Jos oletetaan että tuo on se syy, voidaan kysyä kumpi tuli ensin, 1) kaava jossa divergointi tapahtuu vai 2) ajan pysähtymisen postulointi?
Ensin tulee kaava, eli Einsteinin kenttäyhtälö, joka ratkaistaan sopivassa monistossa eli kaarevassa aika-avaruudessa annetulle massaenergian jakaumalle. Ratkaisut on siis näitä Schwarzschild, Kerr, Nordström, .. ja niitä siis kutsutaan metriikoiksi, mutta voitaisiin sanoa vaikka "kaareutumisen kuvauksiksi" tms. Kaikki on 4D, ja periaatteessa muuten samanlaisia kuin erikoisen suhteellisuuden Minkowskin avaruus, mutta taipuvia. Minkowski on tasainen.
Ehkä syytä huomauttaa, että Kerr ei ole mikään "kokeillaan toisenlaista kun ei tykätty ton schwarzschin tarinasta", vaan se on tietynlaisen (pyörivän) aukon ratkaisu. Lista tärkeimmistä
löytyy wikipediasta. Wikipediassa sanotaan välillä että joku metriikka ois _mustan aukon_ ratkaisu, mutta jos olen oikein ymmärtänyt niin kaikki kyllä kuvaa yleisemminkin pallosymmetrisiä kohteita, siis myös tähtiä ja planeettoja.
Eli ensin on "kenttä", ja kentän kummallisuutta tarkasteltaessa todetaan että siinä kohtaa lorentzin tekijä (sehän on katottu jo monesti) divergoi, mikä tarkoittaa ääretöntä aikadilataatiota, ääretöntä pituuskontraktiota ja ääretöntä punasiirtymää. Nämä ei ole mitään postulaatteja, vaan suoria tuloksia ratkaisusta.
Eli jos 2) Schwarzschild postuloinut ajan pysähtymisen massan pakonopeuteen eikä fotonin pakonopeuteen ja sille perustalle on rakennettu kaava josta olet tehnyt taulukon.
Ei ole mitään muita postulaatteja kuin suhteellisuusteorian postulaatit (nekin on käyty jo monesti, onko mielessä?). Jotain punasiirtymäkaavaa tms. ei mitenkään erityisesti "rakenneta", vaan se on ... mitenköhän tämä sanotaan. Se seuraa automaattisesti valitusta matemaattisesta tarkastelusta. On ikään kuin niin, että sille metriikalle voi esittää kysymyksiä. Voidaan antaa vähän lähtöoletuksia, ja sitten kysyä että mitäs tästä seuraa. Ja sitten seuraa esimerkiksi kaava, joka kertoo punasiirtymän suuruuden etäisyyden funktiona.
Nythän fotoni kesytetään tuolla postuloinnilla samalle viivalle kuin massa.
Ei postulointia.
Jos postulointi asetettaisiin singulariteettiin,
Ei postuloida! Postulaatit on totta puhuen yksi fyysikoiden eniten inhoamista asioista :-D Niiden määrä pyritään pitämään niin vähäisenä kuin ikinä mahdollista.
Postulaatti tarkoittaa perustelematonta lähtöoletusta.
taulukko divergoisi vasta siellä. En tiedä onko sellainen kaava mahdollista rakentaa, jos ei, silloin koko idea romahtaa.
On kyllä ikävä aina joutua sanomaan ei :-D
Monistot on sen verran moneen taipuvia, ja yleinen suhteellisuusteoria jolla niitä taivutellaan oikeasti niin yleinen, että aivan hyvin voisin kuvitella niistä löytyvän ratkaisun, joka täyttää melkeinpä mitkä tahansa vaatimukset keksitkään! Sillä vaan tuskin olisi fysikaalista vastinetta (havaintojen valossa).
