Siirtyykö kamerat stopparia vasten vai pitääkö hienosäätää kohdilleen? Omassa autossa ikkuna aukeaa/sulkeutuu "stopparia vasten" eli kun kuormitus kasvaa, virta katkeaa automaattisesti.
Tässä on vain päätyasentokytkimet, eli pitää säätää liike kohdilleen. Sitä varten tuossa L-varren päässä on nuo x- ja y-suuntaan liikkuvat säätöpalat, joilla säädetään yhtä aikaa liikkeen pituus ja liikealueen sijainti.
Tänään kytkin kamerat tietokoneeseen, avasin oven ja suuntasin putken kaukaiseen metsänreunaan juurikin säätääkseni tuon liikkeen ja katsoakseni osuuko kameroiden fokus riittävän lähelle toisiaan. Ensimmäinen havainto oli, että fokukset olivat hyvin lähellä toisiaan ja menee normaalin joka tapauksessa tapahtuvan jatkuvan uudelleenfokusoinnin sisään, joten ei vaatinut lisäsäätöä. Mutta sitten kun yritin tarkastella miten hyvin kamerat pysähtyvät samaan kohtaan, en löytänyt kuvista mitään yhtäläistä. Aivan kuin kamerat katsoisivat aivan eri kohtiin. ASI183MM infrapunakuvassa kuusen oksat heiluivat hienosti, mutta 183MC:n kuvassa ei ollut oikein mitään tolkkua. Pitkän aikaa etsin vikaa eri kohdista ja ajoin kameroita edestakaisin, kunnes havahduin siihen että 183MC:n kuvassa vaihtajaa ajettaessa kuva rullaa eri suuntaan kuin 183MM:n kuvassa. Ja kas kummaa, noissa kameroissahan on kennot 90 astetta eri orientaatiolla! Kun pyöräytin 183MC:tä vaihtajassa 90 astetta, niin sen jälkeen kuvassa oli tolkkua kun se ei ollut enää kyljellään... Pienen säädön jälkeen kamerat osuivat mukavan lähelle samaa kohtaa, kuvatessa helppo sitten hienosäätää loput putkea ajamalla joka tapauksessa.
Mielestäni kaikissa muissa ASI kameroissani kenno on kyllä ollut tekstien suuntainen ja poikittain usb-lähtöön nähden, mutta tämä 183MC pötköttää nyt sitten näin

