Sään seurantaa 2020

Aloittaja Pekka Lehtelä, 29.12.2019, 19:37:58

« edellinen - seuraava »

mistral

Erikoinen on sää, nyt toukokuussa yöt on samanlämpöisiä kuin talvella vaikka päivän pituus on 3-kertaistunut.

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: mistral - 13.05.2020, 23:04:18
Erikoinen on sää, nyt toukokuussa yöt on samanlämpöisiä kuin talvella vaikka päivän pituus on 3-kertaistunut.
Aika kylmää tosiaan on sillä täälläkin oli viime yönä lämpötila -1.8 astetta. Vähän huolestuttaa kuinka linnut ja muut eläimet pärjää näin kylmällä säällä.

Pappis

Meillä satoi aamupäivällä lunta/räntää/vettä/loskaa, vaikka lämpömittari näytti +8 astetta.

Pekka Lehtelä

Eilen oli päivällä täysin pilvistä ja sadekuuroja tuli ajoittain tätä jatkui myöhäiseen iltaan saakka. Kun lähdin Lissun kanssa yölenkille klo 2.30 olikin täysin selkeä taivas mutta eipä siihen aikaan näkynyt kuin kesäkolmio ja Arcturus. Viikonloppu ja la-su välinen yö ja runsaan tunnin lenkin aikana näkyi vain yksi auto ja sekin oli lehdenjakaja. Yö juuri minun makuun, tyyntä ja täysin hiljaista lintujen laulua lukuunottamatta mikä on hiljaisuuden jälkeen parasta musiikkia. Kylmää yöllä taas oli sillä lämpötila -0.4 astetta. Taidan olla pikkuhiljaa erakoitumassa...

Pekka Lehtelä

Viime yönä taas täysin selkeää, täysin tyyntä ja hiljaista. Ensimmäinen lintu lauloi klo 2.36 ja pakkasen puolella edelleen sillä yön alin lämpötila oli -0.6 astetta.

mistral

Katsoin 10vrk ennusteen, näyttäisi tasaisesti lämpenevän. Toivotaan että pitää paikkansa. Hyvässä lykyssä siirrytään suoraan kesään.

Pekka Lehtelä

Viime yönä edelleen selkeää ja tyyntä mutta taas kävi lämpötila pakkasen puolella sillä yön alin -0.8 astetta.

mistral

Yöt on lämmenneet vihdoinkin, toivottavasti halla ei yllätä ja tapa mustikoita. Valoisuus on lähes maksimissa, äkkiä sekin tuli.

Pekka Lehtelä

Akaassa viime yönä selkeää, täysikuu ja aika kylmä yö sillä yön alin 4.1 astetta. Olen tehnyt yli kuukauden ihan yksin yllättävästi tullutta kattoremonttia lähes joka päivä ja vielä ainakin noin kolmen viikon työt, että saan homman valmiiksi. En ole jaksanut yhtään kaukoputkella katsella taivaan ihmeitä eikä tännekään ole tullut kirjoitettua mutta Lissun kanssa olen sentään yölenkin aina tehnyt. Heti kun katto on kunnossa pitää raahata putket pihalle sillä tähtien tiirailua putkien läpi on jo aika kova ikävä...

Pekka Lehtelä

Akaa 8-9/9. Lähdin Lissun kanssa runsaan tunnin lenkille puoli kolmen aikaan. Sankka sumu noin 15 metrin korkeudelle saakka mutta sen yläpuolella selkeää. Ilman 63% näkyvää kuuta olisi ollut huippukeli sillä kuusta huolimatta Pienestä karhusta näkyi jopa minun silmilläni seitsemän tähteä ja Linnunratakin näkyi osittain. Hieno tunnelma sumun vuoksi jota vielä täydensi täysin tyyni keli ja yön hiljaisuus. Yön alin 7.8 astetta ja kosteutta täydet 100%.

Pekka Lehtelä

#115
Akaa 14-15/9. Tulimme Lissun kanssa 20min sitten 1h 15min kävelylenkillä. Lissu käytti oikeuttaan määrätä yölenkin suunnan ja tällä kertaa Lissu suuntasi aika "urbaanille" alueelle joten emme päässeet kovinkaan kauaksi katulampuista ja muusta valosaasteesta. Siitä huolimatta näin, että oli hyvä tähtitaivas. TT tumma, läpinäkyvyys enemmän kuin hyvä mutta seeing vain keskinkertainen ja myös vaihteli jatkuvasti. Minun mielestä tähtitaivas on parhaimmillaan kun on hiljaista ja tällä kertaa näin oli. Kylän mopotkaan eivät olleet liikkeellä, näin vain yhden auton ja senkin runsaan 500m päästä. Päivän ja yön lämpötilojen ero aika suuri sillä päivällä oli +18 astetta ja nyt mittari näyttää 7.2 astetta. Istun nyt pihalla vielä jonkin aikaa ja ihastelen kaunista tähtitaivasta ja tätä hiljaisuutta sillä se on enemmän kuin hieno yhdistelmä.

mistral

Katselin muutama ilta sitten 12x50 kiikarilla Marsia, ei saanut mitään yksityiskohtia näkyviin. Kuitenkin nämä syyskuun illat on parhaita katselun kannalta kun on lämmintä ja usein vähemmän höttöä yötaivaalla. Saa nähdä kuinka hyvä taivas on Aila-myrskyn jälkeen...sehän matkustaa Venäjälle vuorokaudessa.

Pekka Lehtelä

Akaa 18-19/9. Lähdin Lissun kanssa yölenkille klo 2.30 ja nyt neiti onneksi halusi alueille missä katulamput olivat vähän kauempana, se olikin hyvä asia sillä oli erinomainen tähtitaivas. TT oli tumma, läpinäkyvyys erinomainen ja niin oli myös seeing. Pienestä karhusta näin helposti seitsemän tähteä, Andromedan galaksi M31 suorastaan loisti taivaalla jopa minun silmillä katsoen ja Linnunratakin näkyi kirkkaana nauhana. Joten enemmän kuin hieno 1h 30min yölenkki Lissun kanssa ja kaiken päälle oli bonuksena vielä hyvin hiljaista. Yön alin + 6.6 astetta.

Pekka Lehtelä

Akaa 19-20/9. Lähdin Lissun kanssa yölenkille vähän kolmen jälkeen ja edellisyön tapaan Lissu ei halunnut liian "urbaaneille alueille". Selkeää mutta ei niin hyvä tähtitaivas kuin edellisenä yönä sillä TT oli selvästi vaaleampi ja pohjoisella taivaalla usvaa sekä peltojen päällä noin 20m korkeudelle saakka. Kuitenkin hyvä tähtitaivas ja kaukoputkella katsoen olisi nähnyt paljon hienoja kohteita. Yön alin selvästi kylmempi kuin edellisenä yönä sillä nyt se oli +2.4 astetta.

Timpe

Samaa mieltä Pekan kanssa 18.9./19.9. ja 19.9./20.9. öistä, mutta tällä kertaa "pimeän paikan leirillä" omalla kesämökillä Pieksämäellä. Perjantain myöhäisillasta kapea saderintama pyyhki taivaan tyhjäksi ja tuon jälkeen tuli esiin täysin selkeää yötaivasta loistavalla läpinäkyvyydellä  :smiley:
Rajamagnitudi oli jossain 6,5 tienoilla, sillä ihailin Linnunradan hehkua alas liki horisonttiin saakka. Kilven tähtipilvi erottui selvästi Linnunradasta, samoin Linnunradan suuri repeämä Joutsenessa näkyi selvärajaisena. Perseuksen tuplajoukko (NGC 869, 884) ja Andromedan galaksi näkyivät selvästi paljain silmin suoraan katsomallakin, Kolmion M33 oli niin alhaalla nousemassa horisontista, että tuosta en nähnyt varmuudella mitään edes syrjäsilmällä, vähän sama juttu M13:n kanssa. Pikku Karhusta en käynyt edes laskemaan tähtiä, kun niitä näkyi kerrankin koko tähdistön alueelta, eikä vaivaista 4-5 tähteä, mitä Hyvinkäältä näkee. Mutta kaiken kaikkiaan, olipahan kerrankin niin komeasti läpinäkyvä yötaivas, millaista en ole nähnyt näin hyvin vuosikymmeniin! :cool:
ks. https://www.ursa.fi/ursa/jaostot/deepsky/ursaminor/paljain/paljain.php

Jälkimmäinen yö lauantai-sunnuntai oli sekin selkeä, mutta taivalle hiipi taas kerran tuota utu/sumupilveä viemään läpinäkyvyydestä sen parhaan terän. Tuo oli siis hyvää aikaa hukata pimeänäkö Linnunradan kuvaamiseen SW StarAdventurterin ja Olympuksen 7-14/2.8 zoomin kautta. Kuva ilmestyy myöhemmin Taivaanvahtiin, jos siitä tuli jotain...

Ai niin, taivaalla näkyi sporadisia tähdenlentoja ainakin 5...10 kpl, joten siinäkin mielessä olipa komeat yöt täyspimeän syystaivaan alla! En tiedä näkyisikö eläinratavalo jossain Kotkan ja Kilven länsipuolella viistosti ylös horisontista osoittaen, mutta sen näköinen Linnunradan kirkkausluokkaa oleva laaja valohehku erottui tuolla suunnalla selvästi Linnunradan ulkopuolella. (Ajattelin tuon olevan ensin jonkin maatilan yövalaistuksen aikaan saamaa taivashehkua, mutta kait tuo olisi näin tasauspäivän läheisyydessä näkyvissä paljain silminkin?)
- Timo Inkinen