Komeetta Holmesin räjähdyksestä erikoisia tomun konvergenssi-ilmiöitä

Aloittaja Esko Lyytinen, 18.07.2013, 17:21:09

« edellinen - seuraava »

Esko Lyytinen

#15
Markku  Nissisen kanssa olemme vihdoin saaneet pohjoispuolisen eli 2007 purkauskohtaan tapahtuvan konvergenssin kuvattua pölyaineksen tehtyä yhden kierroksen ja yksittäisillä radoillaan konvergoituen lähelle toisiaan eli vanan kaventuessa ja kirkastuessa pintakirkkaudeltaan. Ensimmäinen varma havainto oli elokuun 24 ja saimmekin sitten (nopean tarkistuksen mukaan) yhdentoista yön aikana kuvattua kymmenen kertaa, yksi pilvinen yö oli valissä. Vana on sen verran himmeä ja tähdet kuvissa haittaavat niin paljon että saa esiin vain vähentämällä vertailukuvan joka poistaa suurimman osan tähtien häirinnästä.

Ja itse Holmes emokomeettaa kuvasimme kahtena yönä. Komeetta on löhestymässä tätä purkauspaikkaa radallaan. Ja samanlaisella vähennystekniikalla saa jo vanankin näkyviin komeetan molemmin puolin läpi kuva-alueen paremmin oikella puolella, osin pyrtöönkin sekoittuen.

Markku on ottanut kuvat etänä iTelescope T24:llä vanasta ja T11:lla komeetasta.
http://www.itelescope.net/telescope-t24
http://www.itelescope.net/telescope-t11

Ilmiön havaitsemisesta julkaistiin CBET, eli "CBET 3969 DUST TRAIL OF COMET 17P/HOLMES"
Kun ne eivät ole julkisia vaan tilaustavaraa, niin en tähänkään voi kopioida.

Ja juuri selvisi että vana saatiin näkyviin myös Arto Oksasen Hankasalmen syyskuun 5/6 yön kuvista. Vanan täytyy liikkua riittävästi kuvan ja vertailukuvan välillä ja käytäänössä vaatii yleensä eri yön kuvat, mutta Arto sai niin pitkän "sarjan" kuvia yhtenä yönä että saa esiin vertaamalla alkupäästä pinottuja loppupäästä otetuista pinottuun.
Liitän kuvan nyt ensimmäisiin purkauskohdan ilmiön havaintoihin liittyen ja myös komeetasta otettuun kuvapariin.

Vanakuva esittää varsinaisesti (vaaleana) 25. päivän vanaa. Siinä on käytetty erotusvertailussa 24. ja 26. kuvia yhdessä. Tällöin ne 24. ja 26. vanat haalentavat toisiaan joten ne erottuvat erotuskuvassa tummina hyvin heikosti. 25. vaale vana on merkitty kuvan laitoihin punaisilla merkeillä ja noiden kahden heikompien tummina juuri erottuvien sinisillä. Kuva on pienennetty neljösosaan (per koordinaattiakseli) ja rajattu ylhäältä (pois) ja vähän alhaaltakin joten vaalea heikosti erottuva vana  näkyy kuvan ylälaidassa.

Kommeettakuvassa on erotus syyskuun 4. ja 3. kuvista ja se on puolikoossa ja rajattu myös ylhäältä ja alhaalta pois.

Nyt alue on kuun häiritsemää jonkin aikaa ja tällöin ei saane juuri mitään esille. Kenties juuuri 15  ja 16 päivien seutuvilla voi yrittää itse komeettaa kuvata.

On todennäköistä että komeetan ohitettua paikan vana on nykyistä kirkkaampi hyvän aikaakin luultavasti, ehkä kirkkaimmillaan juuri ohituksen jälkeen, mutta silloinhan siis kuu on ongelmana.

Markku laittaa havaintoa myös taivaanvahtiin ja laitan tähän linkin sinne kun on selvillä. Linkit on.
varsinaselle vanalle:
Editoitu uudet linkit, koska havainnot taivaanvahtiin laitettiin uudestaan erillisinä.
vana purkauskohdassa (ekat havainnot siitä):
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/30246
ja itse komeetalle, jossa myös vanaa:
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/30247

Kuvat ovat myös flickr'issä.

https://www.flickr.com/photos/35687421@N05/15026489247/in/set-72157647513060435
https://www.flickr.com/photos/35687421@N05/15210000651/in/set-72157647513060435

Täällä on kuulemma sellainen "ilmiö" että jos ei ole tänne rekisteröitinyt niin pääsee kyllä lukemaan mutta ei näe tänne tallennettuja kuvia eli jos näin edelleen on niin linkistä taivaanvahtiin katsomaan kuvia sieltä.

EDIT: Tulipa vähän ongelmia kuvien liittämisne kanssa kun kokoraja on 400 kilotavua. Piti komeettakuvakin laittaa nelsäsosakoossa, kuitenkin voi säilyttää png:nä mutta vanakuva täytyi laittaa jpg:nä joka toistaa huonosti runsaskohinaista.

Esko

EDIT: Arton havainto Hankasalmelta of taivaanvahdissa:
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/29963

Esko Lyytinen

#16
Olemme Markku Nissisen kanssa kuvanneet räjähdyspaikkaan konvergointia kuukausittain silloin kun kuu ei häiritse. Markku on hoitanu kuvaukset etäkäyttöisillä iTelescope T21:llä ja/tai T24:lla  New Mexicossa ja Californiassa. On ollut melkoisesti haittaa pilvisyydestä ja myös laiteongelmista. mutta nyt monen kuukauden aikana on ainakin jotain saatu joka kuukausi.
http://www.itelescope.net/telescope-t21
http://www.itelescope.net/telescope-t24

Nyt näyttää olevan kirkkaampi kuin mitä koskaan on havaittu ainakin pintakirkkaudeltaan. Osin (en tiedä kuinka suurelta osin) johtunee siitä että maapallo on juuri sapumassa komeetan radan solmukohtaan josta katsoen ilmeisesti näytää jonkin verran kapammalta kuin muualta katsoen mikä lisää pintakirkkautta. Aiemmin on täytynyt esiin saamiseksi vähentää vertailupohja jotta sen epätasaisuudet ja tähdet eivät haittaisi ja vain marginaalisesti on jouskus saatu ilman kuvan vähennystä esiin.

Nyt tulee systemaattisesti esiin ilman kuvan vähennystä. Ei se kirkas ole, täytyy "kaivaa" kohinasta eli muutamasta yksittäiskuvasta pinottu on esitettävä hyvin suurella kontrastilla.

Arto Oksanen on nyt tämän kuujakson aikana myös kuvannut Hanksalmelta onnistuneesti. Hän on kerran aiemmin kuvannut ja saanut kyllä silloinkin näkyviin.

Viime yönä saatiin esiin kolmella eri putkella. Arto kuvasi myös kahdesta eri paikasta.
Liitän yhdistelmäkuvan jossa laidoilla on Arton kuvaamaa ja keskellä T24 putkella kuvattua, johon Arton kuvat on yhdistetty. T24 kuva täytyy pienentää 43%:iin jotta on sama skaala ja tähän liitetty versio on pienennetty puoleen (per akseli) alkuperäisestä. Yritän laittaa gif-kuvana jotta saa vaadittuun alle 400 kilotavuun.
Välissä T24:n osuudessa on eri linjalla koska se on otettu noin kolmasosa-vuorokausi myöhemmin.
Arton kuvaamista vasemman yläkulman kuvassa oli valotusta 6x1 min eli vain 6 minuuttia yhyteensä. Itse asiassa saa häämöttämään jo ydessä minuutin valotuksen kuvassa.

Eli kohtalaisen CCD-kuvausvälineen omaavia joilla on valosaasteeton havaintopaikka kehoitan kuvaamaan ilmiötä ja siis nyt runsaan viikon sisällä (jos tulee hyvää keliä) ennenkö kuu rupeaa häiritsemään. EI varsin suurta kaukoputkea tavinne, mutta hyvä valovoima täytynee olla jotta ei tarvi kovin kauaa valottaa, koska kohde liikkuu.

Liitän yhdistelmäkuvan, johon Artolta ja Markulta on lupa.

Ilmiöstä on myös Jari Suomelan hieno sivu, tosin ei ole äskettäin päivitetty.
http://clayhole.com/holmescloud/
Ja sieltä kun lataatte:
http://clayhole.com/holmescloud/holmescloud_2014.tdf
niin löytyy (vähän alaspäin selaten) päivittäiset koordinaatit (Jarin laskemina) kapeimmalle kohdalle, johon ainakin alkuun kannattaa suunnata.
EDIT: Ensimmäisellä sarakkeella on RA asteina ja tosella dec asteina ja neljännellä vanan suuntakulma,

EDIT: Linkistä http://lyytinen.name/esko/holmesdusttrail2015.html
löytyy vähän lisää asiaa ja oheinen kuva alkuperäiskossa (missä kuitenkin T24 kuva on jo pienennettynä 43%:iin per akseli):
Tai ei näytkään tuossa alkuperäiksossa mutta löytyy:
http://lyytinen.name/esko/Holmestrail_20150212_combined.png

Esko