Ensinnä pitää sanoa että olen pääasiassa, itse asiassa melkolailla kokonaan, keskittynyt DS kuvaamiseen enkä ole edes aloittanut tätä harrastusta tähtiä katselemalla. No, tietysti vähän, mutta niin vähän etten ole omien putkieni läpi kuin vilkaissut tähtiä, ja todennut että siellä niitä näkyy.
Kuitenkin ympäristön paine vaatisi että voisin ja osaisin näyttää ihmisille niitä tähtiä sun muita. Minulla on pari Newtonia ja Esprit 100. Kahdessa niistä on kuvausjuna käytännössä kiinteästi eli en ala niitä purkamaan tätä varten kun olen kerran saanut ne siihen tilaan ettei tarvitse kuin kantaa ne tolpan nokkaan kun on säätä odotettavissa. Toinen Newton on 150 millinen TS:n Photon ja ei minusta oikein hyvä katseluun, kuten newtonit yleensäkään. Tolppani on varsin korkea ja newtonia pitäisi kiivetä katselemaan tikkaille.
Ostin joskun 150/1200 SW:n Evostarin ja olen yrittänyt sitä viritellä katselukäyttöön. En oikein ole siihen tyytyväinen, kohteet ovat himmeitä pisteitä eikä edes niiden selviä valoisuuseroja, jotka ovat paljaalla silmällä ilmiselviä, näe lainkaan. Okulaareja minulla on Baaderin Hyperion setti 31/24/17/10/5, niitä ei tarvita. En aio sijoittaa okulaareihin senttiäkään enempää.
Tuo 150/1200 SW lähtee talosta, jos sille joku ostaja löytyy, ellei, se hautautuu jonnekin autotalliin.
Kysymys on siis että millaisen putken hankin? Linssiputki, mitä todennäköisimmin. Mutta millainen? Kyllä se jonkin verran saa maksaakin, mutten tuhansia ole siihen sijoittamassa. Tulee siis ihan pelkkään visuaalikatseluun, mahdollisimman joustava, kuu, planeetat, tähdet, eipä sieltä silmin mitään muuta juuri näe...