Poikkeuksellisen kirkas tulipallo lensi itärajan suunnalla torstai-iltana

Taivaanvahtiin on saapunut runsaasti havaintoja torstain tulipallosta. Tulipallotyöryhmän perjantaina valmistuneen mallinnuksen mukaan kappale lensi Pohjois-Karjalan kohdalla, mutta itärajan takana.   

[Päivitetty 12.11. klo 11.10] Valoilmiö näkyi torstai-iltana noin kello 16.40 ja kesti vain muutamia sekunteja. 

Janne Laukkanen Joensuusta sai kojelautakamerallaan taltioitua näyttävän videon tulipallosta. Myös Lauri Jaakkola Kuopiosta ikuisti tulipallon videolle autostaan. 

Videoilla näkyy miten tulipallo tulee jyrkässä kulmassa. Lennon aikana on useita kirkastumisia. Kirkastumiset aiheutuvat todennäköisesti avaruuskiven halkeamisista, jolloin sen poikkipinta-ala ja lämmöntuotto kasvavat hetkeksi räjähdysmäisesti.

"Harmillisesti kappale lensi itänaapurin puolella ja lento myös päättyi rajan taakse", Jaakko Visuri Ursan tulipallotyöryhmästä sanoo. "Putoaminen on tapahtunut Kiteestä itäänpäin, lähempänä Petroskoita."

Visurin mukaan on todennäköisempää, että jotain selvisi ilmakehälennosta maanpinnalle asti, mutta kyse ei ole kookkaasta kappaleesta. "Mahdollisen meteoriitin pääkappale voi olla satojen grammojen luokkaa", hän toteaa. "Mallinnusta tarkentaisi, jos saisimme eri suunnalta kuva-aineistoa."

Perjantaiaamuun klo 11.10 mennessä Taivaanvahtiin oli tullut noin 75 havaintoa tulipallosta. Tätä kirjoitettaessa Taivaanvahdin automaattisesti päivittyvällä kartalla eteläisin havainto oli Imatralta ja pohjoisin Rovaniemen läheltä.

"Vihertävä valojuotti laskeutui viistosti alaspäin ja räjähti oranssista väristä kirkkaaseen ja katosi näkyvistä", kuvaili Kirsi Härkönen, joka näki tapahtuman auton kyydistä Ilomantsissa. 

Pilvisyys esti näkyvyyden ilmiöön suurimmassa osassa maata, muutoin se olisi ollut havaittavissa lähes koko Suomen alueelta. 

Kaikki havainnot listana Taivaanvahdissa
Videot ja kuvahavainnot tulipallosta Taivaanvahdissa

EDIT: Päivitetty 12.11. klo 11.10.