Tähtikuvauksen voisi tavallaan jakaa kahteen laariin:
1. Maisemallisiin tähtikuviin
2. Yksityiskohtiin taivaalta
Näistä ensimmäistä vaihtoehtoa, maisemallisia tähtikuvia, kuvataan useimmiten laajakulmaisilla objektiiveja. Toki pidemmilläkin linsseillä niitä voi ottaa, mutta useimmiten yläraja asettuu jonnekin 50 - 100 millimetrin välille.
Tällaisia kuvia voi ottaa kohtuu yksinkertaisesti jo ilman seurantalaitettakin, erityisesti uudemmilla kameroilla joiden käyttökelpoinen herkkyysalue saattaa riittää jopa viisinumeroisille ISO-luvuille. Seuranta ei siis ole välttämätöntä, mutta suuri apu kuitenkin, erityisesti polttovälialueen yläpäässä.
Kakkosvaihtoehdon kuvat taasen ovat teknisesti haastavampia sillä niiden pieni kuvakulma käytännössä pakottaa käyttämään seurantaa kaikkien paitsi kirkkaimpien kohteiden kanssa.
Seurannassa on tosin se hyvä puoli että jos siihen panostaa vähääkään enempää, voi se mahdollistaa hyvinkin pitkät valotukset ilman tähtien venymistä. Se taas tarkoittaa sitä että halvemmistakin linsseistä voi tulla käyttökelpoisia aukon parin himmentämisen jälkeen.
Eli jos on tarkoitus kuvata tiukempia rajauksia taivaalta, kannattaa ensin panostaa seurantaan, vasta sitten linsseihin. Parhaimmallakaan linssillä ei tee mitään jos huono tai olematon seuranta pakottaa pitämään valotukset liian lyhyinä. Käänteisesti taas hyvällä seurannalla muutamankin kympin teleratkaisu voi tarjota kuvia joista vielä parikymmentä vuotta sitten voitiin vain haaveilla harrastelijapiireissä.
En ole mikään F-bajonetin asiantuntija, mutta ymmärtääkseni
180/2.8 ED Nikkor (ilmeisesti
ai-s? ja nimenomaan ED-malli, ei sitä edeltävä joka soveltuu paremmin potretteihin kuin tähtikuviin) on kohtuullisen hintaisista linsseistä paremmasta päästä. Ebayssa halvimmat ovat menneet kaupaksi 150 - 200 eurolla postikuluineenkin, joten ihan uskomattomista summista ei tarvitse luopua päästäkseen kunnon kuvanlaadun makuun.
Tuolla on jotain tekstiä linssistä (englanniksi):
http://www.astropix.com/HTML/I_ASTROP/EQ_TESTS/NIKON_180MM.HTM
