Starship-jättiraketin kolmas koelento voi koittaa vajaan viikon kuluttua

Tulevilla Nasan kuulennoilla ja Elon Muskin Mars-lennoilla käytettävää Starship-kantorakettia valmistellaan seuraavaan laukaisuun. Kolmannen lentoyrityksen tähtäimenä on 14. maaliskuuta.

Lento tarvitsee vielä lopullisen laukaisuluvan viranomaisilta, mutta SpaceX-yhtiö uskoo saavansa sen. Tekniset tai ympäristöstä johtuvat viivästykset ovat aina myös mahdollisia.

Edellisten yritysten tapaan kolmannellakin lennolla pyritään demonstroimaan lähes kiertoratanopeuden saavuttamista.

Raketin ensimmäisen vaiheen on määrä laskeutua mereen Meksikonlahdelle ja toisen vaiheen Intian valtamereen. Edellisillä lennoilla toisen vaiheen laskeutuminen tähdättiin Tyynelle valtamerelle Havaijin pohjoispuolelle.

Kummankin rakettivaiheen odotetaan tuhoutuvan laskeutumisessa mereen. Vasta myöhemmillä lennoilla yritetään laskeutumisia alustoille.

SpaceX kehittää rakettejaan toistuvan testaamisen kautta, toisin kuin muut kantorakettiyhtiöt. Kehitysvaiheessa lentojen epäonnistumiset ovat arkipäivää, mutta päästyään varsinaiseen käyttöön yhtiön raketit ovat osoittautuneet erittäin luotettaviksi.

Starshipin ensimmäinen yritys kiertoratalennoksi nähtiin vuoden 2023 huhtikuussa. Tuolloin raketti pääsi noin 40 kilometrin korkeuteen, mutta kärsi moottorivioista.

Toinen yritys koitti marraskuun puolivälissä. Tuolloin kaikki toimi selvästi paremmin ja rakettivaiheet irrottautuivat toisistaan. Ajoaineiden hölskyminen tankeissa johti alemman vaiheen tuhoon. Ylempi vaihe ei aivan saavuttanut kiertoratanopeutta ennen räjähdystään. Musk kertoi jälkeenpäin räjähdyksen liittyneen ajoaineiden tyhjentämiseen.

Aiheesta lisää SpaceX (englanniksi)