Pokkarikuvaajille uusia ulottuvuuksia CHDK-softalla

Aloittaja Vesa Kankare, 15.07.2007, 15:41:52

« edellinen - seuraava »

Timo Kantola

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 23.12.2008, 16:29:30
Itse olen himoinnut systeemiä, jolla pokkarin liikkeentunnistusta voisi käyttää järkkärin laukaisemiseen niin voittaisi kuvanlaadussa ja käytettävyydessä. Kamerasta on vain paha saada laukaisusignaaleja pihalle. Varteenotettavin vaihtoehto on käyttää pokkarin tarkennusapuvaloa signaalina ja oikosulkea siihen liimatun fototransistorin jalat, jotka sitten on kiinnitetty järkkärin lankalaukaisinporttiin. Toinen vaihtoehto on käyttää ihan normaalia orjakennoa ja yhdistää sen pc-sync liitin lankalaukaisinporttiin. Taisin vaan saada kiinasta valmiiksi hajonneen orjakennon. No, kesään on vielä aikaa. :)
Itselläni ei oikein taidot riitä, mutta kesällä ajattelin että salamakuvaukseen vois käyttää radiota pitkillä aalloilla - jossain 1500 Khz kieppeillä salamat kuuluu kaukaakin voimakkaana räsähdyksenä. Tuota äänisingaalia vois käyttää transistorin tai optoerottimen kautta kameran laukaisuun. Hutikuteja varmaan tulee enempi, pienellä harjottelulla saa varmaan vahvistukset säädettyä siten että ei laukase satojen kilometrien päässä olevista salamoista, ja ajotus olis vielläkin nopeampi  verrattuna  liikkeentunnistukseen.

Kaupallinen salamalaukasija - olisko helpompi käsitellä, kun kahden kameran systeemiä.
http://www.lightningtrigger.com/

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 23.12.2008, 16:29:30
Tuosta tarkennusapuvalosta tuli muuten vielä mieleen, että CHDK:n on ylipäänsä mahdollistanut se, että kameroiden firmikset on saatu ongittua kamerasta ulos ihmeteltäviksi. Niissä malleissa joissa ei ole vain saatu yksinkertaisesti dumpattua firmistä muistikortille, on firmiksen data ohjattu tarkennusapuvalolle ja nauhoitettu äänikortin mikrofoniliitäntään johtavalla fotodiodilla, ja sitten tulkattu takaisin binäärimuotoon tietokoneella. ;) Ei ole mitään turhia kavereita.

En epäile hetkeäkään!
Timo Kantola

Julius

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 23.12.2008, 17:13:42
Itselläni ei oikein taidot riitä, mutta kesällä ajattelin että salamakuvaukseen vois käyttää radiota pitkillä aalloilla - jossain 1500 Khz kieppeillä salamat kuuluu kaukaakin voimakkaana räsähdyksenä.

http://oh3ne.ham.fi/wiki/index.php/Salamalaskuri

Tuossa linkissä on aika helpporakenteinen anturi. Antenniksi voisi
ehkä käydä myös pitkän ferriititangon ympärille kietaistu kela, jolla
saisi tarvittaessa suuntaavuuttakin aikaiseksi.

Timo Kantola

Onkohan kukaan foorumilaisista saanut Timelapse kuvausta toimimaan?
http://chdk.setepontos.com/index.php/topic,1145.msg11090.html#msg11090

Ongelmana minulle on skriptin lataaminen kameraan - skripti on tekstimuodossa listattuna eikä valmiina pakettina  - heti tuli seinä vastaan  :angry:

Tarvitaan rautalangasta väännettyä ohjetta - kiitos!
Timo Kantola

Lauri Kangas

Kopioi foorumilta skriptinpätkä vaikka tekstieditoriin, tallenna nimellä "jotain.bas" ja siirrä muistikortille chdk/scripts -kansioon. Sen jälkeen se näkyy kamerassa chdk:n scripts-osiossa (<alt>-moodissa set-nappia painamalla pääsee nopeasti).

Suosittelen lämpimästi jotain accurate intervalometer -tyyppistä timelapseskriptiä, jotka katsovat kameran kellosta milloin kuvat pitää ottaa. Tyhmemmät skriptit odottavat vain vakioajan kuvien välillä, mutteivät tiedä lainkaan kauanko kuvan otossa kestää. Silloin esim. viiden sekunnin väliajan saavuttamiseksi pitää asettaa skriptiin väliajaksi jotain 2 ja 3 sekunnin väliltä.

risto1

Ixus70 digi II & dgi III  tarkoitettu  timelaps  skripti  pelittää Ixus55 `ssa .
Risto

white velho

Ei kenellään sattuisi olemaan tietoa mistä sais ladattua jonkinlaisen manuaalin ohjelman käytöstä txt-muodossa. Olisi käyttöä kun ei tajua jotain juttua ja eikä ole tietokonetta lähellä, niin saisi katsottua vain kameran tekstinlukijalla miten asiat on.

TähtiJussi

#36
Minäkin latasin CHDK:n. Käynnistin kameran ja yritin muutta valoitusta mutta se pysyi yhä 15 sek. Kamerani on tuo A610. Tein ohjeiden mukaan. Tarviiko kamerassa jostain laittaa jotain muuta vielä?

Edit: Jotakin alkaa löytyä... Ainakin suomenkieliseksi tämän sain ja jotain asetuksia löytyy. Mitä teillä on asetettu kuvausasetuksiin?
2. lisäys: Poistin tuon kortilta ja latasin uudestaan, mutta suljinnopeus pysyy edelleen 15 sek.
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

white velho

Lainaus käyttäjältä: TähtiJussi - 17.06.2009, 21:57:04
Minäkin latasin CHDK:n. Käynnistin kameran ja yritin muutta valoitusta mutta se pysyi yhä 15 sek. Kamerani on tuo A610. Tein ohjeiden mukaan. Tarviiko kamerassa jostain laittaa jotain muuta vielä?

Edit: Jotakin alkaa löytyä... Ainakin suomenkieliseksi tämän sain ja jotain asetuksia löytyy. Mitä teillä on asetettu kuvausasetuksiin?
2. lisäys: Poistin tuon kortilta ja latasin uudestaan, mutta suljinnopeus pysyy edelleen 15 sek.

Tuon suljin nopeus -arvon alapuolella on arvon kerroin, tähän pitää laitta 1 niin homma alkaa pelittää.

TähtiJussi

Juu. Päivällä testailin ja totesin että oli sama juttu kuin Kaizulla. Nyt toimii  :laugh:
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

TähtiJussi

Minulla on ongelma kamerani kanssa, kun en saa CHDK:ssa manuaalista tarkennusta toimimaan... Mikä avuksi?
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

Lauri Kangas

Mitä yrität ja millä tavalla toimimattomuus ilmenee? Jotta subject distance overriding toimisi, on kameran oman MF-tilan oltava päällä.

TähtiJussi

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 13.08.2009, 21:34:12
Jotta subject distance overriding toimisi, on kameran oman MF-tilan oltava päällä.
Kiitos. En tiennyt että MF on oltava päällä.
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

white velho

Nyt olis ongelma :huh:: card tricks ei suostu laittamaan 8gb:n korttia buutattavaksi (make bootable). Valittaa että ei pysty tekemaan tätä yli 4 gb:n korteille. Kysymys onkin voiko chdk:ta käynnistää muulla tavoin, kuin tällä "autobuuttauksella", esim painamalla jotain näppäinyhdistelmää. Kamera on power shot A720 IS. Ikävää että ie toimi kun pitäisi saada otettua dng- kuvia m31:stä, mutta ei tuohon 2 gb:n kortille noita mahdu kuin vaivaiset 60 :cry:.

Lauri Kangas

Normaalisti CHDK ladataan käynnistämällä kamera playback-tilassa ja valitsemalla valikosta "Firmware Update". Tämän jälkeen softa pysyy ladattuna niin kauan kun kamera on päällä. On kouralilnen kameroita joilla on pakko käyttää autoboottia, en muista onko 720 yksi niistä.

white velho

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 24.08.2009, 19:18:35
Normaalisti CHDK ladataan käynnistämällä kamera playback-tilassa ja valitsemalla valikosta "Firmware Update". Tämän jälkeen softa pysyy ladattuna niin kauan kun kamera on päällä. On kouralilnen kameroita joilla on pakko käyttää autoboottia, en muista onko 720 yksi niistä.

Sain toimimaantuolla firm update systeemillä. :cheesy: .Kiitoksia oikein paljon! Illan kuvaussessio on pelastettu! :grin: