Sään seurantaa 2014

Aloittaja MarkoM, 01.01.2014, 10:42:33

« edellinen - seuraava »

JiiHoo

Lainaus käyttäjältä: Hypocrite - 06.03.2014, 21:12:02
(Hmh, upotin tähän aiemmin ruutukaappauksen Ilmatieteen laitoksen sivuilta, enkä älynnyt ettei se ole sallittua. Sori!)

Nyt näyttäisi siltä, että la-su yöstä alkaen olisi kuutena yönä Kotkassa selkeää. Tosin niinpä se piti olla tälläkin viikolla parina yönä, mutta kummasti noita pilviä kerääntyy. Elän silti toivossa.

Sama toivon itsekin, ennusteet ainakin näyttävät lupaavilta myös Pirkkalan suunnalla. Tässä on saanut aivan tarpeeksi tuijotella taivalle ja odotella kirkkaita kelejä. Tietysti piti tulla tälläinen talvi kun viimein päätin ostaa kunnon varusteet kuvaamista varten; joko taivas paksussa pilvessä tai sitten on niin juuttaan kovat pakkaset että ei kärsi paljoa ulkona olla. Jälkimmäinen on tietysti hieman asennekysymys...  :azn:

Tane

#46
 Niin se on että tulee pilvinen talvi kun hommaa kunnon kaluston...Itselläni oli toissa syksynä uutta roipetta; 160 apo, 40 kiloa kantava jalusta ja 12 tuuman newton. Kuinka kävi? Melkein neljä kuukautta niin sankassa pilvessä ettei viiteenkymmeneen vuoteen löytynyt kunnon vertailukohtaa...Turhan vankka kalusto kyllä oli.
Se vaan nyt sattuu olemaan että Suomessa kelit vaihtelee  eikä noudata toiveita. Elin lapsuuden maanviljely seuduilla, säät määräsi elämää. Aina oli kato tai liian runsas sato...
Se Kotkan selkeä jakso olisi jo jotain...Lounais-Suomeen näyttäisi yltävän yksi kunnon selkeä yö lauantain ja sunnuntain välille. Kuu alkaakin olla taas sopivasti hollilla...
Celestron C14,

MarttiM

Ainakin Itä-Uudellamaalla asuvat voivat unohtaa tähtien tarkkailun maaliskuun jälkipuoliskolta pahimmillaan ensi syksyyn asti, sillä tein juuri kaupat ylihintaisesta okulaarista.  :realmad: Kohta sitä meikäläinen elää kuukausia harvinaisen tiiviin pilvirintaman alla puuroa  syöden ja vesijohtovettä juoden.   :rotfl:
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

Timi

No ei oo tänä talavena kamera paljon kulunu, ei niin huonnoo ettei jottain hyvveeki.  :wink:

SeKe

Ivalossa oli paikoin jopa puolipilvistä.Kuu ja Jupiter erottuivat vain vaivoin.

VeskuP

Tänään olisi ilmeisesti luvassa kirkas ilta/yö tänne Itä-Uudellemaalle, ainakin ennusteen mukaan... Odotukset taas korkealla, mutta tietysti kuu on melkein puolessa vaiheessa :realmad:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

JiiHoo

Kasasin juuri kuvauskaluston iltaa varten valmiiksi, joten nyt vaan täytyy toivoa entistä enemmän että taivaalla olevat pilvet häviävät ja tuuli tyyntyy. Ennusteiden perusteella pilviä alkaa taas kerääntymään ennen puoltayötä, joten tehollista peliaikaa ei jää kovin paljoa. Ja siitäkin menee suuri osa jalustan suuntaamiseen. Sais ees parin kolmen tunnin edestä valotuksia kasaan...

RL

#52

SeKe

Huomiseksi ja ylihuomiseksi näyttäisi tulevan kirkasta. No katsotaan. :laugh:

RL

#54

VeskuP

Hyvältä näyttää keli iltaa ajatellen ainakin täällä Porvoossa. Mars on tähtäimessä tänään...
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

JKyytinen

Tietenkin hyvät kelit alkavat kunnolla nyt, kun taivas pimenee niin myöhään, ettei joka ilta jaksa ulos mennä
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

MarttiM

Lainaus käyttäjältä: VeskuP - 09.04.2014, 17:15:56
Hyvältä näyttää keli iltaa ajatellen ainakin täällä Porvoossa. Mars on tähtäimessä tänään...

Eilisiltana oli Itä-Uudellamaalla, huolimatta joistakin pilviryhmistä, yllättävän hyvä näkyvyys. Muiden muassa Jupiter näkyi majesteetillisen upeasti jopa 150-kertaisella suurennuksella.
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

kommo

Kollimointi viimeistelty ja kaikki optiikka ulkona jäähtymässä, taivas pilvetön  :azn:
Skyliner 200
TeleVue 2" Powermate 4x
EOS 600D

Tane

 On se sanottava että vaikka tähtien näkymisestä ei näin keskikesällä niin väliä ole niin on nämä tuon Auringonkin suhteen huonoimmat havaintokelit vuosiin...En todellakaan muista koska viimeksi tällaista, ehkä 1998 se sadekesä vähän oli vastaava.
Celestron C14,