Kaikkea ei pysty selittämään tieteellä. Esimerkiksi sitä, miksi jotkut ihmiset haluaa katsella tuollaisia ohjelmia.
Tuosta olen aivan samaa mieltä. Mutta täsmentäisin, että ihmisen käyttäytymistä ei voi selittää (tähti)tieteen eikä pelkästään luonnontieteen
avulla. Astro-TV:n katsominen on ihmistieteellinen, tässä tapauksessa sosiaalipsykologinen ilmiö, jolloin sille toki voidaan löytää selityksiä.
Jos ohjelman katsojia aletaan ampua luonnontieteen asein leimaamalla Astro-TV humpuukiksi tähtieteen avulla, tuloksena on mitä ilmeisimmin vain katsojien lujempi kiinnittyminen ohjelmaan.
Tehokkaampi lähetymistapa voisi olla astrologian lisääminen ns. uskomushoitojen piiriin. Suomessahan on tekeillä lainmuutos, jolla näiden uskomushoitojen ja -terapioiden valvontaa kiristetään:
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article240297.eceUrsa voisi vihjaista, että astrologia lisättäisiin uskomushoitojen listaan. Lainsäätäjät mitä ilmeisimmin kuuntelevat tutkijoita enemmän kuin Astro-TV:n katsojat.
Perusteluja olisi melko helppo löytää. Voi vain kuvitella millaista vahinkoa astrologit saavat aikaan, jos joku vakavista mielenterveysongelmista kärsivä
hakee apua tämän uskomushoidon alalta. Pidän tätä vakavasti otettavana riskinä, kun katselin perjantaina Astro-TV:tä.
Tämä nyt ihan ensimmäiseksi mieleen tullut idea. Muutakin voisi kehitellä.
Jorma M.
Kanagsala