Uuden revontuli-ilmiön löytäjät saivat Stella Arctin

Uuden revontuli-ilmiön, RAGDAn, löytämiseen johtaneet havainnot ja selvitystyö toivat tunnustuksen neljälle hengelle. Kaksi palkintoa jaettiin ansiokkaasta tähtiharrastuksesta.     

Stella Arcti on Ursan merkittävin tähtiharrastuksesta myönnettävä tunnustus.Tänä vuonna pääosa palkinnoista myönnettiin täysin uuden revontuli-ilmiön, RAGDAn, löytämiseen johtaneista havainnoista ja työstä.

Stella Arctin saivat Heidi Rikala ja Eero Karvinen. Jo aiempina vuosina palkitut Emma Bruus ja Lauri Kangas saivat löydöstä Stella Arcti -maininnan. 

Uuden revontulimuodon kintereille päästiin, kun Emma Bruus käynnisti vuosia kestäneen selvitystyön erikoisesta punaisen ja diffuusin vihreän revontulikaaren yhdistelmästä.

Myöhemmin Bruus sai Bostonin yliopiston professori Toshi Nishimuran kiinnostumaan ilmiöstä, jolloin yhdysvaltalaiset tutkijat jatkoivat analyysia suomalaisten harrastajien kanssa.

Työryhmän Eero Karvisen tehtävänä oli käydä läpi satelliittimittauksia öiltä, joina harrastajat olivat kuvanneet punaisen kaaren ja sen vieressä vihreää utuista valoa.

Ratkaiseviksi ilmiön luonteen selvittämiselle osoittautuivat Taivaanvahdista löytyneet Heidi Rikalan ja Lauri Kankaan tekemät havainnot, joista oli olemassa samaan aikaan tehtyjä satelliittimittauksia.

Löydetty ilmiö sai ulkonäkönsä mukaan nimen Red Arc with Green Diffuse Aurora (RAGDA) eli Punainen kaari vihreällä udulla. Löytö on antanut tutkijoille runsaasti uutta tietoa siitä, miten protonit vuorovaikuttavat ilmakehän kanssa.

Harjavaltalainen Jari Kuula ja hyvinkääläinen Timo Inkinen palkittiin ansiokkaasta pitkän linjan tähtiharrastuksesta.

Kuula on Kuun havainnoinnin asiantuntija, joka on tullut tunnetuksi muun muassa poikkeuksellisen taitavista Kuun pinnanmuotojen piirroksistaan.

Sekä Inkinen että Kuula kannustavat aloittelevia tähtiharrastajia hakeutumaan muiden samanmielisten pariin.

"Tähtiyhdistyksien illoissa kannattaa käydä haastattelemassa kokeneempia", Kuula suosittelee.

Timo Inkinen on tullut tutuksi suomalaisille tähtitieteestä ja -harrastuksesta kiinnostuneille etenkin Avaruus.fi-foorumilla, jonne hän on vuosikymmenten varrella kirjoittanut tuhansia viestejä muun muassa neuvoen ja jakaen tietoa.  

"Avaruus.fi-foorumilla on edelleenkin hyvä yhteishenki, jonka takia voit kysyä kaikkea mahdollista tähtiharrastuksesta ja tutustua samalla muihin harrastajiin", Inkinen sanoo.

Suomen merkittävintä tähtiharrastuksesta vuosittain myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien.

Palkinnot jaettiin tänä vuonna Cygnus-kesätapahtumassa Paraisten Houtskarissa.