkontissa saanut. Kannet ovat punaista muovintapaista ja syvän taivaan sumut on tosiaan värikoodattu (tyyliin M31= keltainen ellipsi k.o paikalla kartassa). Muuten on saman näköinen kuin Timpen kuvassa. Kartan selkämys on metallilangasta (spiralbound) eli niitä sivuja on vaikea saada irti. Ja kokoa riittää-- avattuna 21"x16" eli 53x40.6cm-- Saa olla iso nojatuoli...

T:AP

PS. Tarkkailupaikasta riippuen kannattaa harkita sitä laminoitua versiota-- Kosteuden kanssa on sitten ihmeissään joskus-- "Kenttäkäytössä" itselläni  on   itselaminoitu versio irtolehtineen.
Antti Paaso

auvi

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 16.11.2008, 22:33:12
Itse kallistuisin ehkä hiukan enemmän Uranometrian puoleen sen paremman erottelukyvyn takia, mutta tämä riippunee havaitsijasta ja havaintovälineestä.

Mitä tarkoitat tällä? Onko ero suurikin? (Siis niin suuri, että kannattaa Uranometria tilata ulkomailta kalliimmalla kuin Sky Atlas 2000.0 Deluxe Unlaminated URSA:sta halvemmalla::? Uranometriaa kun ei taideta Suomessa myydä(ko?)(kö?))

Iiro Sairanen

Kalliiden kirjojen sijaan suosittelen tätä: http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=2846.0

On laajudessaan parempi eikä maksa mitään (muuta kuin paperin ja musteen printteriin).
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Timpe

Lainaus käyttäjältä: auvi - 17.11.2008, 20:44:03
Mitä tarkoitat tällä? Onko ero suurikin? (Siis niin suuri, että kannattaa Uranometria tilata ulkomailta kalliimmalla kuin Sky Atlas 2000.0 Deluxe Unlaminated URSA:sta halvemmalla::? Uranometriaa kun ei taideta Suomessa myydä(ko?)(kö?))

Eiköhän Uranometriaakin saa Suomesta jostakin (ainakin käytettynä), koska sitä sai tilattua aikoinaan URSA:n kautta samaan tapaan kuin  Sky Atlas 2000:sta. Jos haluat verrata karttoja näiden kahden välillä, niin esim. täältä löydät mallikuvat, kuten tämän pdf-sivun: http://www.willbell.com/atlas/pdf/charts_1.pdf
Uranometriasta löytyy tähdet 9,75 magnitudiin, SkyAtlas 2000 rajoittuu 8,5:een. Se, kuinka paljon tämä vaikuttaa omiin havaintoihisi, riippuu siitä mitä havaitset ja millä välineellä (pienempi putki ei kaipaa yhtä tarkkaa karttaa kuin suuremmat). Tuo Iiron vinkki kannattaa myös tsekata, koska näitä suuria karttoja ei juurikaan haluta viedä ulos kaukoputken ääreen, vaan mukaan ottaa mieluummin pienemmän työkopion kenties peilikuvana  :smiley: Ja tämä onnistuu hyvin TriAtlaksellakin...
- Timo Inkinen

Tumppu

Lainaus käyttäjältä: hm - 15.11.2008, 16:23:16
Jos kaikki eivät katso Ursan jäsenhintoja lisäarvoksi, niin ehkä lisäarvoa edustaa se runsaat 55 000 euroa, jolla tuetaan jaostotoimintaa, Ursa minor -lehteä, planetaariota, tähtitornia, kirjastoa, nuorisotoimintaa ja havaintokeskusta.

Tuo on todella hienoa ja arvostan Ursan ja sen asiantuntevan väen tekemää työtä tähtitieteen edistämiseksi Suomessa. Minusta tässä keskustelussa on tullut kuitenkin paljon puheenvuoroja, joilla asiaa on viety vähän sivuraiteille alkuperäisestä ajatusestani. Missään vaiheessa en ole halunnut kenenkään tekemää työtä vähätellä tai tekemisiä arvostella. Tarkoituksei oli vain aloittaa keskustelua siitä, onko Ursan kirjat hinnoiteltu omille jäsenille ja tukkureille ihmisten mielestä niin, että siitä hyötyvät parhaiten sekä jäsenet että yhdistys.

Jos joku kokee itseään loukatun, pahoittelen sitä suuresti. Se ei siis todellakaan ole ollut tarkoitukseni!

"In the beginning the Universe was created. This has made a lot of people very angry and has been widely regarded as a bad move."

Never

Lainaus käyttäjältä: auvi - 17.11.2008, 20:44:03
Uranometriaa kun ei taideta Suomessa myydä(ko?)(kö?))

Sitä en tiedä, mutta ainakin sitä saa suomalaisista kaupoista tänne tilattua. Jos rahaa haluaa säästää niin suosittelen tuota Iiron mainitsemaa tapaa etsiä kohteita tai sitten suoraan siirtyä Ciel/Skymap/Megastar linjalle.