Valosaastetilanne päivitettiin - kolmasosa ihmiskunnasta ei näe Linnunrataa

Oletko katsonut näkyykö Linnunrata kotinurkillasi? Uusi tutkimus kertoo, että keskimäärin kolmaosa maapallon väestöstä elää niin valosaasteisella alueella, ettei Linnunrataa voi yötaivaalta kunnolla erottaa. Yhdysvalloissa se on piilossa peräti kahdeksalta ihmiseltä kymmenestä.

"Yhdysvalloissa meillä on kokonaisia ihmissukupolvia, jotka eivät ole koskaan nähneet Linnunrataa", sanoo tutkimuksessa mukana ollut Chris Elvidge. "Se on merkittävä osa yhteyttämme kosmokseen - ja se on menetetty."

Valosaaste ei riistä pelkästään mahdollisuuttamme ihmetellä yötaivasta. Se vaikuttaa haitallisesti myös eläimiin. Tunnettu esimerkki on rantahiekasta juuri kuoriutuneiden merikilpikonnien poikasten suuntaaminen meren sijaan sisämaassa näkyviä valoja kohti.

Tutkimuksessa käytettiin yhdysvaltalaisen Suomi NPP -sääsatelliitin keräämää suuriresoluutioista dataa. Satelliitin suorittama taivaan kirkkauden mittaus kalibroitiin tuhansilla maan pinnalta tehdyllä havainnolla.

Tuloksena on tähän asti yksityiskohtaisin kartoitus globaalista valosaasteesta. Uudet tiedot on päivitetty interaktiiviseen karttaan, jossa näkyy yksityiskohtaisesti myös Suomen tilanne.

Aiheesta lisää University of Colorado Boulder (englanniksi)