Objektiivin valinta tähtikuvaukseen

Aloittaja wm-x, 03.02.2015, 22:37:34

« edellinen - seuraava »

wm-x

Eli etsin keskivälin teleä kameralle, 100-200mm. Muutamia vanhoja  löytyisi alle 100e hintaa. Panagor 135mm f 2.5 ja tamronin adaptall 105mm f2.8 olisi nyt ainakin myynnissä.

Kannattaako panostaa uudempaan optiikkaan 200-500e vai lähteä kokeilemaan noilla edullisemmilla, mutta kuitenkin valovoimaisilla linsseillä?

Puhtaasti tähtikuvaukseen tarkoitus ottaa käyttöön. Kamerana nikonin 5200, eli croppikennoinen.

lotari

Tähtikuvauksen voisi tavallaan jakaa kahteen laariin:
   1. Maisemallisiin tähtikuviin
   2. Yksityiskohtiin taivaalta

Näistä ensimmäistä vaihtoehtoa, maisemallisia tähtikuvia, kuvataan useimmiten laajakulmaisilla objektiiveja. Toki pidemmilläkin linsseillä niitä voi ottaa, mutta useimmiten yläraja asettuu jonnekin 50 - 100 millimetrin välille.

Tällaisia kuvia voi ottaa kohtuu yksinkertaisesti jo ilman seurantalaitettakin, erityisesti uudemmilla kameroilla joiden käyttökelpoinen herkkyysalue saattaa riittää jopa viisinumeroisille ISO-luvuille. Seuranta ei siis ole välttämätöntä, mutta suuri apu kuitenkin, erityisesti polttovälialueen yläpäässä.

Kakkosvaihtoehdon kuvat taasen ovat teknisesti haastavampia sillä niiden pieni kuvakulma käytännössä pakottaa käyttämään seurantaa kaikkien paitsi kirkkaimpien kohteiden kanssa.

Seurannassa on tosin se hyvä puoli että jos siihen panostaa vähääkään enempää, voi se mahdollistaa hyvinkin pitkät valotukset ilman tähtien venymistä. Se taas tarkoittaa sitä että halvemmistakin linsseistä voi tulla käyttökelpoisia aukon parin himmentämisen jälkeen.

Eli jos on tarkoitus kuvata tiukempia rajauksia taivaalta, kannattaa ensin panostaa seurantaan, vasta sitten linsseihin. Parhaimmallakaan linssillä ei tee mitään jos huono tai olematon seuranta pakottaa pitämään valotukset liian lyhyinä. Käänteisesti taas hyvällä seurannalla muutamankin kympin teleratkaisu voi tarjota kuvia joista vielä parikymmentä vuotta sitten voitiin vain haaveilla harrastelijapiireissä.

En ole mikään F-bajonetin asiantuntija, mutta ymmärtääkseni 180/2.8 ED Nikkor  (ilmeisesti ai-s? ja nimenomaan ED-malli, ei sitä edeltävä joka soveltuu paremmin potretteihin kuin tähtikuviin) on kohtuullisen hintaisista linsseistä paremmasta päästä. Ebayssa halvimmat ovat menneet kaupaksi 150 - 200 eurolla postikuluineenkin, joten ihan uskomattomista summista ei tarvitse luopua päästäkseen kunnon kuvanlaadun makuun.

Tuolla on jotain tekstiä linssistä (englanniksi):
http://www.astropix.com/HTML/I_ASTROP/EQ_TESTS/NIKON_180MM.HTM

JKyytinen

Jos hankit uuden, Samyangin äskettäin julkaisema 135mm f/2 on varmasti paras hinta-laatu-suhteelta. MF-laseilla on helpompi tarkentaa ja Samyangien laatu on usein ollut huikea siihen nähden, että hintaa on vain jonkin verran yli 300€.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

Mistä löydät tuota samyangin 135mm alle 400e?

Tuo nikonin 180mm ed vaikuttaa mielenkiintoiselle! 269 joutuu vaan siitäkin pulittamaan ainakin suomesta halvimmillaan. Ebayssäkään ei näytä hyväkuntoista olevan halvemmalla kuin 250....

JKyytinen

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 04.02.2015, 12:53:50
Mistä löydät tuota samyangin 135mm alle 400e?
Tuo näköjään on Samylta kalleimpia putkia, silti hinta-laatusuhde pitäisi olla erittäin hyvä.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

#5
Näköjään postiin tullut panagor 135mm f2.8. Kameratorilta 39e, kun oli alennuksessa. Kironin valmistama linssi pitäisi olla, saa nähdä mitä tekee täydellä aukolla. Huvikseen ostin kun halvalla sain, ei sitä tiedä jos hyvä yksilö sattuu olemaan.

Vieläkin tuo 180mm nikkor ed hakusessa, jotain oli vain saatava tähän hätään.

wm-x

Nyt on testailtu panagorin linssiä. Täydellä aukolla vinjetoi jonkun verran, mutta varmasti kalibroinnilla korjattavissa. Itse kuva on terävä ja vääristymiä ei tullut ainakaan tiiliseinä testissä esille. Linssi painaa yllättävän paljon. Tarkennus on jämäkkä, ääretön menee hieman yli niinkuin tyypillistä.

Ei varmasti mikään ihmeellinen linssi, mutta hintalaatu suhde kohdillaan. Saa nähdä miten toimii taivaan kuvauksessa.

wm-x

Ei taida panagor soveltua tähtikuvaukseen. Kirkkaiden tähtien ympärille tuli sumuiset rinkulat, vaikka miten tarkensi niin eivät hävinneet.

Tämä taitaa olla objektiivin ominaisuus, eikä siihen löydy korjausta?

mistral

#8
Lainaus käyttäjältä: wm-x - 15.02.2015, 10:54:20
Ei taida panagor soveltua tähtikuvaukseen. Kirkkaiden tähtien ympärille tuli sumuiset rinkulat, vaikka miten tarkensi niin eivät hävinneet.

Tämä taitaa olla objektiivin ominaisuus, eikä siihen löydy korjausta?

Saattaa johtua myös liian kosteasta ilmasta linssien välissä, tämä vain arvailua. Sen voisi varmistaa kuvaamalla heti kun on otettu sisältä kun kylmyys ei vielä ole ehtinyt nostaa putken sisällä olevaa suhteellista kosteutta korkeaksi. Toki terävyys on huono lämpimällä putkella ilmavirtausten vuoksi mutta jos ne rinkulat ei näkyisi.

Olen miettinyt kosteusongelmaa ennenkin ja tullut siihen tulokseen että viemällä optiikka ulos kovaan pakkaseen ja vaikka 2-4 tunnin kuluttua tuomalla sisälle, voisi ilma kuivua hivenen. Eli idea on se kun ilma optiikassa jäähtyy, menee se pienempään tilavuuteen ja näin vetää pakkaskuivaa korvausilmaa sisälle. Kun se viedään sisälle, puhaltaa se ilman laajetessa ylimäärän ulos ja toivon mukaan kosteusprosentti olisi pudonnut hivenen.

Teknofokuksellahan on alipainekammio jossa tehokkaasti saadaan optiikka kuivattua. En tiedä minkä kokoinen putki siihen mahtuu ja mitä maksaa mutta sekin voi olla yksi ratkaisu.

wm-x

Kiitos vinkistä. Pitää kokeilla vielä muutamaan otteeseen tuota. Muuten näytti hyvälle kuva mutta nuo kirkkaimmat tähdet oli udun peitossa.

mistral

Just äsken välähti yksi idea. Ottaa pölynimurin ulos pakkaseen imee objektiivia vaikka 10 minuuttia. Joku sovite vaan pitäisi tehdä imuletkuun. Jos vaikka saisi 10 kuutiosenttiä ilmaa vaihettua linssistöön, se voisi auttaa. Tietysti jos on isommat välykset linsseissä, vaihtuu ilma jo muutamassa sekunnissa.

Tässä on hyvä huomioida riski, jos mekaniikassa on vaseliinia ja joku hitunen joutuu linssille.

wm-x

Tänään otettu kuva: ei enää niin isoja rinkuloita tähtien ympärillä. Mutta reunapiirto on kyllä aika kaameaa. Tässä P-Amerikka sumusta yksi 30sec otos täydellä aukolla.

Edit: Vinjetoinnin korjaus vähän korostetusti että sai tuon reunapiirron näkyviin


kurja

ihan kohtuulliseltahan tuo näyttää, on ainakin hintansa väärti ;)

Meade-mad

Kannattaisiko kokeilla pientä himmennystä vaikka aukon 5,6 kieppeille?
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

wm-x

Nyt sain sen nikonin 180mm f2.8 ed ai-s. Vanhahko linssi mutta pitäisi olla oikein asiallinen tähän tarkoitukseen. 160e postien kanssa maksoin.