Suomalainen valokuvasi 168 vuotta sitten ennustetun haloilmiön

Suomalaisen tähtiharrastajan Vesa Vauhkosen viime vuonna Rautalammilla ottamista kuvista on löytynyt uusi haloilmiö.

Kyseisen halokaaren olemassaolon ennusti ranskalainen tutkija Auguste Bravais jo vuonna 1847. Ilmiötä voi kutsua sekundääriseksi 22 asteen ylläsivuavaksi kaareksi tai ensimmäisen havaitsijan mukaan Vauhkosen kaareksi.

Erilaisia halojen päämuotoja tunnetaan vain noin 80 kappaletta. Halot ovat sateenkaaria muistuttavia ilmakehän ilmiöitä, jotka aiheutuvat valon taittumisesta ja heijastumisesta jääkiteissä. 

Vauhkosen kuvat on otettu 24. kesäkuuta, jolloin laajalla alueella Suomessa näkyi poikkeuksellisen monimuotoinen halonäytelmä. Näytelmä oli kuitenkin parhaimmillaan Rautalammin ja Konneveden suunnalla. 

”Näkymä oli veret seisauttava. Huomasin, että koko taivaankaari oli täyttynyt yleisistä ja varmaan myös harvinaisista halomuodoista”, muistelee Vauhkonen.

Vauhkonen napsi kalansilmäobjektiivilla yli sata kuvaa. Raportin ilmiöstä hän julkaisi Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmässä. 

Uuden haloilmiön tunnisti suomalainen haloasiantuntija Marko Riikonen ja varmisti ranskalainen tutkija Nicolas Lefaudeux. Löytö julkistetaan tänään ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2015.