Seuraan tiiviisti Ilmatieteen laitoksen 10 päivän pilvisyysennustetta. Kokemukseni siitä on kahtalainen. Joskus on tullut positiivisiakin yllätyksiä, kun taivas on kirkastunut ennustuksesta huolimatta niin nopeasti, että ei ole ehtinyt Maksutovia jäähdyttämään. Näin kävi yllättäen 24.11.2020, jolloin onnistuin näkemään Uranuksen linssiputkella. Aika yleinen tilanne on ollut syksyllä sellainen, että matalalla etelässä olevat Jupiter ja Saturnus ovat pilvien takana, vaikka Mars näkyykin itätaivaalla korkealla hienosti. Usein valitettavasti 10 vrk:n ennuste on kovin synkkä tähtien tarkkailijalle. Olen monta kertaa miettinyt sitä, että Suomessa varsinkin 65 leveyspiirin pohjoispuolella on varsin vähän hyviä havainto-olosuhteita. Pitkä valoisa kesäaika sekä talviaikainen lähes jatkuva pilvipeite marraskuusta lähtien ei paljoakaan tarjoa mahdollisuuksia. Lisäksi vuodesta 2021 näyttää tulevan planeettahavaintojen osalta suorastaan ”katovuosi”. Jupiter näkyy jollain tavalla elo-syyskuussa, mutta siinä se taitaa olla planeettojen näkemisen osalta.