Sään seurantaa 2020

Aloittaja Pekka Lehtelä, 29.12.2019, 19:37:58

« edellinen - seuraava »

Pappis

Minä luen ne aina. Pekalla on mukavan rento tyyli kirjoitella. Jatka samaa rataa!

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 27.04.2020, 21:37:42
Minä luen ne aina. Pekalla on mukavan rento tyyli kirjoitella. Jatka samaa rataa!
Kiitos Pappis! Pyrin säilyttämään rennon tyylin jatkossakin.

Pekka Lehtelä

Akaa 28-29/4. Vain hetken verran voisi kuvata viime yön tähtitaivasta. Tiistaina iltapäivällä satoi monipuolisesti vuorotellen vettä, räntää ja lumijyviä ja sama jatkui tänään keskiviikkona. Lähdin Lissun kanssa yölenkille 2.30 ja yllättäen olikin selkeää vaikka koko illan taivas oli ollut pilvessä. Voisi sanoa, että oli hyvä tähtitaivas sillä ainoastaan pohjoisen suunnalla oli pilviä. Koska Lissu saa valita minne yölenkillä mennään olimme katulamppujen valossa ensimmäiset 45min ja koko ajan selkeää mutta kun tulimme viimeiselle 700m pätkälle jossa ei ole katuvaloja meni taivas tietysti täysin pilveen hyvin nopeasti eli juuri siellä missä olisin saanut ihailla tähtitaivasta parhaiten. Olen lukuisia kertoja ihmetellyt kuinka nopeasti selkeä taivas menee täysin pilveen kuten nytkin tapahtui. Pakkasta oli -2 astetta ja pohjoistuulta 2m/s. Ensimmäinen linnunlaulun ääni kuului jo klo 2.42 mitä vähän ihmettelin mutta kuten olen sanonut tiedän linnuista valitettavan vähän. Lissu 10v meni taas aikamoista vauhtia sillä neiti lapinkoirana viihtyy sitä paremmin mitä kylmempää ilma on. Ilman Lissua olisin varmaan vähintään 15kg painavampi sillä neiti ulkoiluttaa minua 2-3 tuntia päivässä tai paremminkin vuorokaudessa plus pihalla pallon heittelyt sun muut leikit siihen päälle ja hyvä niin.


mistral

Kiva kun Lissu tuntee seudun, joku saa sen valitsemaan suunnan :) Yrittääkö myös mennä pois tieltä metsään? Käyn välillä kanssa luonnossa ja tykkään joskus mennä pöheikköjen läpi koska silloin voi löytää hienoja paikkoja jossa muut ei ole käyneet. Rannekompassi on hyvä apu jos ei näe auringosta suuntaa. Ja tietysti kiikari, tosin viimeksi en nähnyt mitään paitsi yksi mustarastas lensi 3 metrin päähän oksalle ja siinä ei tarvinnut kiikaria.

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: mistral - 29.04.2020, 19:24:52
Kiva kun Lissu tuntee seudun, joku saa sen valitsemaan suunnan :) Yrittääkö myös mennä pois tieltä metsään? Käyn välillä kanssa luonnossa ja tykkään joskus mennä pöheikköjen läpi koska silloin voi löytää hienoja paikkoja jossa muut ei ole käyneet. Rannekompassi on hyvä apu jos ei näe auringosta suuntaa. Ja tietysti kiikari, tosin viimeksi en nähnyt mitään paitsi yksi mustarastas lensi 3 metrin päähän oksalle ja siinä ei tarvinnut kiikaria.
Me kävellään yöllä jalkakäytävillä ja pelloilla metsän reunoissa mutta ihan metsään menemme vain päivällä valoisaan aikaan. Kerran olimme jo vuosia sitten kesäyönä täällä kylällä neljän tien risteyksessä ja Lissu aikoi mennä siihen suuntaan mistä kuului juoppojen mölinää ja taidettiin siellä vähän tapellakin. Sanoin Lissulle, että emme me siihen suuntaan vaan lähdimme vastakkaiseen suuntaan. Sen jälkeen kun olemme olleet aika harvoin, mutta kumminkin samanlaisessa tilanteessa, ja kysyn Lissulta minne mennään niin Lissu ei koskaan lähde sellaiseen suuntaan mistä kuuluu ihmisten kovia ääniä eli oppi ihan kerrasta senkin asian. Jos Lissu pysähtyy pilkkopimeällä yöaikaan ja jää tuijottamaan johonkin suuntaan voin olla aivan varma, että siellä on jotain. Se voi olla ihminen,  peura, jänis, kissa tai koira mutta aina on joku olio ollut kun taskulampulla olen katsonut. Ihmisen aistit ovat paljon vajavaisemmat kuin koiran ja koiran.

Pappis

Koiran kauko- ja pimeänäkö on huonompi kuin ihmisen, mutta koiran kuulo on noin 20 dB herkempi kuin ihmisen, ja hajuaisti 1e3-1e6 kertaa herkempi kuin ihmisen. Koira siis haistaa ja kuulee nuo muut oliot "siellä jossakin".

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 29.04.2020, 21:25:06
Koiran kauko- ja pimeänäkö on huonompi kuin ihmisen, mutta koiran kuulo on noin 20 dB herkempi kuin ihmisen, ja hajuaisti 1e3-1e6 kertaa herkempi kuin ihmisen. Koira siis haistaa ja kuulee nuo muut oliot "siellä jossakin".
En ole Pappis kertomastasi koiran näkökyvystä täysin varma sillä koirat juoksevat täysin pimeässä risuisessa metsässä täyttä juoksuvauhtia loukkaamatta silmiään. Samoin ne näkevät toisen koiran tai muun eläimen monen sadan metrin päästä vaikka ne olisivat alatuulen puolella eivätkä näin ollen pysty käyttämään herkkää hajuaistiaan. Reilusti yli 20 vuotta sitten mulla oli Snautseri ja sekarotuinen pystykorva samaan aikaan. Opetin ne kävelemään metsässä niin, että ne olivat aina minun nahtävissä. Kerran kävelimme jykevässä kuusimetsässä kun molemmat koirat tulivat äkkiä samaan aikaan kapealla polulla eteeni ja pysäyttivät kulkuni ja murisivat hiljaa, kun yritin kiertää koirat ne tulivat uudestaan eteeni ja estivät kulkuni. Ihmettelin asiaa jonkin aikaa mutta sitten aloin kuulla ääntä joka voimistui koko ajan ja sieltähän tuli metsän kuningas karhu ja juoksi poikittain edestämme kovaa vauhtia noin 60-70 metrin päästä ja näytti "kuplavolkkarin kokoiselta" kuten luontokuvaajat sanovat. Koirat kuulivat ja/tai haistoivat karhun josta minä en tiennyt mitään, se on ainoa kerta kun olen karhun nähnyt ja se tosiaan on iso ja mahtava eläin. Ohi juostessaan se vain vilkaisi meitä ja jatkoi kulkuaan, ehdin pelästyä vasta jälkikäteen. Mutta mistä koirat tiesivät sieltä tulevan jotain jota kannattaa väistää koska hirvien ja peurojen tulosta ne eivät varoittaneet koskaan. Ps. Tämä aihepiiri alkaa olla jo aika kaukana tähtiharrastuksesta...

Pekka Lehtelä

Akaa 29-30/4. Palataan koira-asioista tähtiharrastuksen pariin ennen kuin ylläpito oikeutetusti puuttuu tähän kirjoitteluun. Jälleen täysin selkeää ja erinomainen tähtitaivas mutta kun lähdin Lissun kanssa yölenkille vasta klo 2.20 alkoi jo aamu sarastaa koillisen suunnalla. Nyt menimme melko valosaasteettomassa paikassa pellon ja metsän reunassa pitkän matkaa ja kun Lissu haisteli metsän eläinten hajuja pääsin minä rauhassa ihailemaan aamun sarastuksesta huolimatta upeasta tähtitaivaasta. Läpinäkyvyys ja seeing erinomaisia ja kaiken lisäksi täysin tyyntä 0m/s. Yön alin -4.2 astetta ja kosteutta 94%. Kuu oli luoteessa jo aika matalalla joten sekään ei paljon häirinnyt. En tiedä mistä johtuu mutta ensimmäinen linnunlaulu kuului vasta puoli neljän aikaan

Toivotan Hyvää Vappua kaikille tähtiharrastuskavereille!

mistral

Katsoin että elokuun 10 päivä on saman pituinen päivä kuin nyt. Joten linnut ei laulaneet kun oli niin kylmä? Kyllä se kohta lämpenee, pakko lämmetä :)

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: mistral - 30.04.2020, 17:05:56
Katsoin että elokuun 10 päivä on saman pituinen päivä kuin nyt. Joten linnut ei laulaneet kun oli niin kylmä? Kyllä se kohta lämpenee, pakko lämmetä :)
Töissä yönä ensimmäinen linnunlaulu kuului klo 2.42 ja silloinkin oli pakkasta pari astetta ja viime yönä oli 4.2.astetta joten mene ja tiedä mistä johtuu.

Pekka Lehtelä

#100
Täällä Akaassa on ollut neljä viimeistä yötä peräkkäin täysin selkeää ja komea kuutamo. Kaiken lisäksi on öisin ollut melkein tyyntä ja kaiken kruunaa lintujen upea aamukonsertti johon en kyllästy koskaan, en mene milloinkaan nukkumaan ennen kuin olen konsertin kuullut.

Pekka Lehtelä

Akaa 9-10/5. Olin unohtaa laittaa tänne mutta em. yönä oli taas täysin selkeää ja lähes tyyni ilma. Kuu mollotti hienosti lähellä horisonttia ja kesäkolmio näkyi komeasti kun lähdin Lissun kanssa yölenkille vasta klo 2.30 ja lintujen aamukonserttia kuului koko lenkin ajan. Koska oli pakkasta -1.5 astetta niin Lissu Lapinkoirana tietysti tykkäsi ja ulkoilutti isäntäänsä ihan kiitettävästi siellä sun täällä. Hieno yö sillä lintujen laulun lisäksi ei kuulunut mitään ihmisen aiheuttamaa melua.

mistral

Täytyi tänne postata päivän sää Kiteellä. Netissä näkyy melkein painovirhe, Kiteellä ollut 17,7 astetta. Luulin ensin painovirheeksi mutta kun näin lämpökäyrän, täytyy se uskoa. Etelässä on 0-1 astetta!

pvahimaa

Ei hätää, nyt täällä Kiteen naapurissa Tohmajärvellä enää +6.

Pekka Lehtelä

Akaa 11-12/5. Lähdin Lissun kanssa yölenkille kahden aikaan ja selkeää oli mutta jo silloin aamu alkoi sarastamaan koillisen suunnalla. Kesäkolmio näkyi hienosti ja myös Karhunvartijan Arcturus tähti, Joutsenen Albiero näkyi myös mutta heikosti. Yön alin -2.2 astetta ja länsituulta 4-5 m/s. Kesä tulee pikkuhiljaa...