Suomalainen Space Nation julkaisi avaruusaiheisen kännykkäsovelluksensa

Space Nation -yritys on julkaissut tänään uuden avaruusaiheisen mobiilisovelluksensa. Yhtiön tarkoituksena on valita sovelluksen sisältämien kilpailujen perusteella voittaja lopulta avaruusturistiksi asti. 

"Space Nation Navigator ja Space Nation Astronaut Program ovat ensimmäiset koulutusvälineet, joiden avulla voimme valmentaa tulevaisuuden avaruusmatkailijoita – tavallisia ihmisiä", kuvailee Mazdak Nassir, toinen yhtiön perustajista. 

"Maapallon alempi kiertorata on avautumassa liiketoiminnalle, ja monet yritykset valmistautuvat aloittamaan myös kaivostoiminnan asteroideilla tai rakentavat hotelleja. Ihmiset tulevat matkustamaan avaruuteen yhä enenevissä määrin, mutta tätä varten he tarvitsevat uusia taitoja."

Suunnitelman mukaan Space Nationin käyttäjistä palkitaan voittajia edeten askel askeleelta kohti todellista avaruuslentoa. Toimintaan tarvittava raha aiotaan kerätä pääosin mainostuloista.

Ensimmäisessä vaiheessa palkintoihin kuuluu matka Islantiin, missä valituille järjestetään elämyksiä autioissa "Kuun pintaa muistuttavissa" maisemissa.

Avaruustoiminnan osalta Space Nation nojaa yhteistyöhön muiden kaupallisten yhtiöiden kanssa. Näihin kuuluu Nasalle astronauttikoulutusta järjestäviä sekä tulevaisuuden avaruusturismiin tähtääviä yhtiöitä. Keskeisessä roolissa on Axiom Space, jonka päämääränä on perustaa oma yksityinen avaruusasema.

Space Nationin välitavoitteena on kustantaa valitsemansa henkilö avaruushypylle lähelle avaruuden sadassa kilometrissä sijaitsevaa rajaa. Myöhemmin tähdätään kiertoratalentoon. Nämä tavoitteet ovat useiden vuosien päässä.

Toistaiseksi lähes kaikki avaruuden massaturismiin liittyvät suunnitelmat ovat vielä epävarmoja aikataulunsa sekä toteutumisensa osalta, vaikka viime vuosina ollaankin menty eteenpäin.

Monet avaruusturismiyhtiöt käyttävät astronautti-nimikettä, mutta termi on virallisesti tarkoitettu vain avaruudessa työskenteleville ammattilaisille. Yksityisrahoin avaruuteen matkaavat ovat avaruusturisteja.

Aiheesta lisää Space Nation (englanniksi)