Chromacor ja 6" f/8 achromaatti

Aloittaja Tane, 20.12.2015, 05:58:33

« edellinen - seuraava »

Tane

 Minulla oli vanha bresserin linssi(152L), reunastaan lohjennut ja jonka värivirheen olin jo aiemmin todennut pienemmäksi kuin näiden uusimpien bressereiden. Nyt kun sain chromacorin ja sen mukana testaajien(Wellenform) suosittaman bresserin linssin, joka on uutta versiota, niin ongelmaksi tuli kumpaa voisin käyttää. Wellenform painotti että chromacor on nimenomaan heidän antamansa linssin kanssa lähellä apo tasoa värinkorjaukseltaan.
Kun sain linssin piti heti katsoa silmämääräisesti 300x suurennuksella ja hieman ylimääräistä sinistä ja punaista toisella puolen oli. Vaihdoin vanhan linssin ja ero sen eduksi heti ensikatsomalla oli selvä, ei väärää väriä juuri lainkaan. Mutta kuvan tarkkuus tuntui kärsivän ja arvelin ettei linssin pallomainen korjaus sopinut cromacorin kanssa. Kiina akromaateissa kun se voi olla mitä sattuu.
Kollimoin tarkennuslaitteen näyttämään laser säteen juuri objektiivin keskelle. Vähän parantui taas värivirheet...Ja vanhan linssinkin piirto oli aivan uuden veroinen. Nyt kun sekä linsissä että chromacorissa on reunalla pieni lohkeama niin avasin solua ja pyöräytin lohjenneen lasin että ovat kummassakin nuo vikakohdat päälletysten.
Eli vanhassa oli taas vara parempi.
Celestron C14,

Ransu

Huikea ero värivirheessä tuon chromacorin kanssa, erittäin hyvä vaihtoehto apolle!
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

Tane

 On se ja paljon halvempi kuin kunnollinen apo tässä kokoluokassa. Olen lukenut että chromacor II versiota valmistettiin Ukrainassa 2000 luvun parina alkuvuonna  600 kappaletta. Kolmostakin suunniteltiin mutta silloin tuli Kiinan ed linssiputket ja hieman pienempi, vaikkapa SW 120/900 oli melkein edullisempi kuin ostaa kuusituumainen akromaatti chromacorilla ja noilla tuuman pienemmillä oli vähemmät jalustavaatimuksetkin. Siihen loppui. Toissa vuona taisi olla pari käytettyä tarjolla. Nyt sattui olemaan valmiiksi asiantuntijan asentaman putken mukana.
Celestron C14,

Tane

 Kolmatta viikkoa olen hakenut chromacorin parasta säätöä. Kuten sitä aiemmin käyttäneet ovat todenneet se on saatava optiseen linjaan että siitä olisi täysi hyöty. Laitteen kehittäjä Velery Deryuzhin sanoi sen olevan värinkorjaukseltaan 6" f/8 akromaatin kanssa vähintään TMB 100/800 triplet apon ja yleisesti LZOS apo luokkaa joka silloin oli paras kaupallisesti saatava. Thomas Back taisi hieman epäillä...mitä noita viestien vaihtoja olen netistä 2000 luvun alkupuolelta oikein tulkinnut. Deryutzin painotti aina että värinkorjaus on hyvä vain aivan kentän keskellä, sen tuo häviää oikeille apoille jotka korjaa laajemman alueen.
Chromacorissa on kierteet jolla sen saa kulmapeiliin kiinni, mutta minulla se on tarkennuslaitteen sisällä alumiiniholkissa ja sen suuntaa optiseen linjaan nähden saa kuudella pikku kuusiokolo pultilla säätää. Tuo keskittäminen on herkkää touhua mutta ihan päivänvalossa väriweppi kameralla sen tein ja vääntelin ruuveista sitä mukaa että sinivioletit kohteen ympärillä katosivat tai tulivat ainakin keskimäärin yhtä ohuiksi joka suuntaan.
Illalla sattui olemaan pari tuntia selkeää ja sain testata taas Altairiin. Chromacorilla, ilman ja fringe killerillä Bresser Messier 152L . Kaikki noin varttitunnin sisällä että olosuhteet olivat ainakin samat.

Niin, peiliputkissa on vain ilmakehän aiheuttamia väriongelmia mutta katson tämän linssihommankin loppuun jääräpäisesti kun kerran sen kymmenisen  vuotta sitten aloitin...Alkusysäys taisi tulla jo kuusseitkyt luvun vaihteessa ullakkoa penkoessa löytyneistä oikein vanhoista silmälaseista :huh:
Celestron C14,

Tane

 Ja vielä kuvat sisäänpäin tarkennettaessa. Linssin reunan lohkeaman ne ainakin paljastaa.
Celestron C14,

Tane

 Lopulta pääsi jo kuuhun koettamaan. Flipmirror jonka läpi katson ja kuvaan on sen verran kiero että vaatii hieman eri säädön chromacorille optiseen linjaan kameralle tai silmälle. Yleensä säädin aina silmälle ja kameralla kuvattaessa näkyi hiukan siniviolettia reunoille... Nyt oli säädöt ainoastaan kameraa ajatellen.
Celestron C14,

Tane

 Ja vielä kuukuvat siitä miten ne on muuttuneet parissa viikossa. Wellenform lähetti chromacorin kolme viikkoa sitten, sanoi keskittäneensä ja testanneensa sen. Kun kysyin että oliko parempi kuin APM ed 152 apo, niin sanoivat että joka suhteesssaan on parempi. Kun sain ja aloin katsella bresserin läpi niin en ihan vakuuttunut. Väriä oli ja muistini mukaan enemmän kuin APM 152 ed:ssä joita minulla on ollut parikin kappaletta. Asiaa hieman auttoi kun vaihdoin Wellenformin antamaan bresseriin minulla ennestään olleen vanhemman mallin linssin. Mutta flipmirror vaati näköjään uuden kohdistuksen koko systeemiin, samalla lähensin chromacoria tarkennuslaitteessa vajaa kaksi senttiä okulaaria kohti ja kollimoin uudelleen niillä kuudella ruuvilla jotka säätää linjaa.
Tuossa kuu kuvat ennen ja jälkeen säädön.
Celestron C14,

Tane

 En ole unohtanut chromacoria. Täällä edellä yllä olevat parinvuoden takaiset on kuvattu rikkinäisellä, jossa yhdessä lasissa oli reunassa lohkeama. Sillä vaikka värit tarkensikin samaan pisteeseen ei saanut tarpeeksi terävää kuvaa planeettatarkoitukseen. Nyt pääsin koettamaan ehyttä chromacoria ja vaikuttaa paremmalta. Chromacorin ja okulaarin välimatka on parhaimmillaan 161mm visuaalikatselussa. Mutta kamerankennon ja chromacorin taas ei ole. Sen selvittelyyn tarvitsen sopivia jatkopaloja että oikea etäisyys löytyy, ehkä vielä joskus? Kokeeksi otin pari kuvaa SW 152/1200 akromaatilla ja Trus väriveppikameralla.
Ainoatakaan planeettakuvaa en vielä ole koskaan kuvannut akromaatilla chromacorin läpi.
Celestron C14,

Tane

Pari 4,5 minuutin valotusta 6" f8 akrolla chromacorilla ja ilman. Hieman jäi sinistä isomman tähden reunaan kun optinen linja ei vielä onnistu suoraan. Kamera ASI 120 väri.
Celestron C14,

Tane

Kuvasin SW 152f8 akromaatilla ja chromacorilla Venusta ja Kuuta. Ei ollut dispersio korjainta ja jäi värejä mutta jos säät sallii niin koetan ensikerralla ZWO ADC:n kanssa. Kuussa ei näkynyt ylimääräisiä värejä...ainakaan paljoa. Kamera ASI 120 color. Viimeisenä Venus ilman chromacoria.
Celestron C14,

Tane

Kuvasin Venusta ZWO ADC korrektorilla, ilman korrektoria ja niin että korrektori oli väärinpäin. SW akromaatti, chromacor, 3x barlow ja ASI 120 värikamera. Jotain häiriötä pinnassa, seeingin värinä, liika kirkkaus? Siihen ensikerralla jos vielä sattuu selkeää... Chromacor ei ole ihan suorassa koska sama alareunan sininen näkyy tähtikuvissakin. Niissä tosin yläreunassa koska ADC korrektori näyttää käänteisenä.
Celestron C14,

Tane

Tämän illan Venus kuva. SW akro, ADC:tä en käyttänyt. Lisälasista chromacorin kanssa ei tunnu olevan hyötyä.
Celestron C14,

Tane

 Liika sininen väri tähden toiselta reunalta katosi kun sain chromacorin suoraksin tarkennuslaitteen putken sisällä. Putken sisämitta on 52mm ja chromacorin ulkohalkaisija 48mm. Väliin mahtui noin 2mm vahvuinen muovi rullalle kierrettynä ja joka ei aiheuta lämpölaajenemisvaurioita. Tarkentimen kolmen ruuvin keskitykselläkin tähän asti oli ollut 5mm heitto sivusuunnassa objektiivin keskipisteeseen 1200mm polttovälilä. Myös visuaalikatselussa sivusuunnan haamukuva katosi. Sekä ylimääräinen väri kentän keskeltä ja se riittää jo planeetan tarkkailuun. Kohta viisi vuotta sitten saamastani ensimmäisestä chromacorista asti nuo ovat vaivanneet. Se on kuten laitteen kehittäjä sen sanoi: Käyttäjä itse on isoin este jos laite ei toimi.
Kiinalaisen tarkennuslaitteen kolmenkaan ruuvin keskitys ei riitä.
Celestron C14,

Lithos

Saako noita enää ostettua muuten kuin käytettynä= kuvan laatu on minun mielestäni todella hyvä tuon kanssa.
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

Tane

 Käytettyinä enää. Valmistaja möi viimeisiä jo yli kymmenen vuotta sitten 7" ja isompien akromaattien itse rakentelijoille. Lasi oli neuvostoliiton ajoilta ylimääräiseksi jäänyttä eikä kuulema kannata uutta valmistaa.

Kuvasin Venusta taas ja ADC korjain ehkä auttoi hienoisesti kun tajusin että vivut oltava eri asennossa kuin tavallisella linssiputkella. Mutta  toi esiin alkuperäistä violettia jota taas pelkällä barlowilla kuvatessa ei juurikaan näy.

Visuaalisesti katsottuna, nyt kun chromacor oli ensikertaa oikeasti suorassa tarkennuslaitteen putkessa niin 6 mm ortho okulaarilla ja 200x suurennoksella en kentän keskelle asetetussa kohteessa havainnut vääriä värejä tai haamukuvia. Ja kun muistaa sen alkuperäisen tämän kokoisenkin akromaatin sinivioletti halon noin kirkkaalla kohteella tai haloa pienentävien ja kontrastia parantavien suotimien luoman kellertävän sävyn.
Celestron C14,