Avaruus.fi - keskustelualue

Hieno ja huipputarkka on Arin mosaiikki. Tässä oma värikorostettu kuukuvani illalta 22.2.

Lakisääteinen kuukausimosaiikki eiliseltä päivätaivaalta. Hirveän vääntelyn jälkeen tällainen siitä tuli.

Linkki 6400x7800 pikkukuvaan

Linkki 8000x9800 isoon kuvaan

Linkki 10000x12200 turhankin isoon kuvaan

Itseasiassa nyt kun mainitset, niin PI:n WBPP scripti:n astrometrinen solvaus menee pieleen jos on myös valinnut drizzle 2x pinoamisen. Ensimmäisen platesolvauksen kohdalla resoluutio on puolet liian pieni. Ja sen kun korjaa tuplaksi, niin PI ratkooo kuvat ok.

Lainaus käyttäjältä: mistral - 23.02.2026, 17:41:03Kyllä vain, mittaaminen muuttuu vaikeaksi mikromaailmassa. Mutta se että mittauksella on rajansa, ei mielestäni todista että mikromaailma olisi oikukas. Ajattelen että se on tasainen. Toki jos se onkin kupliva, perustelu tulisi löytää "koneen sielunelämästä".

Casimirin ilmiö nimenomaan ennustettiin matemaattisesti Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen motivoimana, ja luonto vastasi kokeellisen tutkimuskirjallisuuden valossa huutoon täsmälleen odotetulla tavalla.

Ajatuksesi siitä, että epätarkkuus olisi vain mittaustekninen rajoite, on historiallisesti ymmärrettävä – jopa Einstein uskoi pitkään, että kvanttimaailman taustalla täytyy olla 'tasainen' ja deterministinen todellisuus (ns. piilomuuttujateoria). Nykytieteen valossa olemme kuitenkin joutuneet hyväksymään, että epätarkkuus ja tyhjiön fluktuaatio ovat nimenomaan luonnon ontologinen perusominaisuus. Se kuplinta on se koneen sielunelämä.

Vai olisiko sinulla jonkinlaista visiota tai vaihtoehtoista teoriaa siitä, mikä tämä fyysisesti mitattu Casimirin ilmiö mahtaisi olla, ellei juuri tuo alkuperäisen teorian ennustama kvanttityhjiön kuplinta?

Kyllä vain, mittaaminen muuttuu vaikeaksi mikromaailmassa. Mutta se että mittauksella on rajansa, ei mielestäni todista että mikromaailma olisi oikukas. Ajattelen että se on tasainen. Toki jos se onkin kupliva, perustelu tulisi löytää "koneen sielunelämästä".

Kauppa on käynyt joten ilmoitusta on jälleen päivitetty.

Viime yönä näytti alkuyöstä olevan melko hyvääkin keliä mutta kuviin jäi aika keskinkertainen tulos.

Kiitoksia selventävästä vastauksesta. Sain tuon toimimaan, kun laitoin nuo resoluutio arvot oikein. Polttoväli putkessa on 560 mm ja kuvasin ASI183MC:llä 2x2 binningillä. Kuvien resoluutio on siis 1,77"/pix. Kuitenkin tuossa  WBPP:llä pinomassani kuvassa näyttääkin resoluutio  nova.astrometry.net:n mukaan olevan 3,65"/pix. Lienee tuolla pinoamisessa jokin täppä väärässä kohtaan?

Lainaus käyttäjältä: mistral - 21.02.2026, 21:23:47Kummallista, miksi kvanttimekaniikka niin toimii? Siihen täytyy olla hyvä syy.

Syy tähän omituisuuteen löytyy aivan kvanttimekaniikan ytimestä, nimittäin Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta.

Arkijärjellä ajateltuna tyhjä tila on täysin tyhjä: siellä ei ole hiukkasia, sen energia on tasan nolla ja mikään ei muutu. Heisenbergin epätarkkuusperiaate kuitenkin kieltää tällaisen absoluuttisen varmuuden luonnolta. Periaatteen mukaan emme voi koskaan tietää järjestelmän kaikkia ominaisuuksia — tässä tapauksessa tietyn pisteen energiaa ja aikaa — täydellisen tarkasti samanaikaisesti.

Jos jokin tila olisi absoluuttisen tyhjä ja muuttumaton, sen energia olisi tasan nolla ja se pysyisi nollana ajan kuluessa. Tämä tarkoittaisi, että tietäisimme sekä energian että ajan absoluuttisella tarkkuudella. Kvanttimekaniikan säännöt tekevät tästä matemaattisesti mahdotonta. Mitä lyhyempää aikaväliä tarkastellaan, sitä suurempi epätarkkuus (eli vaihtelu) energian määrässä on pakko olla. Luonto siis ikään kuin 'lainaa' energiaa olemattomuudesta olemassaoloon äärimmäisen lyhyiksi hetkiksi, mikä ilmenee noina aiemmin mainittuina virtuaalihiukkasten nopeina fluktuaatioina. Eli nollataso keskiarvona ja kun otetaan siitä hiukkanen syntyy negatiivinen "kuoppa" ja kun hiukkanen palaa negatiiviseen kuoppaansa, on lopputulos jälleen nolla (jos tällainen mentaalinen malli auttaa hahmottamaan tilannetta).

Toinen tapa hahmottaa asia on modernin fysiikan, eli kvanttikenttäteorian, kautta. Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeus ei ole tyhjä näyttämö, jonne hiukkaset on heitelty, vaan se on täynnä kaikkialle levittäytyviä kenttiä (esimerkiksi sähkömagneettinen kenttä). Nämä kentät voi kuvitella ikään kuin äärettömäksi vesimassaksi. Heisenbergin periaatteen vuoksi nämä 'vedenpinnat' eivät voi koskaan olla matemaattisen täydellisen tyyniä edes absoluuttisessa nollapisteessä. Niissä on aina oltava pientä levottomuutta tai värähtelyä.

Tätä alinomaista vääjäämätöntä väreilyä kutsutaan nollapiste-energiaksi, ja juuri se fyysisenä ilmiönä estää absoluuttisen 'olemattoman' tai täydellisen tyhjyyden.

Jos mietitään, miten Heisenberg alun perin päätyi tähän epätarkkuusperiaatteeseen vuonna 1927, se ei suinkaan ollut pelkkä matemaattinen oikku, vaan seurausta fysikaalisesta realismista. Hän käytti kuuluisaa ajatuskoetta, jota kutsutaan Heisenbergin mikroskoopiksi.

Kuvitellaan, että yritämme mitata elektronin paikan ja nopeuden täydellisesti. Jotta voimme 'nähdä' elektronin (eli mitata sen paikan), meidän on ammuttava siihen valoa (fotoneita), joka kimpoaa elektronista mikroskooppiimme.

Tässä tulemme kuitenkin ylitsepääsemättömään ongelmaan:

Jos haluamme tietää paikan tarkasti, meidän on käytettävä valoa, jolla on hyvin lyhyt aallonpituus (kuten gammasäteilyä). Lyhyen aallonpituuden fotoneilla on kuitenkin valtavasti energiaa. Kun tällainen energinen fotoni osuu elektroniin, se antaa elektronille voimakkaan 'potkun'. Tiedämme nyt missä elektroni oli, mutta potkun vuoksi emme enää tiedä, mihin suuntaan ja millä nopeudella se lähti liikkumaan. Nopeuden epätarkkuus kasvaa valtavaksi.

Jos taas haluamme häiritä elektronin nopeutta mahdollisimman vähän, meidän on käytettävä pehmeää valoa, jolla on pitkä aallonpituus ja vähän energiaa. Tällainen fotoni ei tönäise elektronia pahasti, joten tiedämme sen nopeuden hyvin. Mutta pitkän aallonpituuden vuoksi kuva on sumea: emme erota tarkasti, missä kohtaa elektroni sijaitsee. Paikan epätarkkuus kasvaa.

Heisenberg tajusi, että tämä ei ole vain mittalaitteiden puutteellisuutta, vaan luonnon perusominaisuus. Emme voi koskaan saada 'ilmaista informaatiota' koskematta systeemiin. Mitä tarkemmin puristamme toista muuttujaa (paikkaa), sitä enemmän toinen (nopeus/liikemäärä) leviää käsiin. Sama pätee energiaan ja aikaan, ja juuri tämä 'liikkumavara' mahdollistaa sen, että tyhjiö voi lainata energiaa ja kuplia, kunhan se tapahtuu riittävän nopeasti.

Kuvakenttä tosiaan pitää tosiaan olla ratkaistu PI:n Image Plate Solver Scriptillä ennen SPCC:tä. Kuvassa punaisella nuolella merkattu tärkeimmät plate solver scriptin asetukset, eli päivämäärä, kaukoputken polttoväli tai kuvan resoluutio, kameran pikselikoko ja automaattinen katalogi, ellet ole ladannut Gaia dataa PI:lle ja laittanut/asettanut Gaia prosessille ne kirjastot.