Kaukoputken harkkopilari

Aloittaja LauriT, 06.12.2017, 18:32:55

« edellinen - seuraava »

LauriT

Viime kesänä pystytin takapihalle kiinteän pilarin kaukoputkelle parantaakseni goto-jalustan vaaterointia ja napatähtäystä. Valitsin materiaaliksi ponttauksen ansiosta helposti pinottavat (Weber Leca P-240) pilariharkot. Pilaria varten kaivoin 70 senttiä syvän kuopan, jotta pilarin pohja olisi varmasti routarajan alapuolella ja siten pilari pysyisi suorassa. Kuopan pohjalle asettelin vatupassin avulla 30x30cm kokoisen betonilaatan, jonka päälle pinosin yhteensä 8 harkkoa. Kolmen alimman harkon ympärille kaadoin betonia tukevoittamaan pilarin. Ylimpään harkkoon porasin reiät kierretangoille ja kiinnitin tangot harkkoon muurauslaastilla.

Harkkojen keskireikään laitoin muutaman raudan ja kaadoin reiän täyteen betonia. Kun betoni oli kuivunut pari viikkoa, rappasin pilarin pintaan muurauslaastin tasoittamaan pinnan. Muutaman vuoden takaisesta talonrakennusprojektista oli jäänyt purkin pohjalle sokkelin rouhemaalia ja levitin sen lopulliseksi pinnoitteeksi pilarille. Pienemmistä betonilaatoista muotoilin pilarin ympärille koristeeksi reunuksen, joka estää myös ruohon kasvun pilarin kylkeen.

Alunperin tein goto-jalustan kiinnitystä varten levyn 30-millisestä filmivanerista, mutta jäykkyyden varmistamiseksi korvasin sen vastaavan paksuisella alumiinilevyllä, johon jyrsittiin reiät kierretangoille ja jalustan adapterilevyn pulteille.

Vaimon epäilyistä huolimatta lopputulos osoittautui hyvin maisemaan sopivaksi. Tarkkuusvatupassin avulla sain jalustan alaisen adapterilevyn äärimmäisen tarkasti vaateriin, joka ansiosta perusteellisen napatähtäyksen jälkeen kohteen seurantakyky on erittäin tyydyttävä. Koko komeus maksoi vajaa 300 euroa. Kustannuksista puolet aiheutui 30-millisestä alumiinilevystä. Ohuempaa teräslevyä käyttäen olisi säästänyt reilun satasen.

Nyt pilarin päällä on noin 25 kilon verran kuvauskalustoa odottamassa kirkkaita kuvausöitä.

Täältä löytyvät projektikuvat: https://drive.google.com/open?id=1dokQYkZOu828-NhsEVbu9qu8Vmi4NBXJ

einari

Hienolta ja maisemaan sopivalta tolppa tosiaan näyttää.
Ilmeisen pohjoisessa ollaan kun kulma on noin jyrkkä.
Onneksi CEM60:n napasäätö on suhteellisen laaja ja hyvin toimiva.
Jalustan ja muut vehkeet joutunet pystyttämään/purkamaan joka kerta ?
___
Tapio

VP

Lainaus käyttäjältä: einari - 06.12.2017, 20:02:55
Jalustan ja muut vehkeet joutunet pystyttämään/purkamaan joka kerta ?

Kai tuo nyt pressun alla säilyy? Etenkin jos se on alta auki niin kosteus pääsee pois.
Mutta kyllä, tukevan oloinen tolppa. Kestää varmaan todella isonkin kaluston. Nyt vain rakennat ympärille observatorion! :cool:

-V

LauriT

Pressu on koko hoidon päällä ja pressun sisäpuolella on itsesäätyvä sulanapitokaapeli, joka pitää kosteuden ja huurteen poissa. On huomattavasti näppärämpi ja edullisempi ratkaisu kuin observatorio. Sähköön toki kuluu rahaa vajaa pari kymmentä euroa talvessa.

Kaizu

Mielenkiintoista seurata miten tolppa pysyy suunnassaan.Routaraja etelä suomessa on muistini mukaan 170 cm ja pohjoisessa jonkun metrin. Oma vanha mökkini on rakennettu pilareiden päälle. Pilarit ovat juurikin 170 cm syvällä eikä routa ole niitä kuljetellut. Minkälainen maaperä tolpan alla on?

Kaizu
Kai Forssen

VP

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 08.12.2017, 13:17:30
Mielenkiintoista seurata miten tolppa pysyy suunnassaan.

Tätä pohdiskelin tehdessäni omaa koppiani. https://taivaanpallo.wordpress.com/observatorio/
Päädyin kuitenkin uudelleenkäyttämään vanhan tiiligrillin, joka siis ei ole upotettu maahan millään lailla. Se on kaksi vuotta pysynyt kyllä napasuunnattuna, painoa lienee jotakuinkin 200kg tolpan ja kaukoputken kanssa, routahan toki liikuttaa moista helposti tarvittaessa. Maaperä on melko kivinen, sekin esti kaivuuhaluja.

Heitänpä jatkokysymyksen, liikuttaako routa helpommin maahan kaivettua vai maan pinnalla lepäävää kappaletta? :huh:

-V

Pappis

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 08.12.2017, 16:37:18
Heitänpä jatkokysymyksen, liikuttaako routa helpommin maahan kaivettua vai maan pinnalla lepäävää kappaletta? :huh:
Riippuu maaperästä. Jos esim. tontilla on metri hiekkaa savipatjan päällä, niin että kosteus jää seisomaan jäätyvään/routivaan pintamaahan, niin tässä ei pysy mikään paikoillaan tai suorassa.

LauriT

Pitääpä seurata tuota jalustan suorana pysymistä. Ja eihän sen pohja todellakaan ole roudan alapuolella. Tarkistin asian ja näillä leveysasteilla routa voi olla toista metriä riippuen maaperän ominaisuuksista. Pilarini alla on tavallista tontin tasoitushiekkaa, jonka alla on kapillaarin katkaisumurskaa, joten toivoa sopii, ettei liikkuisi ihan mahdottomasti. 

Timpe

Tulet luultavasti huomaamaan, että pilari pysyy paikallaan talven ajan ja vääntyy sitten keväällä johonkin suuntaan, kun aurinko alkaa sulattamaan routaista maata ja pilaria eri tahtiin. Teet sitten syksyllä jalustalle tarkan napasuuntauksen uudelleen ja selviät sillä säädöllä seuraavaan kevääseen saakka säätämättä. Tolpan/jalustan aluslevyn ei siis tarvitse olla vaakasuorassa, vaan riittää kun se jalustan tuntiakseli osoittaa tarkasti taivaannapaan. Helpottaa tolpan säätöjen kanssa... :wink:
- Timo Inkinen

VeskuP

Yleensä routivuuteen vaikuttaa tosiaankin monta muutakin asiaa, kun pelkkä maalaji. Mutta jos pekästään sitä mietitään, niin paras routimaton maaperähän on puhdasta soraa, jossa raekoko on suurempi kuin 2mm, eli ei oikeastaan väliä miten isoja kivet ovat, kunhan hienojakoista ainesta ei ole enemmässä määrin. En sitten tiedä tarkkaan, että mistä tuollaisia alueita oikeasti löytyy, varmasti jostain harjualueiden tuntumasta kuvittelisin..

Routarajakin on sellainen häilyvä, riippuu kenen mielipidettä kuuntelee. Etelä-Suomessa esim. rakennuksen ulkopuolella menevät viemärit pitää routaeristää, jos ne ovat alle 1,2 metriä maanpinnasta(muistaakseni :tongue:). Vettä kun vaan koko ajan näyttää satelevan, ainakin täällä etelässä, ei tarvitse routaa juurikaan pelätä :shocked: Mutta tietysti jossain missä on oikea talvi, on maakin jäässä.

En nyt kovin paljoa tosiaankaan murehtisi, vaan noudattaisin Timpen ohjeita, eli säätää sitten jos/tai kun on tarvis.

Mutta jos nyt vättämättä haluaa vielä jotain touhustella, niin voithan tehdä tuohon routaeristyksen aivan lähelle maanpintaa... Ulottaa vaan eristyksen riittävän kauas pilarista myös sivusuunnassa(~2m), niin ei enää roudan takia ainakaan tavitse murehtia :grin:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

LauriT

Jep, Timpen neuvo on käyttökelpoinen. Routaeristys olisi toki pro-ratkaisu, mutta pihanurmeen 4 neliömetrin aukko ei saa "hallituksen" yksimielistä puoltoa;)

Jouko_Kettunen

Ymmärrän hyvin hallitusta. Pilarin ympärillä tulee kuitenkin liikuttua aika paljon (jos nyt tähtikirkkaita iltoja sentään joskus saadaan) ja mahdollinen lumi tulee tallattua niin, että nurmikko kärsii (tai jos lunta ei tule, niin kärsii vielä enemmän). Minä poistaisin nurmikon kokonaan parin metrin säteellä pilarista, laittaisin 10 cm paksuudelta routaeristettä ja sen päälle 5 cm paksuudelta kivituhkaa. Hallitus voisi tämän ympärille tehdä vaikkapa kukkapenkin (jotain myönnytyksiä kannattaa tehdä hallituksenkin suuntaan).

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: LauriT - 06.12.2017, 18:32:55Tarkkuusvatupassin avulla sain jalustan alaisen adapterilevyn äärimmäisen tarkasti vaateriin, joka ansiosta perusteellisen napatähtäyksen jälkeen kohteen seurantakyky on erittäin tyydyttävä.

Seurantatarkkuus olisi erittäin tyydyttävä perusteellisen napasuuntauksen jälkeen myös vaikka adapterilevy olisi jäänyt vinoon.  :wink:

Hieno tolppa. Ennustan että riittävän pitkällä aikavälillä sen ympärille ilmestyy joka tapauksessa myös torni.

LauriT

Tornikin on toki haavelistalla, mutta todella kaukaisessa tulevaisuudessa. Sen verran on tuore harrastus tämä astrokuvaus, että pitää edetä rauhallisesti. Täällä Lapissa pimeyden puolesta kunnollista valokuvausaikaa on vain puolet vuodesta ja siitäkin ajasta suurin osa on pilvistä, joten kovin massiivisiin rakennelmiin ei kannata aikaansa ja rahaansa lähteä sijoittamaan. Senpä vuoksi olenkin viime aikoina testaillut erilaisia mobiileja ratkaisuja, jotka voi halutessaan ottaa mukaan vaikka lomareissulle tai kuljettaa repussa kaupungin valosaasteen ulottumattomiin.

Tässä tuoreimmassa minijalustaprojektissa (https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=16725.0) on juuri tällä hetkellä menossa ensimmäinen kestotesti, jossa selviää, moneksiko tunniksi akuissa riittää virtaa järkkäriin, lämmitysvastukseen ja seurantamoottoriin, kun ulkona on -1 astetta.

Kaizu

Minulla on tornissa Losmandy omalla kolmijalallaan. Alla on kolme betonipilaria jotka ovat routivan maan pinnalla.
Välissä on kehikko ja säätöruuvit joilla saan jalustan vaateriin. Jalusta käyttäytyy kuten Timpe sanoi. Napasuuntaus palautuu kohdalleen kun säädän jalustan vaateriin jalustan omien vesivaakojen avulla. Routa nostaa savimaan pintaa talven mittaan 10-15 cm. Eniten niillä kohdin jossa lumi on poljettu jääksi. Roudan sulamisen aikana tolppa luultavasti kallistelee.

Kaizu   
Kai Forssen