Kirjoittaja Aihe: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja  (Luettu 42635 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« : 15-07-2007, 09:39:11 »
Tervehdys.
Minulla on jo jonkin aikaa kytenyt ajatus oman tähtiyksiön rakentamisesta. Tavoitteeksi asetin kolme perusasiaa:
1. Kiinteä paikka
    - ei tarvitse kanniskella tavaroita edes`takaisin ja kolkutella ovissa
    - vempeleet ovat suojassa vedeltä ja lumelta

2. Jalusta ja putket valmiina seuraavaa sessiota varten
    - mahdollisimman vähän rakentelua
    - jalustan perusasetukset säilyvät
    - ei tarvitse jäähdytellä

3. Kohtuulliset kustannukset
    - budjetti n. 500€

Paikaksi tuli liuskekivillä päällystetty pihanurkkaus. Suunniteltu koko: 180x140 kork. 180.
Mallia mietin pitkään. Vaihtoehtoina olivat ns. simpukkamalli (MP:n aikaisempi) ja siirrettävä katto.
Valitsin jälkimmäisen.
Anoin naapuritaloyhtiöltä ison vaahteran kaatoa, joka pimensi näkymiä. Yllätyksekseni he suostuivat ehdolla, että minä kaadan ja korjaan risut. No sehän sopi. Sain täydennystä takkapuupinoon samalla.

Ensimmäiseksi oli jalustan betonipilarin valu.
{alt}
Maa on hiekkapitoinen, joten kaivoin 250x700mm ilmastointiputken maahan. Pohjalle junttasin aidan rautajalan, jonka yläpää jäi betonin sisään. Kivetyksen alapuolelle n. 15 cm sijoitin routasuojalevyn 1 m2.
Pilarin yläpäähän tein lautapaloista shapluunan putkijalustan kiinnittämiseksi 12x150 mm pulteiilla.
Myös muoviputken sijoitin pilarin keskelle, jos sitä tarvittaisiin.


 
Tuomo Repo

Poissa PetriKe

  • Ryhmäaktiivit
  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 1633
    • Petri Kehusmaa Astroblog
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #1 : 15-07-2007, 14:14:56 »
Hyvän näköinen alku. Tsemppiä rakentamiseen !

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #2 : 15-07-2007, 17:14:11 »
Kiitos Petri.
On mielenkiintoista rakentaa, kun yksityiskohtia ratkeaa vasta työn edistyttyä. Kun käyttää vain ruuveja, niin voi helposti purkaa jonkin kohdan, jos menee pieleen ja tehdä uudestaan.
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #3 : 16-07-2007, 11:22:10 »
No niin jatkotoimenpiteitä.
Lattia tuli piharitilöistä ja alla on routasuojalevy koko alalla. Runko on 48x48 puutavaraa. Kattotuolit tuli 45x40 rimasta. Seinäpanelit 12x90 panelista, jota meni kaiken kaikkiaan 6 kpl 10x2 m nippua, sopivia henkilöautokuljetukseen.
Putkijalustan valoin täyteen betonia ja siitä tuli huomattavasti tukevampi. Pienet värinät hävisi sen tien.

{alt}
Tuomo Repo

weskuli

  • Vieras
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #4 : 16-07-2007, 11:48:44 »
Hienolta näyttää! Keittopistekin kätevästi heti vieressä.  :)

Hyvin pysyy vasara/ruuviväännin (akkuporakone?) tekijän käsissä. Tavoitteissasi mainitsemasi "mahdollisimman vähän rakentelua" taisi olla suhteellinen ilmaus. Tuon eteen on joutunut jo puuhastelemaan melkoisesti.

Runko on 48x48 puutavaraa. Kattotuolit tuli 45x40 rimasta. Seinäpanelit 12x90 panelista, jota meni kaiken kaikkiaan 6 kpl 10x2 m nippua, sopivia henkilöautokuljetukseen.

Nämä taitavat olla suurin yksittäinen momentti budjetissasi? Meni varmaan kymmeniä prosentteja siitä 500€ kokonaissummasta...?  :)


t. Vesa Korhonen

Poissa Poro

  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #5 : 16-07-2007, 14:05:40 »
Minkälainen avausmekanismi kattoon tulee?
Keskipalkki häiritsee mua jo kuvaa katsoessa?
Asuminen maapallolla on kallista, mutta sisältyyhän siihen matka auringon ympäri.
S-W Star Adventurer, Nikon D750, Celestron telephoto SCT 750 mm f/6, samyang 135 f/2, sigma 24 mm f/1.4
Juha Raitio

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #6 : 16-07-2007, 14:20:18 »
Mitä tarkoitat keskipalkilla, vai jalustaputkea?
Avausmekanismi paljastuu tässä lähipäivinä.
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #7 : 16-07-2007, 14:27:53 »
Vesalle vastaisin. Se rakentelun minimointi tarkoitti valmistelu- ym kytkentätöitä ryhdyttäessä kuvamaan tai havannoimaan. Käytin väärää termiä.
Tässä 10 km päässä on Helsingin kuuluisa Tattarisuo, josta löytyy kaiken viljan yrittäjää. Siellä on mm. kansan suussa tuttu "Köyhien Stokka". Sieltä löytyy erilaisia tarjouksia puutavarasta. Voi itse valita, mitä tarvitsee. Esim. paneli maksoi 0,48€/m.
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #8 : 16-07-2007, 18:44:32 »
Kiinteä pääty on valmis. Kattotuolin laudoitus menee tiiviisti päätyyn kiinni. Toinen pääty kulkee katon mukana {alt}
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #9 : 16-07-2007, 18:52:18 »
Kattorimat 22x50 mm. {alt}
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #10 : 16-07-2007, 18:58:40 »
Välillä pitää kokeilla, mahtuuko putki jalustalla katon alle. Hyvin näyttää olevan tilaa.{alt}
Tuomo Repo

Poissa Mikko Päivinen

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 605
    • M.P observatory CCD imaging.
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #11 : 16-07-2007, 19:49:32 »
 Hienoa jälkeä Tuomo! Kylläpäs se nousikin nopeasti.

Mikko
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #12 : 17-07-2007, 11:22:46 »
Niin tuo kattosysteemi.
 Siitä ei ollut minulla etukäteen tarkkaa kuvaa, miten sen tekisin.
Pistin kummallekin seinälle sisäpuolelle höylätyt 45x50 mm juoksut vaateriin. Sitten toisiin juoksuihin ruuvasin kiinni kuvan mukaiset rissat, kumpaankin puoleen 3 kpl. Muuten, ne ovat halvimmasta päästä, mutta tähän tarkoitukseen parhaasta päästä. Kaksihan niistä työtä tekee ja yksi huilaa Kaitsun mukaan, mutta talvella jos lunta kertyy katolle, niin saattaa kolmaskin joutua töihin. Nämä juoksut tuli kiinni katto-rakenteeseen, kattotuoleihini.
Rissat toimivat lähes äänettömästi ja katto siirtyy parin sormen voimalla kokonaan pois päältä ja takaisin katoksi. Onneksi jätin pari metriä tilaa mökin taakse 2 m juoksuille (katon pituus). Ulkojuoksuissakaan ei tarvitse olla mitään kouruja lunta keräämässä, vaan katon päätyyn ruuvasin sivuttaisrissat, jotka estävät katon putoamisen sivuille.
Sitten tuo katon kiinnittäminen paikoilleen.
Kuvassa näkyvällä "henkselikiristimellä" on kätevä kiristää katto päätyyn, niin ettei sade pääse sisälle.
Sellainen on molemmilla sivuilla ja toisessa päädyssä yksi pystysuunnassa, ettei tuuli vie kattoa.{alt}
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #13 : 18-07-2007, 09:52:59 »
Uritetut kattomuovit on paiikoillaan. Kate on edullinen, mutta muovikuplaruuvit maksaa maltaita, 1€/kpl. Minulla on kokemusta tuosta "aurinkokatteesta". Se on tukeva, kestää pakkasta ja lumi lähtee sujuvasti. Sisäkuva on "kohtalaisen" tilava. Leveyssuunnassa olisi voinut olla 10 cm lisää. Paikka oli vähän ahdas.
Nyt kun katto on paikallaan, niin voitaneen todeta 1. tavoitteen toteutuneen.
{alt}
« Viimeksi muokattu: 18-07-2007, 17:11:04 kirjoittanut tahkis »
Tuomo Repo

Poissa TuRe

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 995
Vs: TuRe- kuvaus- ja havaintosuoja
« Vastaus #14 : 18-07-2007, 12:43:08 »
Katto aukeaa kolmesta henkselikiristimestä, jonka jälkeen katon voi työntää kevyesti kokonaan pois päältä aisojen varaan. Aikaa menee ehkä 10s. Katon reunalistat ja nurkkalistat (höylätty 15x40mm) on maalattu Pika-Teholla. Kaikki puuosat on maalattu Valtti pohjustuksella ja ulkosivut lisäksi Valtti colorilla. Valtti pohjustus estää homehtumisen kosteissa olosuhteissa.
{alt}
« Viimeksi muokattu: 18-07-2007, 17:11:38 kirjoittanut tahkis »
Tuomo Repo