Sky Watcher (400P) Flextuben kollimointi

Aloittaja Ari Haavisto, 22.07.2013, 01:50:41

« edellinen - seuraava »

Ari Haavisto

Päätin tehdä putkelleni kesähuollon yhteydessä kollimoinnin pitkän kaavan mukaan. Pätenee aika pitkälle kaikenkokoisiin flextube-putkiin.

Flextubessahan "UTA", Upper Tube Assembly, eli apupeilin ja fokuserin + etsinputken sisältävä yläboxi keikkuu kolmen putken varassa erillään varsinaisesta putkesta ja on zoomattavissa sisään kuljetusmittojen pienentämiseksi:


Ensimmäiseksi päätin tarkistaa, miten oikeassa linjassa UTA on putkeen nähden. Tätä varten purin apupeilin pitimineen irti spiderista. Eli ensin kolme apupeilin säätöruuvia (kuusiokolo) löysälle ja sitten keskiruuvi (ristipää) auki toisella kädellä apupeiliä kiinni pitäen. Keskiruuvilla on kierrejousi spiderin keskikappaleen ja apupeilin pitimen välissä joka tässä vaiheessa helposti putoaa.


Tässä vaiheessa totesin peilin olevan liimattu pitimeensä epäkeskeisesti siten, että oikea offset (minulla reilu 5mm suuntaansa) toteutuu kun pidin on keskellä putkea. Niinpä seuraavaksi mittailin ja säätelin spiderin niin, että sen keskikappaleen reikä johon apupeilin pidikkeen keskiruuvi tulee, oli keskellä putkea. Tämä olikin ennestään kolmen millin sisään oikein.

Seuraavaksi tarkistamaan UTAn suuntaus. Silmämääräisesti UTA on suunnilleen kohdillaan itse putkeen nähden, mutta onko se kenties kallellaan? Asetin vesivaa'an UTAn suuaukolle poikittain ja sen päälle laserkollimaattorin suulleen siten, että säde juuri pääsi vesivaa'an rungon ohitse kohti pääpeiliä. Siirtelin vesivaakaa, kunnes säde osui spiderin keskiruuvin reiästä. Nyt säde osoitti UTAn pään keskiakselin suunnan ja sen pitäisi osoittaa pääpeilin keskimerkkiin:


Minulla säde osoitti keskimerkistä sivuun noin 4 senttiä. Toistin mittauksen käännellen vesivaakaa eri asentoihin ja myös toisella vesivaa'alla varmistaakseni tuloksen todellisuuden. Tällä tavalla tehty mittaus kun on altis virheille. Tulos toistui joka kerta. Siispä säätämään. Löysäsin kahta UTAa pitelevää putkea kiinnikkeistään ja liu'utin sisäänpäin kunnes säde osoitti peilin keskimerkkiin. Tarvittava säätö oli toiselle putkelle n. 3mm ja toiselle puolet siitä. Putken päässä on kierteellä kiinni toppari, jota vasten putki vedetään ääriasentoonsa putki havaintokuntoon laitettaessa. Kuvassa näkyy toppari pari milliä irti pidikkeestään. Kirkas pallopäinen pikku tanko on se, jolla putki kiristetään paikalleen. Nyt siis ollaan truss-tankojen alapäässä. Yläpäässä ei ole säätöä, vain kiristystulpat jotka saattavat tehtaan jäljiltä pakkasella löystyä ja siis kireys tarkistettava:


Kun oikea säätö oli löytynyt, ruuvasin topparin pihdeillä irti ja laitoin toiseen 24mm prikan, jonka keskireikä on putkelle sopiva n. 25,5mm ja paksuus 3mm. Toiseen putkeen tarvittiin 1,5mm ja siihen sopi tuumainen hydrauliliittimen usit-tiiviste (kellertävä):.


Nyt jatkossa UTA on oikeassa asennossa kun putket vetää ääriasentoonsa toppareita vasten. Ja nyt säde osui peilin keskimerkkiin:


Seuraavaksi sitten piti varmistaa fokuserin suuntaus. Nyt laitoin laserkollimaattorin fokuseriin ja mittasin säteen etäisyyden mitalla UTAn etureunasta sekä fokuserin puolella, että putken vastapuolella. Olivat samat. Kuvassa laitoin säteen kohdalle photarissa täplän.


Sitten vielä piti varmistaa, että fokuseri on toiseenkin suuntaan kohtisuorassa. Katsoin jonkun matkan päästä putken edestä spiderin keskireiän läpi niin, että sen läpi näkyi keskeisesti pääpeilin keskimerkki, eli katsoin suoraan pitkin putken keskilinjaa. Lasersäteen pitäisi nyt osua tuolle linjalle. Laitoin käden spiderin taakse niin, että säde osui sormenpäähän keskireiän takana ja näin, että se kulki k.o. linjaa. Kaikki siis hyvin.


Nyt oli perustyöt tehty ja mekaniikka linjassa. Aika laittaa apupeili takaisin paikalleen ja aloittaa varsinainen kollimointi. Siitä pian lisää tarinaa.


Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Kaizu

Oletko kollimoinut laserkollimaattorisi? Onko säde kohtisuorassa päätyyn nähden? Omissa lasereissa säätäminen on alkanut säteen kollimoinnista kuoren suuntaan ja keskelle. Antilla oli Hauholla hyvä kollimointisorvi.
Hyvän vesivaa'an tarkuus on suuruusluokkaa 1mm/m. Minulla on tuollainen kuvassa olevan näköinen, sen tarkkuus ei ole kovin kummoinen. Virheen näkee kun mittaa saman tason kääntämällä vesivaa'an päinvastaiseen suuntaan. Jos kupla pysyy tarkasti samalla paikalla, on linja vaakasuorassa ja vesivaaka kunnossa.

Kaizu
Kai Forssen

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 22.07.2013, 10:26:47
Oletko kollimoinut laserkollimaattorisi? Onko säde kohtisuorassa päätyyn nähden? Omissa lasereissa säätäminen on alkanut säteen kollimoinnista kuoren suuntaan ja keskelle. Antilla oli Hauholla hyvä kollimointisorvi.
Kaizu
Joo, homma alkoi kollimaattorin kollimoinnilla. Ensin pulttasin kolme kuulalaakeria alumiinilevyyn kiinni ja sen viilapenkkiin ja pyörittelin kollimaattoria siinä välissä ampuen säteen kauas seinään levyssä olevasta reiästä. Laakerit kuitenkin lonksuivat liikaa (huonot laakerit) eikä säätö onnistunut riittävän hyvin.

Sitten kiinnitin viilapenkkiin saman 2">1,1/4" adapterin jota käytän putkessakin kollimoidessa ja pyörittelin siinä. Vaikka onkin pronssirengastyyppinen adapteri, lonksui siltikin vielä vähän. No, teippasin kollimaattorin reiät umpeen ja maalasin fokuseriin menevän osion kollimaattoria kahteen kertaan Motonetin mattamustalla spraymaalilla. Tämän jälkeen kollimaattori oli täysin napakka adapteriin ja sen kollimointikin onnistui adapterissa viilapenkissä säde seinään ampuen (maalin pitää antaa kuivua ensin  :grin: ). Mielestäni on hyvä kollimoida kollimaattori samoissa osissa joissa sitä putkessakin käytetään. Ideaali olisi kait ottaa apupeili pois, porata putkeen vastapuolelle fokuseria reikä ja ampua siitä seinään ja pyöritellä...

Kollimaattorin  pääty näyttäisi olevan hyvin kohtisuorassa pituusakselin suhteen, sen voi tutkia esim. kiinnittämällä viilapenkkiin suoran reiällisen levyn ja pyörittämällä kollimaattoria pääty levyä vasten  ampuen säteen seinään reiästä.

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 22.07.2013, 10:26:47
Hyvän vesivaa'an tarkuus on suuruusluokkaa 1mm/m. Minulla on tuollainen kuvassa olevan näköinen, sen tarkkuus ei ole kovin kummoinen. Virheen näkee kun mittaa saman tason kääntämällä vesivaa'an päinvastaiseen suuntaan. Jos kupla pysyy tarkasti samalla paikalla, on linja vaakasuorassa ja vesivaaka kunnossa.

Kaizu

Tässä kohtaa vesivaa'an kuplan tarkkuudella ei ole merkitystä koska vesivaakaa ei käytetä vesivaakana vaan vain "palkkina" jonka avulla laser saadaan kohtisuoraan putken suuta vasten. Eli mikä tahansa suora palkki, jonka sivut ovat toisiinsa nähden kohtisuorassa, kelpaa. Pienikin palkin kohtisuoruusheitto pilaa yrityksen. Siksi koko palkki+kollimaattori - systeemiä pitääkin käännellä eri suuntiin putken suulla ja jos säteen osumakohta eroaa systeemin ollessa eri päin, on jossain heittoa. Tässäkin vesivaa'assa säteen osumakohta pysyi samana vaikka kääntelin systeemiä putken suulla 90 asteen välein säteittäin. Mutta jos laitoin vesivaa'an lappeelleen putken suulle (leveämpi sivu putken suuta vasten), heittoa tuli rutkasti.

Tähänhän voisi tehdä oikein työkalunkin, esim. pultata/hitsata kaksi neliöputkea ristiin, porata keskelle reikä ja pultata siihen päälle fokuseri jonka asentoa voi säätää kohtisuoraksi. Siihen vaan sitten normaalisti laser kiinni. Tai houkutella Anttia tekaisemaan isoon suoraan alumiini? levyyn T2-kierrereikä keskelle, johon saa okulaaripitimen kiinni. Levyssä vaan pitäisi sitten olla isot kevennys/katselureiät, jotta voisi käyttää hyödyksi myös umpiputkisissa Newtoneissa.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

Jatketaanpa itse kollimointiin.

Tässä vaiheessa apupeili oli vielä irti ja päätin samalla pestä sen. Huuhtelin ensin akkuvedellä sumutinpullosta muutamaan kertaan. Sitten pumpulilla fairyliuosta märkään apupeiliin pyyhkien, varoen yhtään painamasta. Runsas huuhtelu akkuvedellä ja pumpetilla puhaltaen vesipisarat pois. Kirkas tuli.

Asetin vielä laserkollimaattorin spiderin keskirunkoa vasten ja ammuin säteen keskiruuvin reiän läpi. Tämä osui pääpeilin keskimerkkiin kertoen että myös spiderin keskirunko on tarkasti putken keskilinjan suuntainen. Tämän säätäminen olisikin hieman hankalampaa, lähinnä pihdeillä taivuttelua tms.
Sitten ruuvasin apupeilin paikoilleen, laittaen sen pitimen mahdollisimman suoraan spiderin keskirungon eli putken keskilinjan suuntaiseksi (rotipalalla kokeillen joka puolella yhtä suuri rako spiderin keskirungon etureunan ja peilinpitimen takareunan välissä). Pitimen valurungosta sai aika hyvin arvioitua alustavasti peilin pyörähdysaseman fokuseria kohden. Mitalla vielä tarkistus apupeilin reunoista putken sisäsyrjään, että peili on offsetin verran poispäin fokuserista ja toiseen suuntaan taas putken keskellä. Putken pituusakselin suuntaisesta sijainnista ei huolta vielä tässä vaiheessa.

Seuraavaksi kurkistus fokuserista kollimointitulpan läpi (tulppa, jossa keskellä kolmen millin reikä katselukohdan keskittämiseksi). Fokuseriin sen verran sopivasti jatkoholkkeja, että apupeili vielä näkyy kokonaan. Tässä vaiheessa pääpeilin edessä on minulla  suojalevy, jolloin mitään häiritseviä kuvajaisia apupeilissä ei tässä vaiheessa näy, helpottaa hommaa. Nyt tulpanreiästä katsoen apupeili pitäisi saada mahdollisimman keskeiseksi fokuseriputken sisäreunan kanssa ja pyöreäksi käyttäen peilinpitimen putkensuuntaista säätöä (keskiruuvi) ja pyörähdys-säätöä sekä "ylös-alas" - suunnassa fokuserin läpi katsottaessa spiderin ylös-alas-säätöjä  (Tässä vaiheessa en siis käytä apupeilin tilttaussäätöä eikä spiderin "kohti/pois" - fokuserista säätöön saa koskea). Ylös-alas-suunnassa peili oli kohdillaan jo edellisten vaiheiden jäljiltä ja näyttää myös hyvin pyöreältä eli pyörähdysasema aika lailla kohdillaan. Mutta peili näyttäisi olevan putken akselin suunnassa liikaa pääpeilin suunnassa. Yritän säätää apupeilä kohti putken suuta, mutta säätö loppuu kesken. Osoittautuu, että pitimen keskiruuvi on liian pitkä ja pohjaa. Niinpä ruuvista puoli senttiä pois rautasahalla ja sitten homma jatkuu. Putken pituussuuntainen apupeilin säätö samalla automaattisesti hoitaa kuntoon sen suuntaisen offsetin.

Nyt apupeili (siniset pallurat) on kauniisti kohdillaan, keskeisesti fokuseriputken (punaiset pallurat) suhteen. Keltaiset pallurat merkkaavat kollimointitulpan reikää. Apupeilistä heijastuu pääpeilin musta suojalevy kaksine pikkutulppineen. Umpiputkinewtonissa voi laittaa vaikka mustan paperin pääpeilin yläpuolelle. Pääpeiliä ei ole pakko peittää, mutta jos se on näkyvillä, siinä näkyvät kuvajaiset helposti harhauttavat ja laittavat tekemään ennenaikaisesti muitakin säätöjä kuin yllä mainittuja...

Yritin käyttää tässä vaiheessa myös cheshireä, mutta sen läpi ei apupeili näkynyt kokonaan.

Nyt kun apupeili on siinä kohdassa putkea kuin pitääkin, otan pääpeilin suojalevyn pois jotta pääsen hienosäätämään apupeilin asennon. Kun edellisessä vaiheessa siis pyrin keskittämään apupeilin ulkoreunan (seuraavan kuvan sinisillä palleroilla merkitty) fokuseriputken sisäreunan kanssa (punaisilla palluroilla merkitty), nyt oli tarkoitus apupeiliä tilttaamalla (ja tarvittaessa pyörittämällä) keskittää apupeilissä näkyvä pääpeili (vihreät pallurat) apupeilin ulkoreunan (siniset pallerot) kanssa. Tässä vaiheessa en piittaa siitä, mitä kuvajaisia pääpeilissä näkyy. Nytkin siis reiällinen fokusointitulppa jonka läpi sihtailin.


Totesin, että apupeiliä piti aivan inauksen vielä pyöräyttää ja sen jälkeen säätö olikin jo melkein kohdallaan. Muutama pikkusäätö apupeilin tiltillä vain ja näkymä oli suunnilleen ylläoleva. Tässä vaiheessa laitoin cheshiren fokuseriin ja varmistin, että hiusristikko osui pääpeilin keskimerkkiin. Sitten vielä laser fokuseriin ja senkin säde osoitti keskimerkkiin (edellisessä kuvassa punainen täplä keskellä mallaa lasersädettä). Hyvältä siis näyttää tähän asti ja apupeili on nyt säädöissään (k.s. edellinen kuva). Putkeen apupeilin taakse laitoin ruutupaperia, jotta apupeilin ulkoreuna on helpompi erottaa taustastaan.

Nyt oli jäljellä enää pääpeilin säätö, eli apupeiliin ei enää kosketa. Nyt kiinnitin huomiota siihen, mitä fokuserista tulpan läpi katsottaessa pääpeilissä näkyy: Siellä näkyy keskellä pääpeilin keskimerkki sekä jossain hieman sivussa apupeilin ja fokuserin kuva. Fokuserin kuvan keskellä fokusointitulppa tai jos tulpan ottaa pois, niin oma silmä näkyy siellä. Nyt säätelin pääpeiliä, kunnes fokuseriputken kuva on keskeisesti pääpeilin keskimerkin päällä tai jos tulpan ottaa pois, niin oman silmän kuvajainen näkyy keskimerkin päällä. Spiderin sakaroista tai itse apupeilin kuvajaisen asemasta ei tarvitse piitata. Kunhan silmä/fokuseriputken kuvajainen on keskellä pääpeiliä, keskimerkin päällä. Muutama pääpeilin säätö, ja kuvajainen näytti tältä. Tuo pieni harmaa donitsi ihan keskellä on pääpeilin keskimerkki:


Tässä kohtaa laitan laserin fokuseriin ja se on samaa mieltä ja säde heijastuu takaisin lähes keskelle laserin ristikkoa. Tässä kohtaa tuo visuaalinen kollimointi on tarkempi, laser kun kuitenkin klappaa hieman aina kuitenkin. Lopuksi laserin alle 2x barlow ja nyt paluusäde piirtää donitsin laserin ristikkoon joka on lähes täysin keskeinen (barlow poistaa tässä kohtaa klapin vaikutuksen). Hienosäädän donitsin kohdilleen. Nyt sekä laser, cheshire, barlow laser ja kollimointitulppa ovat samaa mieltä: putki on kollimoitu!

Suhteessa aiempaan sain apupeilin nyt oikealle paikalleen ja nyt se on täsmälleen oikeassa kulmassa. Samoin UTA ja sitä kautta fokuseri on nyt täsmälleen kohtisuorassa pääpeilin akseliin. Aiemmin fokuseri oli ehkä 1,5 astetta pielessä, nyt virhe on kymmenesosa siitä. Vastaavansuuruinen parannus tapahtui apupeilin kulmassa ja sijainnissa. Ja nyt kaikki kollimointityökalut ovat yhtä mieltä. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa näkymiin.

Hieman sekava kertomus tästä ehkä tuli, mutta Timpen ja Murtsin ansiokkaasti innoittamana koen että kollimointiprojektit ovat aina dokumentoimisen arvoisia.


Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ransu

Hienoa työtä ja hyvä dokumentaatio Arilta, ajatuksella ja huolellisesti tekstiin paneutumalla saa tästä varmasti eväitä Newtonin kollimointiin.
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

monni

https://www.facebook.com/monni

"En ole tähtitieteen tohtori mutta voin vilkaista."

Lithos

Aivan erinomainen kertomus siitä kuinka newton kollimoidaan hyvin ilman mitään ihmeellisiä työkaluja. Tästä on paljon apua myös meille kiinteäputkisten newtonien omistajille.
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

Murtsi

Hienoa  :cool:, oikein hyvin dokumentoitu kollimointiohje jolla newton putken saa kollimoitua hyvin. Ei tuo nyt niin kovin sekavaa ole kun vain paneutuu tekstin sisältöön luettaessa.

Onneksi löytyy niitä joilla on kirjoittaminen hallussa, itselläni tällainen dokumentointi taitaisi jäädä tekemättä, onneksi sitä nyt ei enää tarvitse tehdäkään  :grin:

Niin, ja lopputuloskin näyttää todella hyvältä.

Ari Haavisto

Tänään jatkoin vielä sen verran, että laitoin kameravarustuksen paikoilleen fokuseriin: 2"-okulaariholkki- jatkopala 50mm + 2" 4X Televuen powermate + ADC-korjain + 7x moottoritu filsupyörä + T2-jatkopaloja + ASI120mm. Sitten otin ASI:n pois ja tilalle T2-kierteellinen okulaaripidin. Ajatuksena oli kokeilla vielä tuon revohkan läpi kollimointia, josko massa aiheuttaisi taipumia tms. Visuaalisesti ja cheshirellä kaikki näytti edelleen erinomaiselta, laserointi ei 4x powermaten läpi onnistunut. Pääpeili kuvajaisineen näyttää powermaten läpi visuaalisesti vain niin kovin pieneltä, vaikea nähdä kunnolla jotta saisi suoraan tästä kollimoitua. Täytyy ehkä vielä viritellä tuohon jotain jolla saan näkymää suurennettua.

Hyllyssä olisi vanha C8:n etsin, saisikohan sen kiinni tuohon ASI:n paikalle ja tarkennettua riittävän lähelle. Tai sitten jokin sopiva linssi ASIn nokalle suodinkierteeseen kiinni ja syntyisi kollimointikamera. Saisi kollimoitua putken koko kuvausrevohkan läpi suoraan suhteessa kameran kennoon.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

kjj

Vähän aiheen vierestä, mutta ei ihan: Kun luulen käsittäväni oikein tuon "melko" kookkaan flextuben mittasuhteet, niin vaikuttaako se,  kuinka alas horisonttiin sillä katsotaan lainkaan kollimointiin? Kun jotenkin järki sanoo, että tuon putken pitää taipua jo aika lailla, jos sen aivan vaakatasoon asettelee.

Ari Haavisto

Tein kollimoinnin loppuvaiheessa sellaisen kokeen, että laserin ollessa paikallaan kääntelin putkea vaakaan ja pystyyn. Säde ei liikkunut pääpeilin keskimerkissä eikä myöskään paluusäde kollimaattorissa. Eli yllättävän tukeva ja jäykkä tuo on, kunhan vaan tehtaan jäljiltä ekan pakkasen jälkeen kiristää kaikki mutterit. Yläboxista kun voimalla vääntelee ja vaikkapa väkisin vääntää fokuseria, säde poikkeaa hieman mutta palaa lähtöpaikkaansa voiman poistuttua eikä niin tietenkään pidä tempoa. Kollimointi ei mene aina sivuun sessioiden välilläkään, vaikka kannan putkea täyspituudessaan ulos ja sisään kellariin toisella kädellä yhdestä truss-tangosta roikottaen ja toisella kädellä pääpeilin puoleisesta päädystä pitäen.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Timpe

Hyvä dokumentaatio Arilta ja malliesimerkki siitä kuinka Newton kaukoputki pitäisi "ottaa haltuun", jotta siitä saadaan maksimilaatuinen loppukuva ulos.  :smiley:
Osa Newtonin kehnosta maineesta sen kuvalaadun suhteen tulee juuri siitä, että tällaiset yllä kerrotun mukaiset tarkistukset jätetään systemaattisesti tekemättä ja luotetaan, että kiinalaisputki on jo tehtaalta tullessaan täydessä säädössä. Onhan se yleensä "sinne päin" säädetty (tietyissä toleransseissa), mutta tuollainen massatuotantoputki ei yleensä kestä lähempää tarkastelua ilman että jotain puutteita löytyy. Tämä on kiinalaisputkien halvan hankintahinnan kääntöpuoli eli putken optiikan sallimaan/rajoittamaan loppukuvalaatuun ei päästä putken massatuotantomekaniikan puutteiden vuoksi :undecided:
- Timo Inkinen