Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Hiiri saatiin levitoimaan magneettikenttien avulla

12.09.2009Sakari Nummila
Magneettikenttien avulla levitoiva hiiri. Kuva Da-Ming Zhu

Nasa on onnistunut kumoamaan painovoiman vaikutukset hiirillä tehdyissä kokeissa. Menetelmä perustuu voimakkaisiin magneettikenttiin, joiden avulla hiirissä oleva vesi ja sitä kautta itse hiiret saadaan levitoimaan.

Vesi on niin sanottu diamagneettinen aine, eli se pyrkii hylkimään ulkoista magneettikenttää. Riittävän voimakkaan magneettikentän avulla hylkivä voima voidaan nostaa yhtä suureksi painovoiman kanssa, jolloin aine voi leijua painottomuutta vastaavassa tilassa. Aiemmin tällä menetelmällä on leijutettu esimerkiksi sammakoita, mutta nyt Nasan tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa tekemään saman nisäkkäillä.

Uutta tekniikkaa aiotaan käyttää pitkäaikaisen mikropainovoiman vaikutusten tutkimiseen. Pitkillä avaruuslennoilla ja esimerkiksi Kuussa tai Marsissa on vain murto-osa Maan painovoimasta. Vähäisen painovoiman aiheuttama luukato onkin yksi suurista avaruusmatkailuun liittyvistä terveysriskeistä.

Aiheesta julkaistu tutkimus ScienceDirect-verkkojulkaisussa (englanniksi)

Avainsanat: Hiiri, Levitointi

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!