Täydellinen havaintoyö?

Aloittaja einari, 30.09.2008, 20:07:12

« edellinen - seuraava »

einari

Sellainen tuntui olevan viime yönä.
Ei kuuta, selkeä kuulas taivas ja tekniikkakin pelaa niinkuin pitää.
Kaiken lisäksi tämä päivä oli vapaa joten pystyin huoletta valvomaan neljään asti.
Ongelma on vaan siinä että kun on tuollaiset olosuhteen niin olo on kuin karkkikaupassa - kaikkea mahdollista pitäisi maistaa ;),
Eli viittä kohdetta tuli valoteltua.
Ehkä joskus vielä maltan valottaa yhtä kohdetta pidempään.
___
Tapio

Iiro Sairanen

Suhteellisen hyvä keli tuntui olevan, mutta kaukana täydellisestä. Etsin Googlen valosaastelayerin kanssa lähimmän hämärän paikan kämpästäni ja sellainen löytyi Pirkkalan Aniasta. Kriteerinä oli tällä kertaa lyhyt ajomatka (noin 25 km) ja esteetön näkymä etelään Paljain silmin pääsin magnitudiin 6.7 (Pegasus). Taustataivaskin tuntui olevan klo 22-01 välillä noin 2 luokkaa, samoin seeing oli hyvä (1-2). Katsoin mm. Kissansilmäsumua 600-kertaisella suurannuksella 12" Newtonilla eikä kuva juurikaan kiehunut, rajoittava tekijä oli "sinne päin" oleva kollimointi. Oli kolmas havaintoyö viiden yön sisään ja sen kyllä huomasi töissä...

Samaisen layerin mukaan täytyy suunnata joku kerta Ramsööhön, johon on matkaa noin 45 km. Näyttäisi kuvan mukaan olevan pimeä paikka.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Contrast-Booster

Edellis yönä 28.9 oli klo 3 yöllä erittäin hyvä keli muttä piti herätä aikaisin aamulla niin ei kerennyt jäädä havaitsemaan ;D
7x50 kiikarit
Skywatcher Skyliner 200/1200
Canon Powershot A70

Pekka Moisio

Olen ollut Rämsöössä muutamia kertoja ja pimeetä on. RM 6.7 ja hiukan ylikin ei ole hyvänä yönä mahdotonta. Luulen, että täydellisenä yönä täydellinen havaitsija pääsee silmin jopa RM 7 asti, mutta itse en ole päässyt. Ainoa asia, joka häiritsi, oli kosteus ja havaintopaikat. Peltotielle tai pellon viereen kun menee, niin putki on ollut ihan litimärkä ainakin nyt syksyllä. Samoin puita tuntuu olevan joka paikassa ja esteetön näkymä joka suuntaan aukenee vain sitten pellolta :) Pakkasellahan tuo kosteusongelma on onneksi pienempi.

Never

Lainaus käyttäjältä: Pekka Moisio - 01.10.2008, 07:36:05
Olen ollut Rämsöössä muutamia kertoja ja pimeetä on. RM 6.7 ja hiukan ylikin ei ole hyvänä yönä mahdotonta.

Rajamagnitudi Aniassa oli 6.7, joten toivottavasti Römsöössä on vielä pimeämpää...

/Jake

Pekka Moisio

Niin eikös se tuosta lauseesta selkene?

Lainaus käyttäjältä: Pekka Moisio - 01.10.2008, 07:36:05
...RM 6.7 ja hiukan ylikin ei ole hyvänä yönä mahdotonta. Luulen, että täydellisenä yönä täydellinen havaitsija pääsee silmin jopa RM 7 asti, mutta itse en ole päässyt.

Että 6.7 tai yli hyvänä yönä, mutta 7 en ole itse päässyt, mutta luulen että pääsee. Eli pimeempää on. Itse pidän RM 6.5 ja siitä yli hyvänä paikkana ja yönä täällä suomessa.

Iiro Sairanen

Anian rajamagnitudin määritin Pegasus-neliön puolikkaan ja rajamagnitudikartan (http://www.nic.funet.fi/pub/astro/html/harrastus/ilmakeha/rjm/rjm6.html) avulla. Jaakko taisi bongailla mm. Delfiiniä ja pääsi samaan tulokseen. Arvo on hämmästyttävän hyvä näin lähellä kaupunkia. Pohjoisella taivaalla ei juuri yli 5.5 tähtiä näkynyt, mutta hyvän ja huonon raja oli todella jyrkkä, tämä kertonee hyvästä läpinäkyvyydestä.

Tilasin TS:ltä sky qualitymeterin, joten kunhan se saapuu niin saamme vertailukelpoista tietoa eri paikoista.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Pekka Moisio

Hemmetti näyttääpä hyökkäävältä tuo edellinen viesti, en tarkoita viestiä siten vaan ihan infoten ja täydentäen sitä siitä edellistä. No mun ulosanti on todella huonoa ollut aina, joten älkää välittäkö..

Mutta,

Itse olen viimeaikoina mitannut joutsenesta rajamagnitudin kun löysin siitä tuollaisen samanlaisen kartan mistä laskemalla saa rajamagnitudin. Olen myös katsonut RM:n siten että himmein tähti ja se on siinä, en tiedä onko tuo oikea tyyli.

Kurun mettässä oli muuten viime perjantaina mag 6.8 mitattuna joutsenesta tähtiä laskemalla ja se on paras mihin olen ikinä päässyt. Huomasivatko muut tämän perjantaina vai oliko tämä vain Kurussa?

Iiro Sairanen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Moisio - 01.10.2008, 17:36:42
Itse olen viimeaikoina mitannut joutsenesta rajamagnitudin kun löysin siitä tuollaisen samanlaisen kartan mistä laskemalla saa rajamagnitudin. Olen myös katsonut RM:n siten että himmein tähti ja se on siinä, en tiedä onko tuo oikea tyyli.

Täältä löytyy rajamaga karttoja ympäri taivasta: http://www.nic.funet.fi/pub/astro/html/harrastus/ilmakeha/rjm/ Kannattaa printata ja sujauttaa muiden karttojen joukkoon tai opetella muutama alue ulkoa.

Itse olen kanssa katsonut Joutsenen kolmiosta, mutta se ei ole mielestäni kovinkaan hyvä paikka. Syynä on linnunradan kirkkaus, joka peittää himmeimmät tähdet yhdeksi mössöksi ja toisaalta kirkkaampi tausta taas hävittää himmeimmät yksittäiset tähdet. Olen myös kytännyt himmeintä yksittäistä tähteä eikä sekään ole sen huonompi vaihtoehto. Tähtien laskeminen joltain alueelta tuntuu vain helpommalta. Pitäisi joskus kokeilla useammasta kohdasta taivasta molemmilla menetelmillä ja katsoa tuleeko samoja tuloksia.

Harvemmin Suomessa on tullut omalle kohdalle vastaan 7 magnitudin taivasta, tai jos on niin en ole sitä uskonut ja laittanut havaintokorttiin hieman maanläheisemmän arvon :)
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Pekka Moisio

Kiitos linkistä, laitan nuo printaten kyllä.

6.7 on hyvällä paikalla ihan mahdollinen ja oon vähän niinkuin pitänyt sitä suomen RM maksimina, mutta Kurussa meni mielestäni yli viime perjantaina. NGC 7000 oli kuin "valokuva" O-III:n läpi paljain silmin :D hehee.. no joo.. kumminkin oli hieno keli.

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: Iiro Sairanen - 01.10.2008, 16:20:31
Tilasin TS:ltä sky qualitymeterin, joten kunhan se saapuu niin saamme vertailukelpoista tietoa eri paikoista.
Excellent. Laitahan heti tietoa omista havaintopaikoista kun saat sen.
Vesku
www.vkastronomy.com

Iiro Sairanen

Lainaus käyttäjältä: Vesa Kankare - 01.10.2008, 22:12:53
Excellent. Laitahan heti tietoa omista havaintopaikoista kun saat sen.

Tietoa tulee  heti kun sellaista on saatavilla. Hyvin toimii TS:n palvelu, tiistai-iltana tilasin niin heti seuraavana aamuna tuli ilmoitus, että tapahtumaa käsitellään ja muutamaa tuntia myöhemmin ilmoitus tavaran lähettämisestä.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

jacofin

Olisi pitänyt etukäteen ottaa selvää tuosta rajamagnitudin selvittämisestä ennalta määritettyjen alueiden suhteen, mutta ainakin näin pääkaupunkiseudun pojalle suu vääntyi muikeaan hymyyn, kun Linnunrata näkyi upeana utukaarena Nuuksion seutuvilla 6.10 iltamyöhäisellä. Eipä ole tullut tuollaisia nähtyä sitten lapsuusmuistojen Pohjanmaalla. 5'' Maksutovilla ei tietty ihmeitä näe, mutta M13, M27, M31 sekä M57 käytiin läpi kaverin kanssa. Mutta sävähdyttävintä oli kyllä tuo Linnunrata, hymyilytti vain kun ei meinannut tähtipaljoudesta erottaa niitä tavallisimpia tähtikuvioitakaan... :)

Iiro Sairanen

No nyt tuli TS:n paketti sisällään Sky Quality Meter sekä Televuen Powermate 2 barlow. Hyvin pelasi palvelu, tavarat oli kotona tasan viikko tilaamisen jälkeen. Näyttää sopivasti myös pilviä vuoryvän länsitaivaalta, joten täydellisen havaintoyön odottelu alkaa. Todennäköisesti kestää aika pitkään, kun on uudet lelut...

Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Pekka Moisio

Eilen olin jo pääkallopaikalla ja alkamassa kokoomaan putkea, mutta lännestä saapui pilviä. Tänään sama homma paitsi nyt en ajanut mihinkään vaan katselin tilanteen kehittymistä parvekkeelta. Kuukin näyttää tuolta nousevan, joten saa taas odotella parisen viikkoa. Ainakin täydellistä DS yötä..