IC 434 Hevosenpääsumu

Aloittaja Timo Kantola, 10.10.2006, 19:34:14

« edellinen - seuraava »

dirty

#45
Joopa joo, ei ole säät suosineet. Kyllästyin odottelemaan ja prosessoin kaiken datan, jota olin saanut tästä aikaiseksi. Oli se masentavaa huomata, kuinka epätoivoista tämä syväntaivaan kuvaus on ollut tänä talvena. Kymmenen kertaa olen raahannut romut pihalle ja yrittänyt saada valotusta aikaiseksi hepasta. Kaksi kertaa meni täysin hukkaan ilman ainuttakaan valotettua ruutua, kun pilvet tulivat heti kuvioihin mukaan. Loput kerrat olivat sitten sitä sun tätä ja viivytystaistelua luonnonvoimia vastaan. Valotusta tuli RGB 2h 50m ja H-alfa 7h 30m, yhteensä 10h 20m. Joo, ihan hyvältähän tuo voisi kuulostaa, mutta mukaan oli pakko ottaa myös melkoisesti kohinaisia ruutuja. Vehkeet eivät ole muuttuneet miksikään, eli jalusta EM-200USD3, putki SW80ED ja WO 0.8x lyhennin, QHY8 kiinan ihme, suotimet IDAS LPS ja Baader 7nm H-alfa. Alla oleva kuva on pienempi versio tästä cropista ja iso versio on tuolla.

EDIT: Lisätty gaussian-blur 3:n pikselin säteellä siniseen kanavaan.

Harri Hytönen

J-P

Hei,

Kuva kyllä näyttää vaivan arvoiselta!

Paljon huonompia kuvia ovat ottaneet etelän hienoissa olosuhteissa,
jossa kohde on korkealla sekä yöt lämpimiä, pilvettömiä ja pimeitä.

Tuohon kamppeiden kokoamissenn ja purkamiseen on saanut tottua tänä talvena.
Välillä ihmettelee, että onkohan tämä nyt oikeaa seutua ensinnäkään tälle hommalle.
Toisaalta pienikin onnistuminen on sitten palkitsevaa.



PetriKe

Hyvältä näyttää Harri!

Ihmettelen tuota kohinan määrää (isossa versiossa) noinkin pitkän valotusajan jälkeen? Olet kuitenkin käyttänyt ymmärtääkseni tuota reilun 7 tunnin Ha-kuvaa sekä luminanssina että sekoitettuna R-kanavan kanssa. Onko tuossa 2h 50 min RGB-setissä valotuksena sinistä kaikkein vähiten?
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

dirty

Lainaus käyttäjältä: Petri Kehusmaa - 29.02.2008, 17:11:27
Ihmettelen tuota kohinan määrää (isossa versiossa) noinkin pitkän valotusajan jälkeen? Olet kuitenkin käyttänyt ymmärtääkseni tuota reilun 7 tunnin Ha-kuvaa sekä luminanssina että sekoitettuna R-kanavan kanssa. Onko tuossa 2h 50 min RGB-setissä valotuksena sinistä kaikkein vähiten?

Olosuhteet, olosuhteet  :-[
Suuri osa ruuduista on kuvattu raakasti yläpilvien läpi. Varsinkin H-alfan kanssa oli ongemia; kuvasin niitä juuri silloin kuin noita Kuun haloja ja kehiä näkyi yhtenään. Kuu ei sinänsä ole ongelma, mutta yläpilvet sirottavat valon oikein ikävästi. En vaan jaksanut odotella enää parempia kelejä (kun niitä ei tunnu kerran tulevan), vaan päätin koota kaiken nyt yhteen, tuli mitä tuli. Sen verran on tullut jumpattua tämän kohteen perään, etten kyllä kokeile tätä kohdetta enää uudestaan, vähään aikaan. R:ää, G:tä ja B:tä on kaikkia yhtä paljon, onhan tämä QHY8 värikamera. Tosin taitaa olla niin, että QE on kai sinisellä kaikkein heikoin, johtunee siitä tuo sininen kohina?
Harri Hytönen

dirty

Hieman asperiiniä tuohon sinisen kanavan kohinaan, eli photarissa lisätty gaussian-blur 3:n pikselin säteellä siniseen kanavaan. No, ehkä se on tälleen vähän parempi?
Harri Hytönen

PetriKe

Lainaus käyttäjältä: dirty - 29.02.2008, 17:46:18
...onhan tämä QHY8 värikamera. Tosin taitaa olla niin, että QE on kai sinisellä kaikkein heikoin, johtunee siitä tuo sininen kohina?


Filtterimiehen ajatuksenjuoksu ei tunne värikameraa ;D

Millä menetelmällä olet kuvasi pinonnut? Itse käytän joskus kohinaisiin kuviin median-pinoamista, joka antaa hiukan pehmeämmän lopputuloksen esim. average-pinoamiseen verrattuna.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

dirty

Lainaus käyttäjältä: Petri Kehusmaa - 01.03.2008, 10:36:14
Millä menetelmällä olet kuvasi pinonnut? Itse käytän joskus kohinaisiin kuviin median-pinoamista, joka antaa hiukan pehmeämmän lopputuloksen esim. average-pinoamiseen verrattuna.

Olen käyttänyt MaxIm DL:n tilastollista pinomista nk. sigma clip. Sen pitäisi tarjota kohtuullisen hyvän S/N lopputuloksen, mutta kuitenkin ääripäät (sateliitit, kosmiset säteet jne.) suodattaen. Matemaattisesti tarkastellen keskiarvoistus taannee parhaimman S/N lopputuloksen. En osaa sanoa, olisiko keskiarvoistuksella saanut havaittavissa olevaa parannusta tapauksessani, enkä tiedä jaksanko nyt kokeilla, katsotaan nyt. Tää on kaikki vähän tallaista oireiden hoitoa, kun pitäs saada varsinaiset syyt eliminoitua. Eli pidäs saada paremmat kelit tilaukseen ja mieluiten heti ja just nyt ;)
Harri Hytönen

Veijo T

Tätä ei näytä olevan vielä tälle syksylle kuvattu. 8 10 2008 oli koko yö selkeää, ainakin 5 eri kohteen kimpussa häärin tuolloin, viimeisenä oli tämä IC434, pitempäänhän tuota täytys valottaa mutta ei oikein aamuyöstä ehdi, valitettavasti yhteen kuvaan oli tullut pieni tärähtäminen tai jotakin sillä kaikki tähdet oli siirtynyt hieman kello 11 suuntaan, kuva koostettu 6 eri valotuksesta yhteisvalotusta tuli 30 min.

Veijo T



einari

Hyvin on tullut punaista Veijon kuvaan (varsinkin kun kuukin on varmaan samentanut näkymää).
Itse ei vielä ole jaksanut niin kauan valvoa että tätä olisi jaksanut yrittää.
___
Tapio

Contrast-Booster

On jäänyt vähän epäselväksi että missä tuo Hevosenpää sijaitsee kun olen tähtikartoista ja netistä katsonut missä olisi enkä vain löydä. :-\ ??
7x50 kiikarit
Skywatcher Skyliner 200/1200
Canon Powershot A70

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: Contrast-Booster - 14.10.2008, 15:38:30
On jäänyt vähän epäselväksi että missä tuo Hevosenpää sijaitsee kun olen tähtikartoista ja netistä katsonut missä olisi enkä vain löydä. :-\ ??

Tuossa viimeisessä kuvassa näkyvä kirkkain tähti on orionin vyön kolmesta tähdestä vasemmanpuoleisin. Vuosi sitten otin tällaisen kuvan, jossa näkyy lisäksi vyön keskimmäinen tähti, ja siitä käy ilmi hevosenpään sijainti orionin sumuun nähden: http://www.ursa.fi/~lkangas/kuvat/071212_orion/orion_uusi.jpg
Itse hevosenpää vain erottuu tuosta kuvasta aika huonosti.

Loistokuva Veijolta.

Lauri Kangas



Modattu 350D, 300mm f/4, Heliopan UV/IR block (77->72mm stepdown-renkaalla) ja Astronimik UHC kakkulan perässä. Yksittäinen 3min valotus.

Cith

#57
Modattu 20D, 300mm f/4@5.6, 12nm Ha, 13x4min iso1600. Ekoja kuvia seurannanohjauksella ja näyttäs jotenkin toimivan :)
AkiH

Timo Kantola

#58
Laitoin tähän vaikka on vähän laajemmallakulmalla. 2 kuvan mosaiikki , Mod 350D iso800 + 7nmHa + 135mmF4 valotukset  6x15min + 2 x 4min + 2x 60sek + 2x 23sek


EDIT:2021.11.13 löysin arkistoista tämän laitetaan tähän liitteeksi
Timo Kantola

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 09.11.2008, 20:25:40
Laitoin tähän vaikka on vähän laajemmallakulmalla. 2 kuvan mosaiikki , Mod 350D iso800 + 7nmHa + 135mmF4 valotukset  6x15min + 2 x 4min + 2x 60sek + 2x 23sek

Aikas hulppeen hyvä sumukuva, lopputuloksesta löytyy hienosti erottuvia yksityiskohtia aina himmeitä reuna-alueita myöten  :D
Eikä tuo Cith:n edella oleva Ha-kuvakaan mikään huono ole, siinä vain huomio kiinnittyi aluksi kirkkaiden tähtien muotoon (heijastumat/kuvakäsittely tms. ?).
- Timo Inkinen