Laajakulmainen Newton-astrograafi

Aloittaja vehnae, 26.08.2018, 02:04:24

« edellinen - seuraava »

vehnae

Myytyäni RASAn viime syksynä tuli viime kausi tuli kuvattua Esprit 100 -linssiputkella, johon olen kyllä erittäin tyytyväinen, mutta galaksikauden pienempiä kohteita saa valottaa ylettömän pitkään. Alusta alkaen suunnitelmissa oli hankkia tilalle paremmin etäkäyttöön soveltuva vastaava isomman apertuurin vehje joka jaksaisi piirtää hyvin vähintään kinokoon kameralle. Selvittelin kovasti tarjontaa ns. premium-putkista, mutta vaihtoehdot tuntuivat olevan joko hieman pieniä (Takahashi E-180) tai erittäin kalliita (ASA, SkyVision, OfficinaStellare, jne). Tavoitteena oli saada n. 3-5 neliöasteen korjattu kuvakenttä, mekaanisesti 10Micron-jalustan arvoinen putki (en ajatellut alkaa guidaamaan), valovoima jossain f/3..f/4 välillä ja hyvä kuvanlaatu. Erityisesti en halunnut lähteä tekemään kompromissia kuvan tarkkuudessa valovoiman kustannuksella kuten RASAn kanssa vähän tapahtuu.

Asiaa selviteltyäni kävi selväksi, että custom-hommina tällainen olisi mahdollista saada aikaan. Laskelmat näyttivät, että itse tekemällä pääsisi premium-putkia halvemmalla, ja samaan budjettiin saisi mahdutettua monia hyviä ominaisuuksia. Toki yhtälössä on se mutta, että laadukas putki pitäisi osata tehdä, sillä itse kun tekee niin saa sellaisen kun tulee :cool:. Syksyn kestänyt suunnittelu eteni viime vuoden puolella siihen pisteeseen että sain CAD-mallit valmiiksi joulukuussa ja pääsin tilailemaan osia. Terveisiä muuten TS:n peilinpidike/spiderivalmistajalle, jonka toimitusajat ovat aika rouheita. Sain nimittäin odottaa vääränkokoiseksi tehtyä pääpeilin pidikettä ja spideria muutaman kuukauden, ja vielä tämän jälkeen kuukauden että tilanne saatiin korjattua. No, puoli vuotta myöhemmin kaikki osat olivat käsissä ja pääsin kesän aikana aloittamaan rakentelua.

Tärkeimmät tavoitellut perusputkista poikkeavat ominaisuudet:
- 10" f/3.8, korjaimen kanssa 950mm polttoväli ja 50mm piirtoympyrä
- Överiksi vedetty mekaniikka, ylimitoitettu foam-core hiilikuituputki 9mm seinämäpaksuudella ja tasaisella sivulla johon voi kiinnittää suoraan Losmandy-kiskon ja tarkentimen
- Conical-tyyppinen peili joka ruuvataan suoraan pidikkeeseen eli sen pitäisi olla mekaanisesti erittäin tukeva. Peili ei myöskään tarvitse kiinnitysklipsejä.
- Taatusti riittävän järeä GTD Integra85 rotaattorilla varustettu tarkennuslaite
- Automaattinen peilien lämpötilan hallinta
- Perfektionistinen asenne kaikkeen tekemiseen

Kirjoittelen tästä projektista ja sen yksityiskohdista tarkemmin lisää tässä kasauksen edetessä. Ihan kuvauskauden alkuun tämä ei ehtinyt, mutta tavoitteena olisi saada putki käyttökuntoon tässä syksyn aikana.




tuunari

Heips Jari,
Hyvältä näyttää.
Pilvisakosta kärsii sitten muutkin Komakalliolla kuvaajat...
Mikä korjain piirtää 50mm tuolla aukkosuhteella? Kiinnostaa myös millä kennolla ajattelit keräillä fotoneja?

Ja tuo TS-spider apupeilinpidin ei pysy liimauksissaan. Olen 3 kertaa joutunut liimailemaan irronneita hiilikuituliuskoja. Murtsilla muistaakseni myös irronnut.

-pasi

vehnae

ASAn 3" Wynne-korjain lyhentää 0,95x eli f/4:stä tulee f/3,8. Vinjetoi kyllä kuvakentän reunalla ihan merkittävästi. Kilpailevina vaihtoehtoina TS:n 3" N-AGK3 tai Televuen 3" Paracorr tuottavat paremmin valaistun piirtoympyrän, mutta ne myös pidentävät polttoväliä 1,15x. Tarkkasilmäiset huomaavat, että putken peräpäässä on tilaa siirtää peiliä kauemmas, jos sattuisi käymään niin että korrektoria pitäisi joskus vaihtaa.

Tulevaisuuden kamera-asia on aivan täysin auki. Tällä hetkellä ei tunnu mielekkäältä investoida isoon CCD:hen, kun CMOS-kameroita tulee niin rytinällä. Nykyisellä ASI1600:lla lähdetään liikkeelle.

Ja hyvä tietää tuosta spiderista, ylipäätään tuo apupeilin ripustus on tällä hetkellä projektissa se epäilyttävin lenkki.

mistral

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 26.08.2018, 02:04:24

- Överiksi vedetty mekaniikka, ylimitoitettu foam-core hiilikuituputki 9mm seinämäpaksuudella ja tasaisella sivulla johon voi kiinnittää suoraan Losmandy-kiskon ja tarkentimen


Onko 9mm seinämässä osa foamia?

tuunari

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 26.08.2018, 12:57:37
Tulevaisuuden kamera-asia on aivan täysin auki. Tällä hetkellä ei tunnu mielekkäältä investoida isoon CCD:hen, kun CMOS-kameroita tulee niin rytinällä. Nykyisellä ASI1600:lla lähdetään liikkeelle.


Laita vaikka FLI - Kepler KL400 back illuminated CMOS...

vehnae

Lainaus käyttäjältä: mistral - 26.08.2018, 15:19:51
Onko 9mm seinämässä osa foamia?

Joo, ydin jotain foamia (en tunne näitä konstruktioita tarkemmin) ja päällä hiilikuitukerrokset.

Lainaus käyttäjältä: tuunari
Laita vaikka FLI - Kepler KL400 back illuminated CMOS...

Näille polttoväleille turhan isot pikselit, ja vaan 4MP. Mutta kennotekniikkana varmaan parhaasta päästä mitä tällä hetkellä rahalla saa. Toisaalta jos tohon hintaluokkaan lähtee niin KL4040:ssä olisi iso 36x36mm kuva-ala ja 16MP. Se ei ole tosin darkkivirran suhteen ihan ideaali (vaikka kokonaisuutena KAF-16803:a parempi onkin), ja suodattimien kanssa hinta menee samalle kymmentuhatluvulle joka ei ala ykkösellä...


wm-x

Tässä on mielenkiintoinen projekti seurata. Voiko budjettia tiedustella?

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: tuunari - 26.08.2018, 07:14:54
Pilvisakosta kärsii sitten muutkin Komakalliolla kuvaajat...

Ei hätää, meidän torni on mitoitettu niin isoksi että pilvisakko toivottavasti vaivaa pelkkää itäpuolta tornista.

vehnae

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 26.08.2018, 23:01:05
Tässä on mielenkiintoinen projekti seurata. Voiko budjettia tiedustella?

Toki, kyllä tähän rahaa jonkun verran uppoaa. Kokonaisbudjetti on siellä kuuden tonnin tietämillä ja kustannukset jakautuvat karkeasti neljään osaan putki+metallitavara/optiikka/tarkennuslaite/korrektori. Kuriositeettina 12" koossa projekti olisi ollut vain parisataa kalliimpi, mutta tällöin polttoväli karkaisi tavoitteisiin nähden turhan pitkäksi.


Timpe

Tuollaista mietin itsekin, kun omistan yhä sen käsiin jääneen 12" 1/10PV Newton peilini. Mutta sitten arvelin etten halua kumminkaan kuluttaa aikaani tässä vaiheessa ATM-rakenteluun. Mutta tästä tulee silti todella mielenkiintoinen projekti sivusta seurattavaksi...  :cool:

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 26.08.2018, 02:04:24
Erityisesti en halunnut lähteä tekemään kompromissia kuvan tarkkuudessa valovoiman kustannuksella kuten RASAn kanssa vähän tapahtuu.

Taidan olla syyllinen tähän ajatteluun (vrt. https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=13327.msg134419#msg134419)...
Pahoitteluni siis tältä suunnalta sinne päin tulevasta suuresta rahanmenosta, mutta mikä se sellainen harrastus on, mihin ei uppoa kaikki käyttävissä oleva raha ja vapaa-aika?  :grin:

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 26.08.2018, 02:04:24
Toki yhtälössä on se mutta, että laadukas putki pitäisi osata tehdä, sillä itse kun tekee niin saa sellaisen kun tulee...
(clip)
- Perfektionistinen asenne kaikkeen tekemiseen

Mielenkiintoinen yhtälö, jonka olen omalla kohdallani todennut toimimattomaksi. Murtsilla tuo toimii, muttei ainakaan mulla... :tongue:
Tuossa tuli toinen syy, miksi hylkäsin omalla kohdallani ATM-rakentelun ja päädyn vähittäiseen eroon RCT-putkeni kanssa. Ja tuota pilvisakkoa tulee tuosta joka tapauksessa (ainakin koko Uudellemaalle), ja se alkaa noin kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna.
- Timo Inkinen

Murtsi

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 27.08.2018, 21:07:47
Mielenkiintoinen yhtälö, jonka olen omalla kohdallani todennut toimimattomaksi. Murtsilla tuo toimii, muttei ainakaan mulla... :tongue:

Enpä sanoisi ihan noinkaan, tuskin kukaan muu saa RC putken tuunattua samaan kuntoon, kuin sinä, hattua täytyy nostaa sille projektille...

Mitä Jarin projektiin tulee, niin näyttää erittäin mielenkiintoiselta projektilta, täytyy seurata sen edistymistä. Panin piirustuksista merkille spiderin tuplavanteen, mistä aiot moisen hommata? Itse ostin aikanaan muutama vuosi sitten tuollaisen TS:lta ja se kesti hyvin ainoastaan yhden kauden verran, toisella kaudella kiinnitykset alkoivat irtoilla liimauksistaan, voi tosin olla, että pidin spideriä liian tiukallakin. Toisaalta olen sittemmin väsännyt tuollaisen systeemin itse ja materiaalina käytin 0,5 mm peltiä, se on kestänyt nyt jo useamman vuoden, vaikka tiedän sen olevan liian tiukalla, on meinaan putken kylki lommolla kiinnityskohdistaan, pysyy kuitenkin varmasti paikoillaan, enkä ole tuota turhaan sittemmin irroitellut, kun ei ole ollut siihen tarvetta.


vehnae

Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 29.08.2018, 18:59:16
Panin piirustuksista merkille spiderin tuplavanteen, mistä aiot moisen hommata? Itse ostin aikanaan muutama vuosi sitten tuollaisen TS:lta ja se kesti hyvin ainoastaan yhden kauden verran, toisella kaudella kiinnitykset alkoivat irtoilla liimauksistaan

Juurikin tuo TS:n tuplaspideri on hankittuna. Alkaa kuulostaa siltä, että sen saattaa joskus joutua vaihtamaan. Tukevuuden kanssa ei varmaan kuitenkaan ollut ongelmaa?

Murtsi

Tuo tukevuus tuli enempikin juuri siitä, että sen kiristi tiukalle, muuten se oli melko löysän oloinen raskaan apupeilin johdosta. Kannattaa varmaan olla varovainen kiristämisen suhteen, ettei käy kuten minulle. Muistaakseni Tuunarikin on käyttänyt samaa kannatinta 12" newtonissaan, hän voinee itse kertoa minkälaisia kokemuksiahan hänellä on tuosta ollut.

Hyvää tuossa tuplavanteessa on se, että se kertoo heti, jos fokus on pielessä. Fokuksessa ollessaan difraktiopiikit ovat teräviä, mutta epäfokuksessa difraktiopiikit alkavat tuplaantumaan ja mitä enemmän pielessä, sitä suurempi piikkien rako. Tästä on hyötyä ainakin minulle, joka fokusoi vieläkin manuaalisesti aina tarvittaessa.

vehnae

Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 29.08.2018, 21:48:25
Hyvää tuossa tuplavanteessa on se, että se kertoo heti, jos fokus on pielessä. Fokuksessa ollessaan difraktiopiikit ovat teräviä, mutta epäfokuksessa difraktiopiikit alkavat tuplaantumaan ja mitä enemmän pielessä, sitä suurempi piikkien rako. Tästä on hyötyä ainakin minulle, joka fokusoi vieläkin manuaalisesti aina tarvittaessa.

Joo, tätä itsekin funtsin hyödylliseksi esim. tilttiongelmia ratkoessa.

Mutta, nyt vähän kuvadumppia tuosta työpöydältä. Tällainen monsteri tosiaan on kyseessä, putkesta tilasin tarkoituksella sekä ylipitkän että ison (d=308mm). Pituudessa halusin jättää sekä peilin puolelle säätövaraa jos jostain syystä joutuu joskus vaihtamaan korrektoria, että etupuolelle jonkun verran putkea ettei ensimmäisenä tarvitse alkaa asentelemaan huurreputkea hajavaloa yms vastaan. Putki tuli valmiiksi sisältä mustaksi maalattuna, ja maali vaikuttaa olevan varsin asiallista mattamustaa tavaraa.



Losmandy-kisko on tosiaan pultattu suoraan kylkeen, putken sisäpuolelle jäävät kiinnikkeet spraymaalasin mattamustaksi. No, ei se läheskään niin mattamustaa ole kuin tuo sisäpinta, mutta jospa ne eivät pahasti heijastelisi.



Ensimmäinen urakka oli saada peilien kannattimet kiinnitettyä ja linjaan. Tilasin putken valmiiksi rei-itettynä, mutta yllätykseni oli varsin suuri kun pääpeilin kiinnike ei osunutkaan paikalleen. Kyseessä on kuitenkin valmistaja joka tekee hiilikuituhommia pääasiassa kaukoputkikäyttöön, joten ne tuskin olivat ihan ensimmäiset hänen tekemänsä reiät. Tarkemmin asiaa ihmetellessäni selvisi, että putki ei ole aivan pyöreä, vaan hieman soikea. En tiedä onko tuo soikeus ilmestynyt rakentamisen aikana vai sen jälkeen ja onko se vaikuttanut reikien tekoon. Mutta valmistajan kommentit olivat tasoa "I don't understand how that could happen".

No, tällaisen putken roudaaminen eestaas saksanmaalle on aikamoinen operaatio, joten otin sitten asiakseni vähän suurentaa reikiä että sain pidikkeen kiinnitettyä. Tätä foam-core hiilikuitua on onneksi helppo työstää poralla ja viilalla.



Spiderin suhteen oli sama juttu, kiinnityksen jälkeen vanteet olivat kaikkea muuta kuin kohtisuorassa, joten eikun viilaamaan. Seuraava operaatio oli keskittää spideri pääpeilin suhteen, mikä tapahtui helposti katsomalla pääpeilin keskimerkkiä spiderin hubin keskellä olevan reiän lävitse. Kovin vinossahan se oli:



Vähän lisää viilaa spiderin kiinnityksille ja lopputulos alkoi näyttää siltä miltä pitääkin.



Lopuksi tarkastelin vielä vanteiden suoruutta linjalaserin avulla. Vanteet jäävät helposti vinoon kun tuo spideri on tosiaan "löysä" eli vanteet liikkuvat sivusuunnassa kunnes spideri on kiristetty paikalleen.


vehnae

Sitten fokkarin kimppuun. Kyseessä on tosiaan italialaisen Gemini Telescopen Integra85, jossa on samassa paketissa myös rotaattori. Mukana tuli 5mm paksu mittoihin tehty alumiininen adapterilevy. Olin pyytänyt putkeen kiinnitysreiät valmiiksi, joten tein adapterilevyyn sopivan kokoisella poranterällä merkit reikien sijainnista ja kävin Kaitsun verstaalla tekemässä adapterilevyyn vastaavat M6-kierteistetyt reiät. Levy kiinnittyy siis putkeen sisäpuolelta ruuvaten, ja fokkari tulee levyn päälle kolmella kollimaatiomekanismin sisältävällä M5-ruuvilla.



Tarkentimen kiinnitys on jännästi toteutettu, fokkarin adapterilevyyn kiinnittävien M5-ruuvien ympärillä on n. M10-kokoa olevat isommat ruuvit, joiden varassa fokkari lepää. Näiden korkeutta säätämällä saadaan säädettyä fokkarin asentoa, ja lopuksi se lukitaan paikalleen kääntämällä M5-ruuvit kiinni. Ainoa kääntöpuoli on, että näihin säätöihin käsiksi pääseminen vaatii fokkarin kuoren avaamista.



Tarkentimen akselin keskitin laserin ja viivoittimen avulla. Laseri fokuseriin, ja eikun mittailemaan. Pitkittäissuuntaisen asemoinnin laitoin kohdalleen mittaamalla sijainnin missä lasertäplä osuu viivoittimen päähän sekä putken päältä että pohjasta.




Poikittainen asemointi taas selvisi katsomalla spiderin hubin lävitse kohti pääpeilin keskimerkkiä, ja varmistamalla että laser leikkaa väliin asetetun viivoittimen sivusuunnassa oikeassa kohtaa.



Fokkarin täsmällinen asento ei kuitenkaan ole kollimoinnin kannalta merkityksellinen, sillä peilit asetetaan linjaan käyttäen fokkarin akselia referenssinä. Hyvä sen on kuitenkin olla vähintään sinnepäin kohdallaan. Seuraavaksi pitäisi uskaltaa liimata apupeili pidikkeeseensä, niin pääsee kokeilemaan Newtonin kollimointia ensimmäistä kertaa.