Autostar rikki

Aloittaja Xiph, 16.12.2007, 13:13:35

« edellinen - seuraava »

Xiph

Minulla on Meade LXD-75 jalusta ja siinä #497 autostar.

Pitkästä aikaa oli kirkas ilta ja ajattelin vilkaista taivaalle. Kun laitoin jalustaan virrat, sain syötettyä autostariin pvm ja kellonaika tiedot kunnes näyttö pimeni. Tämän jälkeen uudelleen käynnistys näyttää alkuruudun, jonka valaistus kirkastuu tai himmenee parin sekunnin kuluttua ja laite on jumissa. Uudelleen käynnistelyt ja johtojen tarkastelut eivät tilannetta muuttaneet vaan laite jumi aina samalla tavalla.

Safe moodissa laitteeseen pääsee lataamaan uutta ja vanhaa firmwarea ja muuttuneen ohjelmiston versionumeron näkee jumittavasta alkuruudusta. Myöskin hyperterminaalista voi antaa komentoja ja autostar (safe modessa) vastaa niihin oikealla tavalla. Meaden päivitysohjelma ei löydä läppärini com-porttia ja olen käyttänyt firmware päivityksiin Stargps-ohjelmaa.

Olen lukenut että jumittunut näppäin voisi aiheuttaa ongelmia. Kokeilin myös purkaa kapulan ja käyttää sitä näppäinmatto irrallaan, mutta edelleenkään ei toiminut sen paremmin.

Pari päivää myöhemmin kokeilin laitetta jälleen ja yllätykseksi laite toimi noin 20 sekunttia ja pääsin alustusten läpi alkuvalikkoon. Tämän jälkeen virrat taas katkesivat ja tilanne oli sama kuin ennenkin.

Löytyisikö mitään ideoita mitä tuon kanssa voisi vielä tehdä? Kaiketi vika on itse kapulassa, eikä jalustan virransyöttö piirilevyssä? Olen joutunut korjaamaan aiemmin virransyöttöpiirilevystä yhden huonon juotoksen ja vaihtamaan hajonneen virtakytkimen. Takuuta laitteistolla ei ole enää.

portsu73

Kai sulla on ulkoinen poweri?
Jos pattereilla onko tuossa edes pattereita?? Ne vois tietysti olla lopussa.
Vaasa, Finland

Konustart 60/700
Optica 15x70
Canon powershot a530

Xiph

Lainaus käyttäjältä: portsu73 - 16.12.2007, 20:28:43
Kai sulla on ulkoinen poweri?
Jos pattereilla onko tuossa edes pattereita?? Ne vois tietysti olla lopussa.
On ulkoinen poweri. Olen myös kokeillut pattereilla.

Ihmetyttää miksi toimii safe moodissa ihan hyvin. Ei vaikuta virransaanti ongelmalta. Mikä siinä normaalitilassa voisi aiheuttaa jumiutumisen?

jaava

Jos se yrittää normaalimoodissa käyttää moottoreita ja driverit vetää liikaa virtaa (sökö transistori, moottori, akseli jumissa yms.).

Luulisi safe-moodissa ajavan vaan näyttöä, näppistä ja aivan välttämttömiä ohjelmaosia. Saatko testattua safe-moodissa moottorien pyöritystä (onko siinä komentoja tällaiseen), sekä muita laitteita mitä kontrolleri osaa ohjata.

JV
If no Higgs particle exists, we have a revolution in our hands.

jarikankaanpää

Hello!
Koleat kelit hyytää miestä ja leluja. Ajattelin kysyä muilta ensin: Onko kukaan avannut Meaden Autostar II käsiohjainta?
Tämä taiwanilaista leluelektroniikkaa sisältävä Kalifornian ääriolosuhteisiin väsätty käsikapula väsähtää nappien painelusta.
Nappeja pitää todella PAINAA, ennenkuin komennot menevät perille. Onko sisällä vääntyneitä / väsähtäneitä osia, joita
voisi mekaanisesti elvyttää vääntelemällä  tai putsaamalla?
Levahtaako värkki käsiin jos sen avaa?  Vai pitäisikö hankkia suosista uusi?

T: Jari K.
Jari Kankaanpää

Jarkko.A

Siellä taitaa olla samanlainen muovikalvo ottamassa vastaan painalluksia kuin etx-80:n käsiohjaimessa. Itse huomasin että se taipuu pakkasessa, jolloin se ei ota kunnolla vastaan painalluksia. Korjasin tunkemalla silikonia taakse ja lisäämällä muutaman vastuksen myös.

jarikankaanpää

Jep!
Avasinkin oman Autostarin  päivällä, ja totesin painonappien jatkeena olevien kuminystyröitten ilmeisesti väsähtäneen.
Ne eivät ehkä paina kunnolla noita piirilevyn kontakteja. Taidankin kokeilla tuota silikonia ja jatkaa nystyröitä.
Lx-200 Autostarissa ei ollut mitään muovikalvoa, eikä kapula tunnu taipuvan - vaan ilmeisesti nystyrät vain ovat painuneet
kasaan.   
Jari Kankaanpää

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: jarikankaanpää - 28.11.2010, 13:30:23
Nappeja pitää todella PAINAA, ennenkuin komennot menevät perille. Onko sisällä vääntyneitä / väsähtäneitä osia, joita
voisi mekaanisesti elvyttää vääntelemällä  tai putsaamalla?

Sama asia on huomattu Sahannevalla, vaikka kapula on varmasti ollut vähemmällä käytöllä kuin sinulla eli ei se välttämättä kulumisesta johdu, että saa hampaat irvessä painella niitä nappeja... Ei olla avattu, mutta jotenkin arveltiin ongelman liittyvän noihin pehmeää kumia/muovia oleviin nappeihin, ilmeisesti siis on sama nystyrävika kuin sinulla... Villinä ajatuksena on ollut, että josko laiterakennuspuoli tekisi koko kapulan (ainakin ulkokuoren ja napit) uusiksi...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

jarikankaanpää

Hyvä idea. H H H H eli Herra Huuki Homman Hallitsee :azn:
Ajattelin itse kokeilla ensin jotakin irrotettavaa materiaalia nystyröitten jatkeeksi ennen silikoonia.
Lienee aika tarkkaa, ettei niistä tule liian korkeita sikäli mikäli ongelma on noissa nystyröissä eikä itse elektroniikassa.
Jari K.
Jari Kankaanpää

antra

Lainaus käyttäjältä: Xiph - 17.12.2007, 08:32:46
On ulkoinen poweri. Olen myös kokeillut pattereilla.

Ihmetyttää miksi toimii safe moodissa ihan hyvin. Ei vaikuta virransaanti ongelmalta. Mikä siinä normaalitilassa voisi aiheuttaa jumiutumisen?


Moi,
Koska mulla on ko jalustan ja ulkoisen powerin kanssa ollut onglemia, voitko kertoa minkälainen vempele sulla on ulkoisena virtalähteenä
ja minkälainen koko virtasysteemi sulla on? Siis jos virtalähteenä esim pelkkä akku, niin onko akun ja jalustan välissä jotain osia vai pelkkä johto jne.
Mulla pelkkä 7Ah akku ei jostain syystä toimi ko jalustan kanssa. Pattereilla kyllä toimii.
Kiitos.
-Antti-