Starship laukaistiin toiselle koelennolleen - dramatiikkaa ei taaskaan puuttunut

Historian suurin rakettilaukaisu tehtiin lauantaina kello 15 Boca Chicasta Texasista. SpaceX-yhtiön Starship pääsi toisella yrityksellään pidemmälle, muttei vieläkään onnistunut täysin.

[Päivitetty kello 23.40] Starship pääsi matkaan muutaman minuutin viiveellä kello 15 jälkeen. Raketti kohosi laukaisualustasta ilman ongelmia.

Alemman vaiheen, Super Heavyn, 33 moottoria näyttivät tällä kertaa toimineen hyvin.

Laukaisu eteni ilman näkyviä ongelmia ensimmäiset minuutit. Toinen vaihe käynnisti moottorinsa suunnitellusti ollessaan vielä alemman, minimiteholle asetetun vaiheen päällä, ja vaiheet irrottautuivat toisistaan onnistuneesti.

Alempi vaihe kääntyi sen jälkeen suunnitellusti jarruttamaan osalla moottoreistaan. Moottorit eivät kuitenkaan toineet enää vakaasti ja rakettivaihe tuhoutui räjähdyksessä pian sen jälkeen. Arvioiden mukaan ongelmat aiheutuivat ajoaineiden hölskymisestä käännöksen aikana.

Starshipin ylempi vaihe jatkoi onnistuneesti kiihdytystään kohti kiertoratanopeutta. Yhteys siihen kuitenkin menetettiin 148 kilometrin korkeudessa toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Säätutkakuva kertoo ylemmän vaiheen tuhoutuneen paluussaan ilmakehään Puerto Ricon koillispuolella.

Ensiyrityksestä saadun opin perusteella SpaceX oli tehnyt muutoksia toiseen laukaisuun. Esimerkiksi vesijäähdytysjärjestelmä oli lisätty laukaisualustaan, ja kantoraketin vaiheiden irroitusjärjestelmää oli muutettu siten, että toinen vaihe starttasi moottorinsa ennen irrottamistaan. Tämä teki raketista hieman edellistä yritystä pidemmän ja raskaamman.

Starship-kantorakettimallin ensimmäinen laukaisu täydessä kokoonpanossaan oli 20. huhtikuuta. Tuolloin laukaisualusta koki vaurioita eivätkä kaikki moottorit käynnistyneet. Raketti nousi 40 kilometriin, mutta ei saanut rakettivaiheita irroitettua toisistaan ja tuhoutui meren yllä.

Kokonaisuudessaan uusi testilento oli iso askel eteenpäin Starshipin saamisessa käyttövalmiiksi. Elon Musk sanoi etukäteen pitävänsä lentoa onnistuneena, mikäli sillä päästään rakettivaiheiden irroitukseen asti. Tämä saavutettiin ja Super Heavyn kaikkien 33 moottorin toiminnan demonstrointi oli sekin hieno suoritus, vaikka onnistuneeseen laukaisuun riittäisi, että 2-3 moottoria ei starttaisi.

Kunhan Starship saadaan rutiinikäyttöön, tulee siitä historian ensimmäinen täysin uudelleen käytettävä rakettimalli, ja sen odotetaan pudottavan laukaisukustannukset murto-osaan nykyisistä.